Tämän vuoksi LED-valoa hyödyntävät laitteet mullistavat ihonhoidon

LED-valot ovat yksi ihonhoidon viimeisimpiä villityksiä, mutta ihonhoito niiden avulla kuulostaa vähintäänkin kyseenalaiselta ja kieltämättä jopa suorastaan totaaliselta huuhaalta ja voodoolta. Voiko valon osoittelu iholle muka ihan oikeasti vaikuttaa jotenkin ihon kuntoon?

Aihe kuitenkin kiinnosti minua kovasti, sillä minulla oli jo valmiiksi hyviä kokemuksia sinisen LED-valon hyödyntämisestä epäpuhtauksien hoidossa. Näin myös syksyllä Soulissa K-Beauty Expo -kosmetiikkamessuilla käydessäni kaikkialla erilaisia LED-laitteita, jotka oli kehitetty hoitamaan erinäisiä iho-ongelmia ja niistä puhuttiin hyvin vakuuttavaan, mielenkiintoni todellakin herättäneeseen sävyyn.

Kun sitten vielä vähän aikaa sitten sain käsiini blogitestaukseen minulle annetun FOREO UFO Mini -ihonhoitolaitteen, joka sekin hyödynsi erilaisia LED-valoja, päätin selvittää oikein perusteellisesti, mistä hommassa on kyse ja voiko LED-valoista oikeasti olla hoitamaan ihoa. Parempi selvittää asia heti alkuun ihan juurta jaksaen, jotta tietäisin, kuinka paljon LED-valoa hyödyntävän laitteen kanssa leikkimiseen olisi järkevää investoida aikaansa vai olisiko se jopa täysin turhaa jo ihan lähtökohtaisestikin.

Ostolakossa LED valo terapia ihonhoito kokemuksia

Mistä LED-valoterapia on lähtöisin?

Kävi ilmi, ettei LED-valoterapiaksi kutsuttu hoito ollut minkä tahansa huuhaa-firman keksintö, vaan sen takana oli itseasiassa niinkin luotettava taho kuin NASA. 1990-luvu alussa NASA havaitsi, että kasvit kasvavat paremmin, kun ne saavat tietyllä aallonpituudella olevaa valoa. Tämän havainnon perusteella NASA lähti tekemään kokeita tutkien, kuinka LED-valoterapia voisi hyödyttää myös ihmisiä.

Jos avaruudessa matkaaville astronauteille sattuu pieniä haavereita, on haavojen hoito haastavampaa kuin maan kamaralla, sillä haavat parantuvat painottomassa avaruudessa hitaammin. NASA keksikin tiettyä aaltopituutta hyödyntävän infrapunavalon nimenomaan nopeuttavan ihon uudistumista ja sitä kautta edistävän haavojen paranemista. (Infrapuna on LED-valoa, jossa on tietty aallonpituus.) Lisäksi LED-valoterapian avulla voitiin ehkäistä astronauttien luiden ja lihasten surkastumista. LED-valoterapia otettiin käyttöön, sillä se vaati vain vähän energiaa, sen käyttö ei vaatinut raskaita koneita eikä siitä syntynyt vahvaa lämpösäteilyä.

Myöhemmin samaa teknologiaa alettiin tutkia lisää ihonhoidon näkökulmasta ja huomattiin, että sen avulla voidaan hoitaa ihoa varsin kattavasti ja tehokkaasti. Alunperin LED-valoterapiahoitoja käyttiin hoitamassa ihoa leikkausten jälkeen, mutta sen inspiroimina huomattiin, että niiden avulla voidaan hoitaa ihoa myös ilman kauneusleikkauksia. Aluksi LED-valoterapiahoitoja tehtiin vain ammattilaisten toimesta, mutta nykyään LED-valoterapialaitteita on saatavilla runsaasti ihan kotikäyttöönkin.

LED-valoterapiaa käytetään apuna myös tiettyjen syöpien hoidossa lääkehoitojen rinnalla sekä hoitamassa kroonista kipua ja hiustenlähtöä.  Jos siis NASA on todennut LED-valoterapian niin tehokkaaksi, että astronautitkin käyttävät sitä ja sitä käytetään jopa sairauksien hoidossa, voin minäkin ehdottomasti tutustua siihen ja jopa uskoa sen toimivuuteen.

Ostolakossa LED valo terapia ihonhoito kokemuksia

Mihin LED-valoterapia perustuu?

LED-valoterapian avulla voidaan esimerkiksi hoitaa aknea, ihon tulehduksia, ryppyjä, velttoutta, laajentuneita ihohuokosia, epätasaista ihonsävyä ja pigmenttiläiskiä. Esimerkiksi täältä löytyy tutkimus, jossa punaisen ja sinisen LED-valon todettiin vähentäneen tutkittavilla aknea jopa 81%. Vastaavia, hyvin luotettavia tutkimuksia löytyy paljon. LED-valoterapiasta on ylipäätään tehty jo satoja tutkimuksia, joilla sen toimivuus on voitu todeta. Kyse ei siis ole vain yhteen tai kahteen tutkimukseen pohjautuvasta olettamuksesta.

LED-valoterapia perustuu sen nimen mukaisesti LED-valoihin (LED = Light Emitting Diode eli valoa säteilevä diodi)  ja ”ihon valaisemiseen” niillä. Eri aaltopituudella olevat LED-valot kykenevät läpäisemään ihon tiettyyn syvyyteen asti käytetyn LED-valon aallonpituudesta riippuen ja vaikuttamaan siellä eri tavoin. Ne siis auttavat käynnistämään solujen sisäisiä reaktioita.

LED-valoterapiassa on kiinnostavaa se, ettei sen hoitovaikutus tapahdu vain sillä hetkellä, kun iholle kodistetaan LED-valoa. LED-valoterapia antaa vain niin sanotusti lähtölaukauksen soluille alkaa toimia toivotun mukaisesti ja LED-valoterapian vaikutus jatkuu siksi vielä senkin jälkeen, kun iholle ei enää kohdisteta LED-valoa. LED-valot itsessään eivät siis hoida ihoa, vaan niin sanotusti stimuloivat ihoa hoitamaan itseään.

LED-valoterapiassa käytettävät valot eivät polta tai vaurioita ihoa kuten UV-säteily, eli ne ovat kivuton ja hyvin hellävarainen, mutta tehokas tapa hoitaa ihoa. Niiden avulla voidaan siis hoitaa samankaltaisia iho-ongelmia kuin vaikkapa erilaisilla ihon uudistumista kuorinnan avulla tehostavilla happokuorinnoilla ja ihoa polttavalla laaserilla, mutta hellävaraisemmin ja ilman ikäviä sivuvaikutuksia. Tämän vuoksi niiden voikin sanoa mullistaneen kauneudenhoidon. LED-valoterapiaa on tutkittu paljon ja oikeastaan jokainen tutkimus päätyy toteamaan, ettei LED-valoterapialla ole mitään haitallisia sivuvaikutuksia.

LED-valoterapiaa hyödyntävät kuulemma mm. Jessica Alba ja Kim Kardashian, joilla on molemmilla kieltämättä upea iho.

Ostolakossa LED valo terapia ihonhoito kokemuksia

Punainen LED-valo hoitaa ikääntyvää ihoa

Ihon kimmoisuudesta ja sileydestä vastaavat ihon pintakerroksen epidermiksen alla olevassa dermiksessä sijaitsevat kollageenisäikeet. Ihon luonnollinen kollageenin tuotantanto vähenee kuitenkin mm. ikääntymisen ja UV-säteilylle altistumisen myötä, minkä seurauksena ihosta tulee vähemmän kimmoisa ja sillä alkaa näkyä juonteita.

Punainen LED-valo imeytyy dermikseen asti. Sen avulla voidaan auttaa aktivoimaan dermiksen kollageenin tuotantoa ja se voi stimuloida solujen mitokondrioissa solutoimintojen ylläpidon vaatimaa energiaa. Näin ollen sen avulla voidaan hoitaa ryppyjä sekä rauhoittaa ihoa. Sen on myös tutkimuksissa todistettu rauhoittavan rosacean kanssa painivaa ihoa ja lisäksi sitä hyödynnetään myös ekseeman ja psoariasiksen hoidossa.

Punaista LED-valoa käytetään ikääntyvän ihon lisäksi akneihon hoidossa juuri sen tulehduksia rauhoittavien ominaisuuksien vuoksi. Se auttaa vähentämään epäpuhtauksien tulehduksien turvotusta ja punoitusta, minkä ansiosta se nopeuttaa epäpuhtauksien paranemista. Punainen LED-valo auttaa  myös tehostamaan ihon mikroverenkiertoa ja hapensaantia, eli parantamaan ravinteiden kulkua iholle sekä tehostamaan solujen kuona-aineiden poistumista, minkä ansiosta iho parantuu nopeammin. Koska se auttaa tukemaan ihon parantumista, voidaan sitä käyttää apuna myös aknearpien, leikkausarpien ja tapaturma-arpien parantumisessa.

Punainen LED-valo voi myös auttaa supistamaan talirauhasia, jotka tuottavat rasvoittuvaa ihoa tukkivaa talia, jolloin talia erittyy vähemmän. Ihohuokoset voivat laajentua paitsi liiallisen talintuotannon, mutta myös ikääntymisen ja liiallisen auringon UV-säteilyn vaikutuksesta, kun ihon kollageenin tuotanto vähenee ja ihohuokoset ”löystyvät”. Koska punainen LED-valo auttaa aktivoimaan kollageenin tuotantoa, voi se myös auttaa häivyttämään laajentuneita ihohuokosia.

Punaisen LED-valon aallonpituus on tavallisesti 620-700 nm ja yleisimpiä valonpituuksia kotikäyttöisissä laitteissa ja tutkimuksia tehdessä ovat olleet 630 – 660 nm. Punainen LED-valo vaikuttaa siis iholla kaikkein syvimmällä. Jotkut nimenomaiset punaisen valon aallonpituudet voivat vaikuttaa hieman tehokkaammin, mutta niiden koko kirjolla voidaan saada hoitavia vaikutuksia aikaan ja joissakin laitteissa saatetaan jopa käyttää useampaa aallonpituutta.

Ostolakossa LED valo terapia ihonhoito kokemuksia

Sininen LED-valo sopii epäpuhtaalle iholle

Aknebakteeria on iholla luonnostaankin, mutta ongelma syntyy, kun ihohuokoseen erittyy liikaa talia ja propionibacterium acnes eli p. acnes -bakteeri alkaa lisääntyä aiheuttaen tulehduksen. Tietyllä aallonpituudella oleva sininen valo absorboituu aknebakteerien tuottamaan porfyriiniin ja stimuloi happiradikaalien muodostumista, minkä seurauksena bakteeri tuhoutuu ilman, että iho vaurioituu. Sinistä LED-valoa käytetään myös kystisen aknen hoitoon, sillä se pääsee käsiksi ihon alla lymyäviin epäpuhtauksiin.

Laboratorio-olosuhteissa kolmen sinisellä LED-valolla tehdyn hoitokerran osoitettiin voivan tappavat 99,99% aknebakteereista, mutta käytännössä se ei tietenkään ole yhtä tehokasta oikealla ihmisiholla, sillä valo ei pääse siellä bakteereihin ihan yhtä tehokkaasti käsiksi kuin laboratorion petrimaljalla. On kuitenkin hyvä muistaa, että pelkkä aknebakteerien tappaminen ei vielä tuo epäpuhtaalle iholle täydellistä pelastusta, sillä iho tuottaa silti edelleen liikaa talia, joka voi jäädä jumiin ihohuokosiin kuolleen ihosolukon kanssa. Iholla luonnostaan elävä aknebakteeri on vain se, joka tukkeumaan mukaan joutuessaan saa aikaan tulehduksen.

Sinistä ja punaista LED-valoa käytetään epäpuhtaan ihon hoidossa usein yhdessä, sillä ne täydentävät toisiaan. Näin uusien epäpuhtauksien muodostumista ja ihon tulehtumista voidaan ehkäistä sinisellä LED-valolla ja jo syntyneet epäpuhtaudet saadaan rauhoittumaan iholta nopeammin, minkä lisäksi jopa liiallinen talineritys voi rauhoittua.

Sinisen LED-valon aallonpituus on tavallisesti 400-495 nm, eli se vaikuttaa LED-valoterapiassa käytetyistä valoista lähimpänä ihon pintaa epidermiksen alueella. Useissa tutkimuksissa tehokkaimmaksi on todettu 415 nm, mutta myös muilla aallonpituuksilla on vaikutuksia. Mitä lähemmäksi aallonpituutta 495 mennään, sitä syvemmälle LED-valo imeytyy, mutta sitä vähemmän sillä myös on antibakteerisia vaikutuksia. Tehokkaimmaksi todettua aallonpituutta pidemmät aallonpituudet hoitavat silti ihoa, mutta ne vain voivat vaatia pidemmän vaikutusajan. Aknebakteerit ovat kuitenkin epidermiksessä eivätkä syvällä dermiksessä, joten sinisen LED-valon ei tarvitsekaan imeytyä kovin syvälle iholle.

Ostolakossa LED valo terapia ihonhoito kokemuksia

Vihreä LED-valo häivyttää pigmenttiläiskiä

Vihreä LED-valo on aallonpituudeltaan syvimmälle ulottuvan punaisen LED-valon ja lähimmäs ihon pintaa jäävän sinisen LED-valon välissä. Käytännössä se ulottuu epidermiksen tyven paikkeille ja siellä sijaitsevat ihon melanosyytit, jotka tuottavat pieniä pigmenttijyväsiä eli melanosomeja. Melanosomit puolestaan sisältävät melaniinia, eli ihon tummaa väripigmenttiä, joka erittyy epidermiksen soluihin saaden niissä aikaan väriä.

Vihreä LED-valo kohdistaa vaikutuksensa melanosyytteihin ja auttaa siten estämään liiallista melaniinin tuotantoa ja liiallisen melaniinin kulkeutumista ihon pinnalle. Se myös hajoittaa melaniinikertymiä, mikä häivyttää näkyviä pigmenttiläiskiä.

Ihan hetkessä vihreän LED-valon vaikutus ei tietenkään voi näkyä iholla, sillä uusien, liiallisesta pigmentintuotannosta värjäytymättömien ihosolujen matka epidermiksen pohjalta ihon pinnalle kestää vähintään kuukauden. Jos ihoa kuitenkin malttaa käsitellä niin pitkään säännöllisesti vihreän LED-valon avulla, voi pigmenttimuutokset saada häivyttymään – varsinkin, jos tehostavaksi avuksi ottaa vielä pigmenttiläiskiä hoitavan ihonhoitotuotteen.

Vihreän LED-valon avulla ihosta voidaan siis saada taisemman ja kirkkaamman sävyinen, kun maksaläiskät, pisamat ja muut pigmenttiläiskät häivyttyvät. Usein myös todetaan, että vihreä LED-valo voisi rauhoittaa ihoa. Itse kuitenkin löysin vihreän valon hyödyntämisestä kaikkein vähiten tietoa ja tutkimuksia. Itseäni vihreän valon vaikutuksen testaaminen omien pigmenttimuutosten hoidossa kiinnostaa siis kaikkein eniten.

Tavallisesti vihreää valoa hyödytävässä LED-hoidossa käytetään 515 – 565 nm aallonpituuksilla olevaa valoa ja ilmeisesti 515 – 520 nm aallonpituus on todettu tehokkaimmaksi pigmenttimuutosten hoidossa.

Ostolakossa LED valo terapia ihonhoito kokemuksia

Mitä eroa kotikäyttöisillä LED-valoterapialaitteilla ja ammattilaisten tekemillä hoidoilla on?

LED-valoterapiahoidoissa voi käydä ammattilaisen luona, mutta niitä voi myös tehdä itse kotona erilaisilla laitteilla. Erona on tietysti se, että ammattilaisen tekemät hoidot tehdään tehokkaammilla välineillä, jolloin näkyviä tuloksia voidaan saada nopeammin. Niissä käyminen on kuitenkin kalliimpaa kuin kotikäyttöisen laitteen hankkiminen.

Kotikäyttöinen LED-valoterapialaite voi toimia, mutta näkyvien tulosten saavuttaminen voi vaatia pitkäjänteisempää hoitoa. Jos siis ei ole ole luonteeltaan sellainen, että jaksaisi hoitaa ihoa säännöllisesti kotona, ei kotikäyttöisestä laitteesta ole hyötyä. Sen hinta voi olla sama kuin yhden tai parin hoitolakerran, joten jos pitkäjänteisyyttä riittää, tulee sen käyttö loppujen lopuksi edullisemmaksi.

Luinkin hyvän vertauksen, jossa kotona käytettäviä LED-valoterapialaitteita verrattiin kotona itse tehtävään jumppaan ja ammattilaisten LED-valoterapiahoitoja personal trainerin käyttöön. Molemmat ovat varmasti hyvästä ja vaikuttavat, mutta personal trainerin käytön avulla saadaan tavallisesti näkyvämpiä tuloksia nopeammin.

Suositeltavinta onkin käydä hakemassa näkyvin hoitotulos ammattilaisen käsittelyssä ja täydentää sekä ylläpitää vaikutusta sitten itse kotikäyttöisillä laitteilla.

LED-valoterapia ei kuitenkaan ole mikään iholle pika-avun tuova juttu tai vaikuta yhtä tehokkaasti kuin pistoshoidot ja kirurginen kasvojenkohotus, mutta sen avulla voidaan silti saada varsin tehokkaita tuloksia. Kun LED-valoterapian vielä yhdistää hyviin ihonhoitotuotteisiin, saadaan jo varsin kattava paketti.

Ostolakossa LED valo terapia ihonhoito kokemuksia

Millaisia LED-valoterapialaitteita voi hankkia kotikäyttöön?

LED-valoterapialaitteet ovat nousseet suosituksi, sillä ne ovat usein kompakteja, kevyitä ja helppoja kantaa mukana. Erilaisia LED-valoterapiaa hyödyntäviä laitteita onkin saatavilla kotikäyttöön yhä enemmän ja kyse onkin lähinnä siitä, mitä niillä haluaa hoitaa ja kuinka paljon niihin on valmis investoimaan.

Kotikäyttöisten laitteiden vaikutukset alkavat tavallisesti näkyvä aikaisintaan muutaman viikon säännöllisen käytön jälkeen suuremmassa skaalassa ja voi vaatia jopa parin kuukauden toistuvaa käsittelyä, että jotkut vaikutukset näkyvät selvästi. Ne eivät siis ole tavallisesti mikään pika-apu, mutta jos pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä riittää ja on valmis avaamaan kukkaron nyörit, voi niistä saada iholle paljon apua.

Ostolakossa LED valo terapia ihonhoito kokemuksia

Kokeile esimerkiksi näitä laitteita:  

Aiemmin blogissani esittelemäni, valmistajalta saamani FOREO ESPADA on kehitetty hoitamaan yksittäisiä epäpuhtauksia sinisen LED-valon avulla. Sen hoitopää on melko pieni, joten se käsittelee kerralla vain pienen ihoalueen. Tämän vuoksi se onkin paras apu nimenomaan yksittäisille epäpuhtauksille ja sopii esimerkiksi niille, jotka tuskailevat säännöllisesti kuukautisten aikaansaamien finnien ja ihonalaisten epäpuhtauksien kanssa.

Minulla FOREO ESPADA on ollut kätevä ja jopa melko nopea apu puhkeamaisillaan oleviin finneihin, sillä se on rauhoittanut niiden tulehduksen ennen kuin tilanne on päässyt äitymään pahaksi. FOREO ESPADA löytyy myynnistä täältä.*

Jos epäpuhtauksien sijaan ongelmana ovat nimenomaan silmänympärysjuonteet, löytyy myynnistä silmänympärysihoa LED-valon avulla tehohoitava naamiolaite, jonka käyttö vie vain kolme minuuttia päivässä. Dr. Dennis Gross Skincare SpectraLite EyeCare Pro LED -laite Löytyy myynnistä täältä.*

Saatavilla on myös monipuolisempia laitteita, joista FOREO UFO ja FOREO UFO Mini ovat esimerkkejä. Ne molemmat hyödyntävät sekä sinistä, punaista että vihreää LED-valoa, joten käyttäjä voi valita itse, millaisia asioita laitteen avulla haluaa hoitaa. Erilaisia LED-valoja voidaan käyttää melko paikallisesti erikseen tai jopa yhtäaikaa.

FOREO UFO  -laitteet eivät kuitenkaan ole keskittyneitä pelkästään valoterapiaan, vaan itseasiassa ne ovat molemmat kangasnaamiot ja muut kasvonaamiot korvaavia monitoimiyksikköjä. FOREO UFO hyödyntää LED-valojen ja FOREO-laitteille tunnuksenomaisen mikrovärähtelyn lisäksi myös sekä kylmäterapiaa että lämpöterapiaa, joilla niilläkin on omanlaisensa vaikutus ihoon.

UFO Mini -laitteessa on muuten samat ominaisuudet kuin FOREO UFO -laitteessa, mutta siitä ei löydy kylmäterapiaa vaan pelkkä lämpöterapia. FOREO UFO -laitteet löytyvät myynnistä täältä.*

Ostolakossa LED valo terapia ihonhoito kokemuksia

Kotikäyttöön voi myös ostaa naamiomaisen hoitolaitteen, joka käsittelee kerralla laajemman ihoalueen. Erilaisissa laitteissa on erilaisia valoja ja toiset laitteet tarjoavat kaikki mahdolliset valot toisten keskittyessä vain tiettyyn valoon. Esimerkiksi täältä myynnistä löytyvä Dr. Denniss Goss Skincare DRx SpectraLite FaceWare Pro -naamiolaite hyödyntää sekä sinistä että punaista LED-valoa.* Laite käsittelee jo kolmessa minuutissa koko kasvot, eli se on kattava, helppo ja nopea käyttää, mutta melko hintava.

Olen itse saanut tosiaan hyviä hoitotuloksia FOREO ESPADA -täsmähoidolla, joten olen hankkinut sen lisäksi myös Korean reissultani sekä punaista että sinistä LED-valoa hyödyntävän ihonhoitolaitteen, jossa on myös muita ihoa hoitavia ominaisuuksia. Lisäksi sain pari viikkoa sitten blogikokeiluun FOREO UFO Mini -ihonhoitolaitteen, johon olen nyt tutustunut ahkerasti ja jota olen testaillut suurella mielenkiinnolla. Palaan näihin molempiin testaamiini laitteisiin vielä toiste tarkemmin.

Ostolakossa LED valo terapia ihonhoito kokemuksia

Kuka muu on kiinnostunut LED-valoterapiasta ihonhoidossa?


Lue myös:
Toimivatko ryppyvoiteet oikeasti?
Mikä FOREO LUNA -kasvoharja kannattaa valita?
Nämä 7 ihonhoidon tehoainetta ovat nyt suosittuja
Ultimaattinen opas The Ordinary -tuotteisiin ja niiden valintaan

Virve Fredman Täydellinen Iho Opas korealaiseen ihonhoitoon Osta Kirja

Jos haluat oppia lisää ihonhoidosta, tilaa kirjani Täydellinen iho täältä.

 

Kommentit (17)
  1. Kiinnostaisi ehdottomasi kolin kotikäyttöön tarkoitettu vempain, mutta mietityttää vielä, kuinka hyvin suunniteltuja / tutkittuja nuo laitteet ovat.. tehokkuus ja turvallisuus..? Jos niitä myydään kotikuluttajille, ei tehoja voi / pitäisi olla liikaa, toisaalta taas, onko niitä testattu yhtä huolella kuin ammattilaislaitteita.. Arveluttaa.
    Taidan vielä odotella muutaman vuoden, kuinka hyvä safety record eri valmistajilla on. En halua vahingossa vaurioittaa ihoani, enkä myöskään turhan päiten hieroa kasvojani valonsäteellä 🙂

    1. Kirjoitusvirheitä ei voi estää… mikähän olen sekoillut tuossa ylimmässä lauseessa?! 😀 😀

    2. Kyllä näitä tosiaan on testattu paljon ja kuten on todettu, ei hommassa ole havaittu mitään negatiivisia vaikutuksia edes niillä kaikkein tehokkaimmilla laitteilla. 🙂

      Itse innostun asiasta juuri siksi, että LED-valoilla voi hoitaa ihoa ilman, että iholla tarvitsee edes käyttää tuotteita. Tämä on nyt vihdoin sitä ”kemikaalivapaata” ihonhoihoitoa, josta aina haaveillaan! 😀

  2. Olen käynyt aknen takia LED-hoidossa nyt 4 kertaa. Ensin pelkkää sinistä, sitten punaista ja sinistä. 15min yhteensä, kerran viikossa. VAikutukset näkyvät ihossa kyllä. Ainoa huono puoli hoidossa on sen hinta, tämä on tosiaan aika kallista. Minulla on myös tuo Foreon Espada, mutta sen teho on vain murto-osa hoitolan laitteista. Espadalla voi vaikuttaa yksittäisiin kohtiin, mutta jos ongelmia on laajemmalla, sitä saisi varmaan käyttää koko päivän, että tehoa olisi riittävästi. Kun iho on todella herkistynyt, valohoito on hyvä, sillä iho ei reagoi siihen mitenkään. Ei tule punotusta, ei ihottumaa, ei muutakaan ärsytystä. Hoito ei tunnu miltään, mutta etenkin parin päivän päästä iho näyttää selvästi paremmalta kuin ennen hoitoa. Olin melko skeptinen aluksi, mutta toisaalta valmis kokeilemaan mitä tahansa, jotta saisin iho-ongelmiin helpotusta. Kuukauden jälkeen voin sanoa, että kyllä tämä toimii.

    1. Mahtavaa ja erittäin mielenkiintoista kuulla kokemuksia hoidosta! Kiitos, että jaoit. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *