Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Täydellisen toffeinen tukka

Kuten jokainen sattumalta vanhemmaksi tullut tietää, voivat pienet vahingot joskus osoittautua lopulta niiksi maailman parhaiksi asioiksi. Ja juuri näin kävi minulle. Tai ei siis käynyt siinä mielessä, että olisin tulossa vielä äidiksi tai mitään, mutta eräällä toisella tavalla kyllä…

Shoppasin nimittäin Englannissa hurmion vallassa kuivashampoita ja eräässä Superdrugsissa näin hyllyssä Fudgen Urban-linjan kuivashampoon, jonka halusin myös saada. Tartuin purkkiin, huudahdin Englantilaistuneelle Herrasmiehelleni ekstaasin partaalla, että ”Täällä on tätäkin!!” ja laskin purkin hyllyyn ja hölmönä nappasin pereinteiseen asiakasmaiseen tapaan uuden purkin vähän taaempaa rivistä mukaani.

Ja kuinkas sitten kävikään.

Olinkin napannut mukaani jonkun hemmetin ”Texture blasterin” kuivashampooni sijaan! Piru vieköön, että harmitti. (Ja juu tiedän, että pakkauskin oli ihan eri mallinen, mutta olin jo niin innoissani katselemassa seuraavaa hyllyä käteni tätä hapuillessa, etten vaan voinut olla skarppina…)

Harmitus kuitenkin kaikkosi ihan totaalisesti siinä vaiheessa, kun kokeilin tuotetta. Tämä nimittäin osoittautui täydellisimmäksi koskaan omistamakseni muotoilutuotteeksi!

Texture blasterin ideana on antaa tukkaan rakennetta ilman sitä tahmaisuutta ja lähmäisyyttä, jonka vahat ja pastet voivat helposti tukkaan tuoda. Tämä toimii aivan mielettömän hyvin kuivan tukan tyveä kohottamassa (goodbye föönin kanssa käytettävät rootboostit!), kiinnittämässä lopputulosta hiuslakan lailla (goodbye erilliset hiuslakat!), antamassa muuten vaan runsautta kaikkialle suihkittuna (goodbye volumizing balmit!)…

Tämä on minun tukassani aivan mieletön kaveri! Tämän tuoma pito on jämäkkä, mutta tukka ei jää kuitenkaan liian kovaksi ja jäykäksi. Tämä antaa tukalleni samantyyppistä rakennetta kuin suihkutettava muotoilupuuteri, mutta pito on tehokkaampi eikä puuterin jättämää vaaleutta (tai tummassa tukassa harmautta…) tarvitse pelätä. Myöskään siroteltavan hiuspuuterin aikaansaamasta mahdollisesta lähmäisyydestä ei tarvitse huolehtia.

Tuoksukin on herkullinen ja hieman kookoksinen. Itseasiassa tuoksu on melko identtinen Tigin Manipulator-hiusvahan kanssa, jota joskus ihan oikeasti tykkäsin käyttää pitkää tukkaan siloittelemaan ihan vaan siinäkin toivossa, että sen ihana tuoksu jäisi leijailemaan ympärilleni…

Englannissa tämän hinta taisi olla seitsemän punnan tietämillä, mutta Suomen saatavuudesta tai hintaluokasta minulla ei ole mitään tietoa. Olisiko teillä? Pikainen Googlettelu ei ainakaan antanut paljoa toivoa, sillä ilmeisesti tätä edullisempaa Urban-linjaa ei myydä Suomessa. Muutenkin Fudge itsessään on kampaamosarja ja arvelisin tämän Urban-linjan olevan sen edullisempi markettipikkuveli. Kaksoiselämää viettävänä tarvitsen kuitenkin toisenkin tällaisen, jottei minun aina tarvitse raahata samaa pulloa laivan ja kodin välillä. Ja mikäli alkuhuuma ei katoa, tulen tarvitsemaan näitä elämäni aikana vielä useita…

Oletteko kokeileet tätä? Kiinnostuitteko? Kertokaa ihmeessä jos tiedätte, mistä tätä saa. Aerosoleja kun ei oikein saa Englannistakaan tilattua, mutta ehkä jostain muualta…?

Kommentit (6)

  1. Anonyymi

    Eihän tuoltakaan^ saa aerosoleja Suomeen 🙁 Muita ideoita, mistä tuota voisi saada? Oma pönikkäni alkaa käydä jo vähiin, ja tulee kyllä purkille hintaa, jos itse hakemaan lähtee…

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *