Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Testissä suihkutettava kasvonaamio

*Sis. mainoslinkin

Muistan, kun parisen vuotta sitten vielä katselin kasvonaamiovarastojani ja mietin, kuinka huono naamioiden käyttäjä olinkaan. Niiden käyttäminen tuntui ylivoimaisen aikaa vievältä ja jopa tylsältä puuhalta, johon en ollut kiinnostunut käyttämään aikaani. Moni asia on kuitenkin muuttunut tuon jälkeen ja olen löytänyt paljon sellaisia naamioita, joiden käyttö on vaivatonta eikä niitä esimerkiksi tarvitse pestä pois kasvoilta.

RiRe Essential Hydrogel Mask Pack

Yksi hauska ja samalla myös toimiva naamiolöytöni on ollut RiRe Essential Hydrogel Mask Pack -kasvonaamio, joka on tarkoitettu käytettäväksi niinä päivinä, kun tavallisen kangasnaamion käyttöön ei ole aikaa tai energiaa. Kasvonaamiossa on erityistä sen koostumus, sillä tuote on pakattu suihkepulloon.

RiRe Essential Hydrogel Mask Pack

Kyllä, tämä on suihkutettava kasvonaamio – paitsi että tätä voi käyttää tavallisen kasvosuihkeen tapaan myös meikin päälläkin. Melko hienojakoisena, mutta silti runsaana pullostaan napakasti suihkuava spray-naamio on pakattu täyteen ihoa kosteuttavia, kirkastavia, ravitsevia ja heleyttäviä ainesosia. Miellyttävän kevyesti tuoksuva naamio suihkuaa iholle märkänä ja jättää sille hyvin ravitun tunteen, eli käytännössä sen voisi sanoa olevan tavallista kasvosuihketta tehokkaammin ravitseva hoitosuihke.

RiRe Essential Hydrogel Mask Pack

Paitsi että kasvosuihkeella voi korvata kangasnaamion, voi sitä käyttää myös ihonhoidon viimeisenä vaiheena illalla korvaamassa yönaamion. Suihke auttaa muodostamaan ihon pinnalle kosteuden haihtumista ehkäisevän kerroksen ja pitämään hoitotuotteiden ihoa hellivät aineet iholla.

Suihkeen on kerrottu sopivan hyvin myös meikin alle, sillä se muodostaa ihon pinnalle suojaavan kerroksen, joka auttaa ehkäisemään mm. saasteiden ja muiden ilman epäpuhtauksien pääsyä kontaktiin ihon kanssa.

RiRe Essential Hydrogel Mask Pack

Oma suosikkitapani on käyttää tuotetta täydentämässä ihonhoitorutiiniani, mutta Tukholmassa asuessani tykkäsin käyttää sitä syksyllä ja talvella myös kosteussuihkeena päivän aikana silloin, kun ihoni kaipasi erityisen tehokasta ravitsemista. Ihan loputtomiin sitä ei tosin voi kasvoille päivän aikana suihkutella varsinkaan, jos kasvoilla on meikkiä, sillä parin kerran jälkeen iholle tulee hieman klähmäinen tunne. Meikittöminä kotipäivinä tämä on kuitenkin ollut sitäkin enemmän käytössä.

RiRe Essential Hydrogel Mask Pack

Meinasin pakata tämän mukaani myös Thaimaan lennolle, sillä tämän ravitseva ja kosteuden haihtumista ehkäisevä koostumus on juuri sellainen, mitä ihoni olisi varmasti lentokoneessa kaivannut. Tämä olisi varmasti ollut myös mukava saastesuoja Bangokin kaupungin hulinaan, mutta koska lähdin kuitenkin melko minimivarustuksella, päätin jättää tämän Tukholmaan odottamaan paluutani.

Tämä suihkutettava kasvonaamio oli kuitenkin hauska ja varsin toimiva löytö, jota voin suositella. Naamion myyjiä löytyy eBaysta täältä* ja 75 ml pullolla on tavallisesti hintaa vähän yli 10 euroa.

(Toinen hyvä korealaisen RiRe-merkin löytö oli muuten RiRe Lip Powder -huulipuuteri, josta löytyy postaus täältä.)

RiRe Essential Hydrogel Mask Pack

Houkuttelisiko suihkutettava kasvonaamio?

Kommentit (6)

  1. rls

    kuulostaapa mielenkiintoiselta tuotteelta. taidan sujauttaa ostoskoriin.

    • Virve Vee

      Tule kertomaan käyttökokemuksia jos tulet ostaneeksi! 🙂

  2. Delle

    Olen aivan hurahtanut kasvosuihkeisiin, joten tämäkin kiinnostaaa! Ei muuta, kun Elevenille myyntiin. Noista ulkomaisista kaupoista en voi tilata, kun en omista luottokorttia.

    • Virve Vee

      eBayssä voi maksaa PayPalin kautta vaikka Visa Electronillakin. (En ole tarkistanut, voiko eBayssa maksaa sillä suoraankin.) 🙂

  3. Erja

    Whitening ?

    • Virve Vee

      Whitening=brightening, eli heleyttää ja kirkastaa ihoa. Aasiassa kauneusihanne on vaalea iho, joten käänetään tavallisesti noin. No worries, siis eli ei ole bleaching eli valkaiseva. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *