Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Tahdon sun kainaloon

Pari dödökokeilua rikkaampana ja hitusen fiksumpana tänään täällä taas, eli hei vaan.
 
Valikoin loppukesästä dödöostoksilla ollessani Garnierin Mineral-dödöjen valikoimista  kokeiluuni kaksi, jotka molemmat osoittautuivat omilla tavoillaan messeviksi vaihtoehdoiksi.
Turkoosi-violettikorkkinen Ultra-Dry -versio lupasi paitsi alkoholittoman ja parabeenittoman koostumuksen myös erinomaisen pidon. Puhtaan raikkaalle tuoksunut antiperspirantti piti minun käytössäni tämän lupauksen mainiosti joskin tummia vaatteitani välillä hieman valkoisilla rannulla tuhrien. Mikään absoluuttinen hikoilunestäjä tämä ei ollut, mutta varsin hyvä perusdödö silti.
Pinkki-valkokorkkinen Invisible-versio puolestaan lupaili aivan erityisesti olla tahrimatta tummia vaatteita sekä olla värjäämättä vaaleita vaatteita. Ultra Dry -dödön kohdalla ymmärsin 48 tunnin lupauksen liittyvän kuivana pitämiseen, mutta en päässyt pakkauksen perusteella ihan täyteen varmuuteen, lupasiko tämäkin samaa voimakasta pitoa vai vaan olla 48 tuntia tahrimatta (mikä toki sekin on mielenkiintoinen aikamääreellinen lupaus tahrimattomuudelle)?
Pidin itse ehkä ihan hitusen enemmän tästä pinkkikorkkisesta versiosta, jonka tuoksu oli myös puhdas, mutta hitusen Ultra Dryta kukkaisempi. Tämän kanssa myös vältyin tahroilta paremmin, vaikka en kiinnittänytkään tuotteen käytön aikana asiaan mitään huomiota. Ehkä tämä juuri kertoi siitä, ettei tahroja syntynyt? Toisaalta turkoosikorkkisessa versiossa oli ehkä hitusen parempi pito.
Pinkkikorkkinen tuote oli täytynyt säädellä koostumukseltaan miellyttävämmäksi, minkä vuoksi tuotteen sisältökin oli aineosalistaltaan pidempi turkoosikorkkiseen kaveriinsa verrattuna. Turkoosissa kun riitti, että tujumpi pito ja mukava tuoksu ovat kunnossa.
Dödöissäni on oltava aina reilun kokoinen pallo ja sellainen näistäkin löytyi. Pallo annosteli dödöä sopivasti ilman, että palloa joutui pyörittelemään liian kauaa tai vastaavasti myös ilman, että kainalot kastuivat paksusta dödökerroksesta nopeasti.
Tykkäsin näistä kahdesta paljon, joten mieleni tekisikin kokeilla valikoimissa olevista merkin mineraalidödöjen nimellä kulkevista antiperspiranteista vielä joku muukin. Näitä kuitenkin oli ostohetkellä kaupassa useamman erilaisen dödön rivistö jöpöttämässä.
Oletteko te kokeilleet Garnierin Mineral-dödöjä? Oletteko tykänneet?

Kommentit (37)

  1. Pulilakka

    Mulla nää on ihan lemppari dödöjä, enkä saa näistä minkään sortin iho-oireita, vaikka muuten omaankin erittäin herkän ihon ja reagoin iholla kaikkeen ilmoista ja tunnetiloista päivän poliittisiin konflikteihin….

  2. Anonyymi

    Täällä kans yksi iho-oireilija ja arvasinkin oikeastaan heti, etten varmasti ole ainoa, joka täällä asiasta avautuu. Aina jos joku ystävä/tuttu mainitsee kutiavista ja ihottumaisista kainaloista, niin kysyn ekana, että onko tämä dödö käytössä. Ja usein on ollutkin…

  3. Myy

    Yhtä kokeilin ja sain vain kutisevat kainalot. Eivät ehtineet ihottumalle asti, kun lopetin käytön.

  4. Tania

    Minulla ensiksi punaisia läikkiä toisessa kainalossa. Yhdistin aluksi hyttysen pistoon (?). Läikät kasvoivat ja nyt huomasin eilen toisessakin kainalossa samantapaisia pieniä punaisia ihoärsytyksen alkuja. Googlatessa löysin tänne: käytössä Garnierin vihreäkorkinen dödö, joka lentää nyt roskikseen.

  5. Anonyymi

    Itselläni sama. Pinkkikorkkinen käytössä ja googlen kautta tänne, koska ihottuma on vaivannut jo monta viikkoa.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *