Talvinen kynsilakkahuntu: IsaDora Angel Wings

Minulla on ollu jo useamman viikon ajan tarkoitus postata teille tästä marraskuussa blogini kautta saamastani kynsilakasta ja mikä voisikaan olla parempi hetki postaukselle kuin tämä, kun talvi on vihdoin peittänyt lumiharson alle eteläsuomenkin harmaat asfaltit!
Sain nimittäin IsaDoralta merkin talvilookkiin kuuluneen Wonder Nailin valkoshimmerisen  Angel Wings 775 -kynsilakan.
Tämä näyttää juuri siltä, miltä talvisen lumihangen kuuluukin näyttää aurinkoisena päivänä: valkoinen pohja, joka kimaltelee kauniisti valon osuessa siihen.
Tämä on jälleen minulle sopivan neutraali lakka, joka toimii oikeastaan joka tilanteessa ja jossa on jokin juttu, mutta joka ei silti ole ”liikaa”. 
Lisäksi tämä on sävy, jossa pienet lohkeamat ja kulumat eivät paista välittömästi silmään.
Pidän IsaDoran lakkojen leveästä ja lyhyehköstä siveltimestä, sillä se on omille kynsilleni juuri sopivan kokoinen. 
Lisäksi lakan koostumus oli hyvä sen ollessa yhdellä kerroksella lähes täysin päittävä ja kahdella kerroksella sitten viimeistään täysin peittävä. Lakka myös kuivui melko nopeasti ja kesti kynsissäni hyvin.
Käytättekö te valkoisia, valkeita tai jossain määrin valkoiseen meneviä kynsilakkoja? Minulle ne ovat nimittäin olleet hieman vieraita sävyjä.
Kommentit (9)
  1. Oi! Minulle tulee tuosta lakasta/kynsistä mieleen myös häät 🙂 Tosi kiva talvilakka, mutta voisi kai toimia myös häälakkana! Ihan kirkkaan valkoisesta lakasta en tykkää, mutta tuo on hillitympi ja vähän läpikuultavampi valkoinen, jota voisin käyttää itsekin.

    beauty-highlights.blogspot.fi

  2. Romantic Lady
    12.1.2014, 18:57

    Yleensä joulun jälkeen juuri näihin aikoihin vaihdan helmiäisvalkoiseen tai hentoon pastelliin ennen kuin alkaa se kevätpinkkien ym. käyttö. Tuo on kiva lakka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *