Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Avainsana: tavarahaaste

Minimalistin havaintoja: ”pakollisia asioita” ei olekaan pakko säilyttää

Kuten olen kertonut, innostuin joululomalla tekemään kotonamme todellisen raivausspurtin ja vähentämään 500 tavaraa. Hommasta motivoituneena starttasin alkaneen vuoden päättämällä, että sen aikana vähentäisin vielä 1000 asiaa lisää. Nyt helmikuun alkaessa olla lopuillaan on poistoja tullut…

  • 26

Kaikki luomivärini ja miksi en oikeastaan tarvitsekaan niitä kaikkia

Postasin eilen siitä, kuinka hyvältä on tuntunut vähentää meikkisiveltimiä ja tavoitteenani on tehdä samaa vähennystä myös muulle kosmetiikalle. Joidenkin tuotteiden vähentäminen on tuntunut helpolta, mutta joidenkin taas hieman vaikealta ainakin jossain määrin. Yksi tällainen hieman…

  • 20

Ainoa asia, jonka tammikuussa ostin

Kerroin vuoden alussa, että jatkan kodin raivaamista ja tavaroiden vähentämistä tänäkin vuonna. Yksi konkreettisimmista jutuista on vähentää tämän vuoden aikana kodistamme vielä 1000 tavaraa ja nyt mennään tavarassa numero 300 (lasken tähän mukaan myös kosmetiikan)….

  • 5

Minimalismihaaste opettaa minulle joka päivä jotain uutta itsestäni

Kerroin vähän aikaa sitten, kuinka otin joulun jälkeen vapaapäivieni haasteeksi vähentää kodistamme 500 tavaraa. Vaikka raivasimme kotiamme viimeksi kesällä ja kerroin sillon käyneeni todella tarkasti läpi kaikki paikat, löytyi täältä silti suureksi yllätyksekseni edelleen paljon…

  • 10

Minimalistin tavarahaaste: raivasin kodistamme vielä 500 tavaraa

Annoin blogissa joulun aikaan vinkkejä kodin tavarakaaoksen selättämiseen erilaisten tavaroidenraivaustaktiikoiden avulla. Innostuin niitä kirjoitellessa itsekin tarttumaan yhteen haasteeseen ja päätin testata, onnistuisinko vielä löytämään kodistamme noin kuukauden tavarahaasteen verran ylimääräisiä tavaroita eli 500 sellaista juttua,…

  • 19

5 erilaista taktiikkaa tavaroiden vähentämiseen

Joulun aikaan monet valtaa tavara-ahdistus. Kaikki alkaa usein sen kuuluisan joulusiivouksen kanssa tuskaillessa, kun tavaroita paikoilleen laittaessaan tajuaa, ettei kaikelle edes ole kunnollista paikkaa. Tämä taas johtuu usein siitä, ettei kaikelle ole tilaa. Tuntuu tuskaiselta survoa…

  • 12

Minulla oli näin vähän kynsilakkoja viimeksi ala-asteella

Olen aina ollut kynsilakkajemmari. Minulla on ollut niitä paljon lapsesta saakka ja parikymppisenä innostuin niistä aivan erityisesti. Lakkailin kynsiäni loputtomalla innolla ja hankin paljon uusia kynsilakkoja. Loppujen lopuksi niitä oli satoja. Tästä vuoden 2012 postauksesta…

  • 8

Minimalistista elämää: Pako Ruotsista -projekti starttaa

Blogiani (tai varsinkaan Instagram Stories -tarinoitani) seuranneille ei varmastikaan tule mitenkään shokeeraavana uutisena kun sanon, että en ihan oikeasti pidä Ruotsista. Yritän sitä kyllä kovasti, sillä en ole kiinnostunut muutamaan takaisin Suomeenkaan ja täällä Ruotsissa…

  • 14

”Onpas askeettista!” – väärinymmärretty minimalismi

Kun olen postaillut minimalismista ja jakanut Instagram Stories -tarinoissani aiheeseen liittyviä klippejä, olen useampaan kertaan kuullut ihmisiltä kommenttia siitä, että minimalismi on liian askeettista heidän makuunsa. Sanavalinta on ollut minusta niin kiehtova ja uskon, että…

  • 10

Luovuimme sängystä – menikö minimalismi jo överiksi?

Olen postaillut viimeaikoina erityisen paljon minimalismiin liittyvistä asioista, sillä meillä on kotona päällä projekti, jossa hankkiudumme eroon kaikista ylimääräisistä tavaroistamme. Lupaan, etten tule myöhemmin postailemaan minimalismista ihan näin paljon, mutta nyt kun projekti on työn alla,…

  • 42