Täsmähoito näpyille ja muille ikävyyksille

Minulta kysellään usein vinkkejä hyvistä epäpuhtauksille tarkoitetuista täsmähoitotuotteista ja tänään minulla olisikin esitellä teille yksi sellainen. Ihan erityisen tästä tuotteesta tekee kuitenkin sen, etteivät sen hoitotehot rajoitu pelkkien epäpuhtauksien nitistämiseen.
Kuulin kollegoiltani tuotteesta viime kesäksi laivalle töihin palattuani suurinpiirtein samantien kun astuin ensimmäistä kertaa myymälään. Myyntiin oli kuulemma tullut tuote, jota yksi käytti hoitamaan näppyjä, toinen kuivia psoriläikkiä, kolmas oli saanut sillä juuri ihottumansa katoamaan ja neljännestä en enää edes muista, mutta jotakin taikatemppuja hänkin sillä teki.
Ihmetuote oli Shiseison IBUKI-ihonhoitolinjan Multi Solution Gel, joka todellakin nimensä mukaisesti toi mitä ilmeisemmin ratkaisun moniin asioihin. Voisiko se oikeasti toimia muka kaikkeen ja mihin sen toiminta sitten perustuu? 
Yritin katsella tuotteen INCI-listaa läpi ja vaikka sen perusteella saattoihin heittää ilmoille ajatuksia tuotteen toimintaperusteista niin melkoisen ainutlaatuisen reseptin Shiseido oli silti onnistunut kehittelemään. 
Tämä oli yksi viime kesän ainoita kosmetiikkaostoksiani, sillä minun oli vaan aivan pakko päästä kokeilemaan tätä ihmesalvaa. Ja minä kokeilin sitä kyllä kaikkeen mahdolliseen! Kuivattelin  sillä näppyjä, hoidin sisäänkasvaneiden karvojen auiheuttamia tulehduksia, rauhoittelin ärstynyttä ihoa… you name it! 
Enkä edes tyytynyt tekemään kokeiluja vain itselleni, sillä tyrkytin sitä myös kaikille muillekin. Mainitsi kuka tahansa kollegani töissä lähes mistä tahansa iho-ongelmasta kehotin heitä tieteen nimissä kokeilemaan tätä, edes vaikka siitä myymälän testeristä aina lisäillen. Jos bongasin mieheltä mitä tahansa iho-ongelmaa, olin heti tyrkyttämässä tätä avuksi. Pitäähän minun nähdä, mihin kaikkeen tästä oikein on!
Yllätyksekseni tästä hassun jellymäisestä geelistä oli kyllä tosiaan melko moneen. Lienekö teho sen ihoa kuorivan salisyylihapossa vai missä, mutta epäpuhtauksilleni tämä oli varsinkin aivan loistava apu. Oli kyseessä sitten vielä ihon alla kummitteleva pahkura, kuivatusta kaipaava finni tai jälkihoitoa kaipaava näpynjäänne, oli tästä aina apua ja vaikutus oli vieläpä uskomattoman nopea.
Okei, eiväthän kaikki tuotteet tietenkään auta kaikilla enkä voi siksi väittää, että tästä olisi apua ihan jokaiselle ja joka vaivaan, mutta melko laajojen omakohtaisten ja lähipiirin minun pakottaminani tekemien kokeiden pohjalta uskallan kuitenkin suositella tuotetta joka kodin ihonhoidolliseksi ensiaputuotteeksi. Tämä geeli saattaa nimittäin pelastaa monilta kriiseiltä!

Onko joku muu sattunut huomaamaan tämän taianomaisen tuotteen?
Kommentit (10)
  1. Eipä ole osunut silmiin. Olen yrittänyt etsiä jotan hyvää näppyjen paikallishoitoa, mutta vielä ei ole kohdalle osunut "sitä oikeaa". Tää kuulosti hyvältä kamalta, saisinpa joskus kokeiluun. 🙂 Saakohan tästä testereitä? Ja oliko minkä hintainen purkki kyseessä? Merkin hintatasosta mulla on sellainen mielikuva, etten lähtisi heti tuotetta ostamaan ilman jonkin sortin kokeilua. 😀

    1. En usko, että tästä on liiemmin näytteitä jaossa, sillä ei ole oikein massatuote. Toki myymälästä voii käydä kysymässä, josko laittaisivat purkkiin hieman. 🙂
      En ole varma Suomen hinnasta, mutta ainakin meillä töissä tämä on 45,20 € (http://eleven.se/en/shiseido-ibuki-multi-solution-gel-34889.html). Pieni purkki, mutta uskomattoman riittoisa! 🙂

  2. Onpas harmillisen alkoholista tavaraa :/

    1. Varmasti tärkeä ainesosa juuri niiden näppyjen tulehduksien vuoksi, aivan kuten desinfiointiaineissakin on yleensä runsaasti alkoholia. Eihän tätä tosiaan koko kasvoille käytetä vaan hoitamaan niitä yksittäisiä tulehduksia. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *