Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Tätä et saa Suomesta…mutta Suomeen kyllä!

Olen muutamaan (okei, hyvin useaan…) otteeseen maininnut blogissani Soap & Gloryn tuotteiden yhteydessä JT Beauty Outletin, jonka kautta tuotteita voi tilata Suomeen.
 
JT Beauty Outlet on kuitenkin muutakin kuin vain Soap & Glorya. Itseasiassa hyvin paljon muutakin.
Koko konseptista mielenkiintoista tekee se, että vaikka verkkokauppa on suomeksi ja suomalaisessa omistuksessa, sijaitsee se fyysisesti Englannissa Lontoossa. Tämän ansiosta verkkokaupassa on myynnissä paljon sellaista, mitä Suomesta ei saa.
Soap & Gloryn tuotteiden lisäksi verkkokaupasta löytyy esimerkiksi Calvin Kleinin meikkituotteita sekä sekalaisia yksittäisiä tuotteita Revlonista Stilaan, Givenchyyn, Sanctuaryyn,Bootsiin ja Redkeniin. Joidenkin tuotteiden kohdalla tosin huomaa, että kyseessä on nimenomaan Beauty Outlet, sillä kaikkia tuotteita ei tietenkään ole saatavilla kaikissa väreissä.
Paitsi että verkkokaupan valikoimista kuitenkin löytyy tuotteita ja merkkejä, joita Suomessa ei myydä, löytyy sieltä myös paljon tuotteita, joita Suomessakin myydään -monien tuotteiden kohdalla hinta tosin on huomattavasti edullisempi.
Esimerkiksi Lancomen mascarat maksavat Suomessa n. 35 euroa ja tuolla 24,99€!
Ihan kaikkien tuotteiden kohdalla ei ole tarjolla näin suuria hintaetuja, mutta varsinkin selektiiviset kosmetiikkatuotteet ovat tuolla usein huomattavasti halvempia kuin Suomessa.
Meille Suomalaisille tutumpien merkkien valikoimista tuolta löytyy esimerkiksi Biothermia, Lancomea, L’orealia, Max Factoria, Lumenea, Elizabeth Ardenia, Cliniqueta ja Clarinsia, eli valikoima on melko laaja.
Pidän verkkokaupassa siitä, että postikulut ovat aina kiinteät 4,95 euroa tilauksen summasta riippumatta. Jos ostokset kuitenkin ylittävät 50 euroa, ei postikuluja tule maksettavaksi ollenkaan. 
Pidän ihan erityisesti myös siitä, että verkkokaupassa on kattava vaihtoehto maksutapoja: maksun voi suorittaa pankki- luotto- tai Visa Electron -kortilla tai vaihtoehtoisesti joko suoraan verkkopankin kautta tai jopa Pay Palilla. 
Innostuin itse hehkuttamaan verkkokauppaa eteenpäin teille siksi, että näen siinä ja sen valikoimissa valtavasti potentiaalia Suomen markkinoita ajatellen. Suomessa toimivien suomalaisten verkkokauppojen voi olla hankalaa saada käsiinsä esimerkiksi tiettyjen merkkien tuotteita maahantuonnin hankaluuden vuoksi (olen kuullut esimerkiksi Soap & Gloryn tuotteiden suhteen sen olleen mahdotonta merkin toistaiseksi pienten jakelukanavien vuoksi), mutta Lontoosta operoiville verkkokaupoille tämä on huomattavasti helpompaa. 
Toivotaan siis, että hyvän verkkokaupan tuotevalikoima kehittyisi vielä entisestään (lähettäkää ihmeessä eteenpäin toiveita!), sillä suomeksi suomalaisia hyvällä valikoimalla varustettuja kosmetiikkaverkkokauppoja ei ole turhan montaa.
En usko, että monikaan meistä kosmetiikkaintoilijoista panisi pahakseen, mikäli esimerkiksi Stilan valikoima laajenisi tai valikoimiin eksyisi Bobbi Brown…
Oletteko tilanneet JT Beauty Outletista? Miten homma on toiminut ja mitä olette tilanneet?
Vaikka blogissani pyöriikin kyseisen verkkokaupan mainoksia sivupalkeissa, ovat yllä olleet kommentit ja mielipiteet täysin omiani. 

Kommentit (23)

  1. Anonyymi

    Oma tilaukseni on jo viikon ollut matkalla… Mielestäni liian hidas toimitus.

    • Anonyymi

      Pakko vielä varoittaa teitä! Edelleenkään ei ole tilaustani tullut minulle! Harmi, että maksoin tilaukseni jo verkkopankissa… Ja kolme viikkoa on tilauksestani. Älkää tilatko tuolta – epäluotettavan oloinen kauppa, samoin sen työntekijä…

    • Mimo Mimmuska

      Itse sain tuotteen viikossa ja oikein hyvää asiakaspalvelua kun yksi tuote oli väärä, niin lupasivat lähettää korvaavan tilalle. Ei mitään moitittavaa 🙂

  2. hanna maria

    Olen tilannut, ja ehkä surkein nettikauppakokemus ikinä! Paketin saamisessa meni kuukausi, ja koska yksi tuote oli hinnoiteltu nettikaupassa väärin niin pulju ei suostunut sitä minulle toimittamaan ja jouduin olemaan asiasta yhteydessä kuluttajavirastoon asti. Rahat sain maksetusta, toimittamattomasta tuotteesta takaisin vasta kun kuluttasuojaviranomainen oli puljuun yhteydessä. Jouduin tappelemaan sähköpostitse asiakaspalvelijan kanssa, joka oli töykein ikinä – häntä lainaten: "Ma en enaan tasta asiasta jankkaisi, et saa tuotetta silla hinnalla. Kayta selitykseksi vaikka sita etta meilla ei ole tuotetta varastossa, eli ei voida myyda."
    Tämän kaiken lisäksi minulle lähetettiin väärän värinen luomiväri ja pakettini jäi ilman tuotelahjoja joita myyjä minulle tämän virheen vuoksi lupaili.

    Ei tuotteissa mitään vikaa, mutta en voi suositella tätä kauppaa kenellekään.

  3. Anonyymi

    ÄLÄ tilaa tästä nettikaupasta! saat kuivat ripsarit ja haisevat, vanhat shampoot 🙁

  4. Anonyymi

    Lähestulkoon kaikki tuotteet, mitä Suomessakin myydään, ovat tuolla kalliimpia. Esimerkkinä no 7 naamio: Suomessa 14,90€ ja tuolla 20€. Ne tuotteet, mitä Suomesta ei saa, niistä ei voi edes hintavertailua tehdä. Niiden tuotteiden kohdalla en tiedä ovatko hinnat kuinka kalliit. Esimerkiksi Clarinsia ja Lancomea ei missään nimessä kannata tuolta tilata. Halvemmalla saa ne Suomesta!

  5. Anonyymi

    Myyvät kaiken lisäksi tuolla tuotteita, missä lukee: not for individual sale

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *