Tavaroiden karsiminen ja siihen liittyvät syyllisyyden tunteet

Blogia seuranneet tietävät epäilemättä, että minulla on menossa suuren luokan tavaranraivausprojekti, joka tähtää turhien tavaroiden eliminointiin. Minulle käsite turha tarkoittaa oikeastaan kaikkea sellaista, mitä en päivittäisessä elämässäni tarvitse tai tule käyttäneeksi (huomioiden tietysti vuodenaikojen vaihtelun ja matkustamisen kaltaiset satunnaisemmat, mutta toistuvat aktiviteetit). Karsin tavaraa isolla kädellä enkä halua säästää varmuuden vuoksi -juttuja, sillä ne ovat kyllä kaikki saaneet jo pitkään odottaa sitä potentiaalista käyttöä, jota ei sitten kuitenkaan ole koskaan tullut.

Olen oppinut, että ”varmuuden vuoksi” on minulle turha syy säästää tavaroita, sillä en vielä toistaiseksi muista yhtäkään tilannetta, jossa olisin luopunut jostakin tavarasta ja havahtunut sitten jälkikäteen kaipaamaan sitä. Tottakai joskus on saattanut tulla mieleen yksittäisinä hetkinä, että ai niin, minulla oli kerran sellainen tavara ja se voisi nyt olla kiva, mutta en ole vielä ollut kertaakaan sellaisessa tilanteessa, jossa joku tavara, josta olen luopunut olisi oikeasti saanut aikaan sen suurempia kaihon tunteita.

Lue myös: Mitä jos tavarasta luopuminen alkaa kaduttaa jälkikäteen?

Haaveilen simppelistä elämästä, jossa ei pyöri turhaa tavaraa. Sana haaveilen on ehkä oikeastaan hieman väärä, sillä en vain haaveile siitä, vaan myös pyrin jatkuvasti aktiivisesti sitä kohti. Haluan elämän, joka mahtuu reppuun, jotta voin vain laittaa repun selkääni ja olla täysin vapaa kaikista sellaisista tavaroista, joita en tarvitse.

Jonkun ulkopuolisen silmiin se voi jopa näyttää pakonomaiselta tavaroiden vähentämiseltä, mutta jokainen, joka on joskus suunnannut jotain suurempaa tavoitetta kohti tietää, ettei asian eteen mitään tekemättä vain jonain aamuna herää tilanteeseen, jossa tavoitteeseen on päässyt. Yhtenä aamuna ei vain herää 20 kiloa laihempana ilman, että asian eteen on tehnyt tietoisesti asioita eikä vain ole valmis juoksemaan maratoonia huippuaikaan, jos ei ole koskaan aiemmin treenannut.

Yhtenä aamuna ei myöskään voi herätä tilanteeseen, jossa omaisuus mahtuu reppuun jos asian eteen ei ole tehnyt mitään ja itse olen huomannut, ettei hommaa voi hoitaa yhdellä rykäisyllä, sillä vaikka luulinkin tehneeni niin vuosi sitten, olen sen jälkeen jatkuvasti havahtunut huomaamaan, kuinka monista tavaroista voin yhä luopua.

Lue myös: Takana vuosi tavaroiden vähennystä – tältä minimalistinen kotimme näyttää nyt

Ostolakossa Oslo Skin Lab kollageeni kokemuksia Virve Vee

Tavaroiden läpikäyminen ja turhien juttujen karsiminen on palkitsevaa, mutta mitä enemmän sitä teen ja mitä enemmän tavarat vähenevät, sitä haastavammaksi se käy.

Yksi vahvimmista tunteista, joita olen tavaroita läpi käydessä kokenut on ollut syyllisyys. Se on ollut läsnä ailahtelevasti ja vetäytynyt aina välillä pois, mutta palannut silti aina silloin tällöin takaisin ja esiintynyt jopa yllättävän monessa erilaisessa muodossa.

Yleisimmin tavaroiden karsisimisessa puhutaan siitä syyllisyyden tunteesta, joka monille syntyy, kun he harkitsevat luopuvansa jostakin sellaisesta, minkä joku muu on heille antanut. Mahtaakohan lahjan antaja loukkaantua, jos tavarasta luopuu? Pitääkö tavarasta luopua salaa ja onnistuuko se ilman, että lahjan antaja edes huomaa? Vai voiko asiaa joutua selittelemään?

Tämä on tuottanut minulle paljon vaikeuksia. En ole omien rahojeni suhteen superpihi (paitsi ruokakaupassa käydessä…), mutta minulle tulee syyllinen olo muiden käyttämien rahojen puolesta. Tästä samasta syystä olin aikoinaan myös aivan surkea myyjä! Mietin lahjan antajaa ja ajattelen, että nyt hänen rahansa menivät aivan hukkaan ja voi voi, kuinka kurjaa.

Samalla yritän kuitenkin myös miettiä, että olen erityisesti viimevuosien aikana tuhanteen kertaan hokenut joka suuntaan, etten halua yhtään mitään eivätkä kaikki silti oikein ymmärrä asiaa, joten ehkä lahjaksi saadusta esineestä ihan julkisesti luopuminen kertoo lahjan antajalle, että todellakin tarkoitin mitä sanoin ja saa lahjan antajan samalla tajuamaan, ettei hänen oikeasti kannata ostaa minulle yhtäkään tavaraa enää.

Ostolakossa minimalismi tavaroista luopuminen kaduttaa

Olen myös yrittänyt miettiä haluaisinko itse, että joku säilyttää minun antamaani tavaraa riesanaan vaikka ei edes halua pitää sitä. En itse todellakaan haluaisi enkä usko, että kovin moni muukaan haluaisi, joten usein lahjaksi saadusta tavarasta on ihan okei luopua. Kohti minimalistisempaa elämää pyrkiessä ongelmana on vain ehkä usein se, ettei lahjan antaja välttämättä ymmärrä, miksi en halua säilyttää vaikkapa saamaani keittiötarviketta, kun sille kuitenkin hyvin selkeästi on kaapeissani tilaa ja sitä voisi teoreettisesti joskus käyttää. Olenko lahjan antajan mielestä vain ärsyttävä tyyppi, kun olen niin nipo sen suhteen, kuinka monta kahvikuppia kodistani löytyy?

Joskus kyseessä voi myös olla perintönä tullut tavara, josta ei itse välitä, mutta josta luopuminen voi aiheuttaa syyllisyyden tuntemuksia. Onko okei luopua isoisoäidin kahvikupeista, jotka on saanut, mutta jotka eivät miellytä omaa silmää yhtään? Tai mummovainaan kaulakorusta, joka ei ole ollenkaan omaan makuun ja jota ei siksi koskaan käytä?

En enää itse takerru tavaroihin muistojen vuoksi, sillä olen miettinyt asiaa paljon ja erottanut tavarat, ihmiset ja varsinaiset muistot mielessäni toisistaan. Muisto läheisestäni ei ole sidottu tavaraan vaan se elää mielessäni ja jos itse tavara ei miellytä minua, ei minun tarvitse säilyttää sitä vain velvollisuuden vuoksi. Joku muu voi rakastaa vanhoja esineitä ja siitä voi kiertoon laitettuna olla iloa jollekin muulle tai sitten koko esine voi oikeasti olla niin turha, että se pitää vain heittää roskiin – kukaan ei nimittäin taatusti haluaisi veljeni päiväkodissa askartelemaa käpytonttua. Esineiden näkeminen voi toki herättää mieleen muistoja ihmisestä, johon esine liittyy, mutta olen itse ratkaissut tämän ottamalla kuvia tällaisista esineistä ja luopulla sitten niistä varsinaisista tavaroista.

Olen taistellut näiden kaikkien tuntemusten kanssa paljon ja päässyt niistä jo aika tavalla yli. Toivon, etteivät läheiseni ole loukkaantuneet, jos ovat nähneet minun Instagram Stories -klipeissäni luopuneen jostakin sellaisesta, mitä olen heiltä saanut. Toivon, että he ymmärtävät, mikä päämääräni tavaroiden vähentämisessä on ja miksi sen teen ja hyväksyvät, että tavara, johon he ovat käyttäneet rahojaan ilahduttaakseen minua on nyt palvellut minua tarpeeksi pitkään ja sen on aika lähteä ilahduttamaan muita.

Ostolakossa minimalismi minimalistinen koti Virve Fredman

Yksi syyllisyyden tunne, josta en kuitenkaan ole onnistunut pääsemään eroon on sellainen, josta puhutaan vähemmän. Se on ollut tunne, jota on ollut vaikeaa pukea sanoiksi ja siksi kuvailla täysin, mutta varsinkin viimeaikoina se on ollut paljon läsnä.

Olen työskennellyt lähes 15 vuotta kosmetiikka-alalla, joten minulle on kertynyt kosmetiikkaa valtavasti. En ole aiemmin pitänyt sitä millään tavalla ongelmana, sillä olen nauttinut siitä ja kokenut sen vain elämääni sisältöä tuovaksi työvälineeksi, josta on sekä iloa että hyötyä. Viimeisten kuukausien aikana siitä on kuitenkin tullut jotain aivan muuta ja jopa suoranainen syyllisyyttä monella tapaa aikaansaava taakka.

Olen aina antanut auliisti pois tuotteita, joita en itse ehdi käyttää ja niille löytyy kyllä varsin helposti ottajia täällä Ruotsissakin. Suomeen en ole alkanut niitä lähetellä, sillä postikulut paketeille ovat varsin hurjat ja muutenkin on ollut paljon käytännöllisempää jakaa niitä pois täällä.  Olen vienyt kosmetiikkaa niin omille kuin miehenkin tutuille, kutsunut heitä kotiinkin hamstraamaan tuotteita sekä hyödyntänyt miehen tuttuja, jotka tekevät esimerkiksi töitä sellaisten ihmisten parissa, joille tuotteista voisi olla iloa. Minulle ylimääräisistä tuotteista on siis ollut helppoa päästä eroon.

Ostolakossa kaikki meikit minimalismi

Kun kosmetiikkajemmani ovat olleet valtavat, ei tuotteista luopuminen ole aiheuttanut minkäänlaista huonoa omaatuntoa. On ollut todella okei kertoa luopuvansa jostakin, sillä kotona on ollut kymmenen vastaavaa tuotetta, joihin on voinut tarttua eikä tuotteista luopuminen ole todellakaan tarkoittanut, että niiden tilalle pitäisi sitten olla ostamassa jotain uutta.

Nyt kun ahdistukseni kosmetiikkavarastojani kohtaan on alkanut kasvaa varsin suuriin mittasuhteisiin aiheuttaa tämä minulle kuitenkin myös syyllisyyden tuntemuksia – tai oikeastaan pohdintaa siitä, pitäisikö minun tuntea syyllisyyttä. Tarkoitan tällä sitä, että minulla on esimerkiksi aivan liikaa puhdistusvesiä, hoitonesteitä, kasvovesiä ja seerumeita enkä ole edes varma, voinko ehtiä käyttää niitä kaikkia. Tai oikeastaan olen jopa melko varma, että en voi ehtiä.

Villeimmässä fantasiassani ja samalla myös suurimmassa unelmassani voisin vain luopua lähes kaikista kosmetiikkatuotteistani ja jättää kaikkea minulle vain yhden. Se olisi ihanaa ja juuri sellaisesta elämästä haaveilen. Kun joku tuote sitten loppuisi, voisin harkita tarkoin, minkä tuotteen hankin sen tilalle. Kaikki kosmetiikkani mahtuisivat pieneen tilaan enkä omistaisi mitään sellaista, mitä en sillä hetkellä käytä.

Jonkun korvaan tämä kuvaus voi kuulostaa täysin normaalilta jutulta, mutta minun elämäni ei ole ollut tuollaista pariinkymmeneen vuoteen. Minulla on teinistä lähtien ollut paljon kosmetiikkaa enkä ole koskaan halunnut rajoittaa sen määrää, sillä se on tuottanut minulle iloa. Nyt se kuitenkin tuottaa lähinnä ahdistusta.

Tiedostan kuitenkin, että olisi todellista tuhlausta luopua lähes kaikesta kosmetiikastani ihan vain siksi, etten juuri nyt kaipaa sitä, jos kuitenkin suunnittelen ostavani loppuvien tilalle uusia. Eikö siinä tapauksessa vain olisi järkevää käytellä pois niitä omia jemmoja? Kulutusahdistus ja sen aikaansaama syyllisyys onkin nimenomaan se juttu, jota tässä poden.

Lue myös: Kun kosmetiikka ei enää tuota hyvää mieltä

Ostolakossa kaikki meikit minimalismi

Kuinka paljosta on järkevää luopua ja kuinka paljon on kohtuullista säilyttää? Miksi edes tunnen huonoa omaatuntoa, kun minulle ylimääräiset tuotteet eivät kuitenkaan olisi menossa roskiin, vaan jonkun muun iloksi?

Toisaalta olisi ihanaa aloittaa homma puhtaalta pöydältä ja luopua kaikesta ylimääräisestä. Jos jotain tarvitsisi, voisi sellaisen sitten hankkia, mutta samalla tulisi punninneeksi, että tarvitseeko sitä kuitenkaan oikeasti. Samalla kun pohdin näitä ajatuksia, huutaa mielessäni pieni ääni, joka kertoo tuollaisen asian toteuttamisen olevan todella huono idea ympäristön kannalta. Ettäkö hankkiutuisin eroon minulla jo olevista tavaroista vain voidakseni ostaa sitten myöhemmin uusia? Johan sen sanoo järkikin, että moinen olisi todella typerää – mutta silti se olisi niin houkuttelevaa!

Koen siis valtavaa syyllisyyden tunnetta pallotellessani näiden ajatusten välillä. Tottakai olisi turhaa ostaa uusia juttuja pois annettujen tilalle, mutta ostaisinko enää edes niin paljon? Juuri nyt en nimittäin usko, että ostaisin enkä osaa kuvitella, että osaisin palata näistä ajatuksistani enää takaisin aiempaan ajatusmaailmaani.

Lue myös: Näin minimalismi on vaikuttanut ajatuksiini meikkien käytöstä ja hankkimisesta

Kuinka ostaa vähemmän meikkejä Ostolakossa minimalismi

Olen käynyt kosmetiikkajemmojani jälleen paljon läpi ja poiminut sieltä sivuun tuotteita, joista olen valmis luopumaan. Myönnän kuitenkin, että monien tuotteiden kohdalla mietin edelleen, etten voi luopua siitä, koska se on hyvä ja haluan itse käyttää sen. Kun sitten kuitenkin seison katsellen edessäni kahtakymmentä seerumia tiedän kaikella järjellä, etten voi millään ehtiä iloita niistä kaikista. Jos annan pois puolet, enkä voisi samalla antaa pois hieman enemmänkin?

Oman lisäahdistuksen hommaan antaa tietysti vielä se, että kotonani on paljon blogin kautta saatuja tuotteita, joista haluaisin mielelläni postata. Onko vain okei sanoa itselleen, että tästä tuotteesta nyt ei vain tule postausta ja sillä selvä? Siihen tuskin kukaan muu voi osata vastata.

Minulla on todella vahva visio siitä, millaista elämää haluaisin elää ja niin hassulta kuin se kuulostaakin tuntuu minusta, että kodin kaapit täyttävät kosmetiikkatuotteet ovat sen tiellä. Toisaalta tuntuisi hieman haaskaukselta tyhjentää kaapit ja laittaa tuotteet kiertoon, mutta toisaalta se tuntuu varsin pieneltä hinnalta niille mahdollisuuksille ja sille olotilalle, jonka uskon sen saavan aikaan.

Toisaalta voihan kuitenkin käydä niin, että luulen vain kosmetiikan olevan jotenkin keskeinen juttu tässä, mutta saatankin huomata jemmoistani luovuttua, ettei se oikeasti ollut. Juuri nyt runsas määrä kosmetiikkaa parissa kodin kaapissa ei kuitenkaan ihan oikeasti rajoita elämääni mitenkään, sillä emme ole edes lähdössä reppureissuun ennen kuin aikaisintaan ensivuoden puolella.

Teenkö sittenkin vain kärpäsestä härkäsen? Lakkaisiko koko asia vaivaamasta mieltäni, jos vain sulkisin kosmetiikkakaappini oven ja yrittäin olla ajattelematta sitä tosiasiaa, että oven takana on valtava määrä tekemättömiä päätöksiä ja sen vuoksi jopa vanhenevia, lopulta mahdollisesti roskiin päätyviä tuotteita? Sehän on kaikki vain kosmetiikkaa.

Ostolakossa luonnonöljyt ihonhoidossa

Liittyykö teillä tavaroiden vähentämiseen syyllisyyden tunteita?

Kommentit (24)
  1. Ootko ajatellut että esim. ylimääräisiä hoitovesiä ja seerumeita voisi käyttää myös vartalolle ennen kosteusvoiteen levitystä? Kyllähän se tuhlaukselta voisi tuntua mutta sillätavoin ne saisi huomattavasti nopeammin kulutettua. Niin varmaan itse tekisin 😀 vähän luksusta keholle 😉

    1. Jotenkin se tuntuisi minusta todella suurelta tuhlaukselta, kun sitten vain ajattelisin, että sen sijaan, että läträisin niitä turhaan vartalolleni tavoitteena vain saada purkit tyhjäksi, voisi joku oikeasti hyödyntää niitä omassa käytössään. :/

  2. Kerran puolessa vuodessa siivoan kaappini, laitan tavaraa myyntiin ja lahjoitan kavereille ja perheelle. Syyllisyys painaa etenkin lahjaksi saatujen tavaroiden kohdalla. Vaikken välttämättä tekisi niillä mitään niin niihin on liittynyt tunnearvoa. Mutta nykyään minulla on sellainen periaate että kysyn itseltäni jokaisen tavaran ja vaatteen kohdalla että käytänkö sitä ja olenko tarvinnut sitä vuoden sisään. Jos vastaus on ei niin silloin siivoan sen pois kaapeista lojumasta.

    1. Minä olen onneksi päässyt yli tuosta muiden antamien tavaroiden luopumisesta tulevasta syyllisyydestä (pitkälti toki sen vuoksi, että olen tehnyt selväksi kaikille, etten halua mitään ja lähes kaikki noudattavat toivettani), mutta nyt mietittynä sen käsittely tuntui jotenkin todella helpolta tähän ympäristön kannalta tunnettuun syyllisyyteen verrattuna. Silloin oli kyse vain jonkun yksittäisen ihmisen tunteista ja se oli usein järkiperäisesti perusteltavissa (”En käytä tätä tuotetta, en siis tarvitse tätä eikä siitä luopuminen vaikuta elämääni mitenkään.”), mutta kosmetiikan kohdalla tuntuu jotenkin paljon hankalammalta. ”Joo, en tarvitse tätä seerumia juuri nyt, mutta tässä on pari vuotta päiväystä jäljellä ja tämä on vielä 1,5 vuoden kuluttua käyttökelpoinen…” :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *