Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Testissä maailman kahelein meikkitrendi: Jamsu Makeup

Te tiedätte, että olen se tyyppi, joka rakastaa tutustua niihin vähän erikoisempiin kosmetiikkajuttuihin. Jokainen uusi tuote ja outo juttu saa minut hihkumaan innosta ja jos kyse on totaalisen kahelin kuuloisesta tuotteesta, on sormeni painanut sen verkossa ostoskoriini ennen kuin aivoni ehtivät seurata perässäkään.

Viimeisin innostukseni ei ollut tuote, mutta se oli jotain aivan järjettömän kuuloista myös minun mittapuullani. Tällä viikolla jokainen suuri naistenlehden verkkosivusto Byrdiestä Vogueen julisti uutta aasialaista meikkaustrendiä nimeltään jamsu. Sukellukseksi vapaasti kääntyvässä ilmiössä on kyse juuri siitä, miltä sen nimi kuulostaakin. Siinä nimittäin sukelletaan lavuaariin täydellisen meikkipohjan luomiseksi.

Jamsu Makeup Korean Trend

Tiivistetysti trendin ideana on, että kasvoille tehdään tavallinen meikkipohja, jonka jälkeen iholle taputellaan talkkia tai erittäin runsaasti puuteria ja sen jälkeen kasvot upotetaan veteen 30 sekunniksi.

Kyllä. Luit oikein. Ihan oikeasti siis sukelletaan pää lavuaariin tai vesikulhoon puoleksi minuutiksi, jonka jälkeen lopputuloksena pitäisi olla silkkisen mattaisen tuntuinen iho, jolla on suorainainen airbrushed-pinta. Kuulosti sen verran houkuttelevalta, että sitä oli todellakin taas pakko kokeilla!

Jamsu Makeup Korean Trend

Tykkään tehdä silmämeikin aina ennen meikkipohjaa, mutta ymmärrettävästi se ei sovi tähän juttuun. Niinpä siis tein kasvoilleni tavallisen meikkipohjan ja taputtelin niille sen jälkeen sen verran talkkia, että näytin jauhopussiin sukeltaneelta. Tässä vaiheessa on siis tarkoituskin näyttää överijauhoiselta.

Jamsu Makeup Korean Trend

Ja kyllä se vesikulhoon sukeltaminen todellakin epäilytti, jos asiaa mietitte. Vaihtoehtona oli myös lavuaariin sukeltaminen, mutta päätin tyytyvä vesikulhoon, sillä se kuulosti turvalliselta. Tai ainakin turvallisemmalta.

Jamsu Makeup Korean Trend

Ja niin minä sitten sukelsin.

Tässä välissä voinee olla hyvä kertoa, että inhoan sukeltamista. Vihaan sitä suorastaan ja kamalin tapa, johon voin kuvitella kuolevani olisi ehdottomasti hukkuminen. En oikeastaan koskaan sukella, mutta jos olen joutunut sukeltamaan, pidän aina nenästä kiinni, joten tämä meikkikokeilu oli luultavasti kamalin koskaan blogini eteen tekemäni juttu.

Jamsu Makeup Korean Trend

Pidättäessäni hengitystä naama kulhossa mietin, että voisiko siihen sittenkin onnistua kuolemaan. Mietin päässäni jo lehtien lööppejä, sillä vesikulhoon hukuttautuminen ja ympärilläni oleva valkea jauhe saisivat varmasti aikaan mielenkiintoisia otsikoita kosmetiikkabloggaajan itsetuhoisesta käyttäytymisestä ja kokaiinin mahdollisesta osuudesta asiassa…

Jamsu Makeup Korean Trend

Suoritin dippaamiseni kahdessa osassa, sillä en kyennyt olemaan sukelluksissa kulhossa kuin n. 20 sekuntia ja arvioituani tilanteen sen jälkeen totesin, että uusi dippaus tarvitaan. Olin yhteensä sukelluksissa siis n. 30-40 sekuntia ja pärskähdeltyäni kasvoiltani valuvaa vettä ja sliippaillessani otsalleni liimautuneita hiuksia sivuun mietin, että tämä oli taatusti typerin koskaan kokeilemani meikkivinkki ja että tämän oli pakko olla vitsi.

Eihän kukaan oikeasti tekisi näin. Ihan taatusti tämä ei ollu mikään Korean suosituin meikkiniksi tällä hetkellä vaan ihan vaan (kirjaimellisesti) puhdas pila. Vai?

Jamsu Makeup Korean Trend

Jamssauksen jälkeen kasvot taputellaan kuivaksi pyyhkeellä ja lopputuloksena pitäisi tosiaan olla silkkisen sileä ja kauniin näköinen iho sekä kestävä meikkipohja. Olin mielessäni lähinnä kuvitellut meikkipohjani liukenevan kulhoon, joten yllätyin, että kulhon vesi näytti edelleen dippauksen jälkeen varsin meikittömältä. Kaikkein yllättynein olin kuitenkin siitä, että niksi ihan oikeasti toimi. Ihoni todellakin oli todella tasaisen näköinen ja silkkisen tuntuinen. Oho!

Jamsu Makeup Korean Trend

Talkki ja dippaus olivat yhdessä tehneet ihostani aivan uskomattoman sileän ja mattaisen tuntuisen. Ne häivyttivät ihohuokosia ja loivat iholleni meikkipohjan, joka kesti kauniina aamusta iltaan. Oma ihoni on hieman kuiva ja meikkipohjasta tuli melko kuivan tuntuinen, joten ihan päivittäiseen käyttöön en tätä lähtisi suosittelemaan, mutta toisaalta en nyt muutenkaan näe kenenkään tekevän tällaista päivittäin tai edes viikottain…

Ainoa alue, jolla homma ei täysin toiminut olivat silmänaluseni, jotka kuivuvat muuta ihoa enemmän. Niille meikki jäi varsin kuivan näköisenä ja jopa juonteita korostavana. Muuten homma kuitenkin toimi aivan uskomattoman hyvin ja vaikka en tähän itsetuhoiselta tuntuvaan hullutukseen kovin usein ryhtyisikään voisin silti sanoa, että tekisin tämän kyllä aina silloin, kun meikkipohjan on oltava erityisen kaunis ja kestävä.

Jamsu Makeup Korean Trend

Jamsua apuna käyttäen tehty meikkipohja on saanut ihan erityisiä kehuja myös siitä, kuinka hyvin poskipuna levittyy iholle sen jälkeen ja voin todellakin yhtyä näihin kehuihin. Ihosta tuli niin samettisen pehmeä ja tasaisen tuntuinen, että poskipunasivellin suorastaan liukui sillä ja poskipuna häivyttyi aivan uskomattoman kauniisti.

Aivan älyttömän hullua ja sekopäistä, mutta todellakin toimivaa!

Jamsu Makeup Korean Trend
Miltäs jamsu kuulostaa? Kuka uskaltaa kokeilla?


Joko luit nämä aiemmat postaukseni?

Gua Sha Plate Ostolakossa Itsetehdyt mustapäälaput Ostolakossa Tummat silmänaluset piiloon huulipunalla Ostolakossa

Kommentit (19)

  1. Vuoden 2016 parhaat kosmetiikkalöydöt – Asia edition – Kauneus & Terveys -blogit

    […] Paras meikkitrendi: Jamsu […]

  2. Vuoden 2016 luetuimmat blogipostaukset – Kauneus & Terveys -blogit

    […] 6. Testissä maailman kahelein meikkitrendi: Jamsu Makeup […]

  3. Aasialainen ihonhoitovillitys: 7 Skin Method – Ostolakossa

    […] että mitä korealaiset iholleen tekevät sitä Virvekin kokeilee pian perässä – vaikka sitten hukuttaa päänsä vesikulhoon jos niikseen […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *