Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Avainsana: Neogen

Nämä kosmetiikkatuotteet otan aina mukaani lennolle

En lentele jatkuvasti pitkiä lentoja, mutta viimeisen noin puolen vuoden aikana niitä on kertynyt muutama, kun ensin kesällä lähdimme häämatkalle Balille ja Singaporeen, sitten syksyllä innostuin käymään Etelä-Koreassa ja nyt tammikuussa lentokone kuljetti meidät Bangkokiin….

  • 18

Hyvästit kuiville nenänpielille kätevillä kosteuspuikoilla

Talvi on siitä kurjaa aikaa, että se laittaa ihon usein varsin koville. Minulla se laittaa kärsimään erityisesti nenänpielet, joiden iho jopa punoittaa ja hilseilee usein kuivuuttaan. Aiempina vuosina olen tyytynyt manaamaan asiaa ja hakenut ongelmaan…

  • 4

Testissä hypetetty Neogen Real Fresh Foam Green Tea -puhdistusvaahto

*Sis. mainoslinkin Blogiani seuranneille ei ole varmaankaan jäänyt epäselväksi, että olen todella ihastunut korealaiseen Neogen-merkkiin. Pienimuotoisena missionani onkin kokeilla läpi kaikki sen tuotteet ja olen projektini kanssa jo ihan hyvällä mallilla. (Aiempia Neogen-ihastuksiani ovat olleet Neogen…

  • 6

Vuoden 2017 parhaat korealaiset kosmetiikkatuotteet

Kaikille on jo varmasti käynyt hyvin selväksi, että rakastan korealaista kosmetiikkaa. Kokeilen paljon erilaisia korealaisia tuotteita ja olenkin tehnyt niiden joukosta aivan loistavia löytöjä, joita olen suositellut täällä blogissa muillekin. Mukaan on mahtunut myös muutamia japanilaisia…

  • 13

Puhdistusvesi, jossa on aitoja kukkien terälehtiä: Neogen Real Flower Cleansing Water

*Sis. mainoslinkin En voisi kuvitellakaan, että suoriutuisin tavallisesta ihonpuhdistuksestani tai jopa meikinpoistosta pelkkää puhdistusvettä käyttäen. Haluan päästä huuhtelemaan ihoni puhtaaksi vedellä, sillä se tuo minulle puhtaan ja raikkaan tunteen. Siitä huolimatta erilaiset puhdistusvedet ovat jo…

  • 8

Loistava löytö: hellävarainen puhdistuspuikko

*Sis. mainoslinkkejä Muistatteko, kun pari viikkoa sitten listailin tässä aiemmassa postauksessani Etelä-Korean matkani ensimmäisiä ostoksia ja vilautin teille silloin Neogen Real Fresh Cleansing Stick Green Tea -puhdistuspuikkoa? Nyt minulla olisi siitä käyttökokemuksia ja voin heti…

  • 4

Nämä kulttimaineiset kosmetiikkatuotteet ehdin jo ostaa Soulista

*Sis. mainoslinkkejä Voitte uskoa, että minusta tuntuu täällä Soulissa samalta, kuin pikkulapsesta Disney Worldissa. Joka puolella on niin paljon kiinnostavia kosmetiikkatuotteita, joita haluaisin tutkia, kokeilla ja jopa ostaa, mutta yritän silti pitää hommassa edes jonkun…

  • 5

Parhaat kulttituotteet korealaiseen ihonhoitorutiiniin: 20+ tuotevinkkiä!

*Sis. mainoslinkkejä Postailen paljon erilaisista korealaisista must have -kosmetiikkatuotteista ja olen julkaissut aiemmin myös postauksen, joka esittelee korealaisen 10-vaiheisen ihonhoitorutiinin vaiheet (postauksen voi lukea täältä). Tänään ajattelin julkaista postauksen, jossa käydään läpi korealainen ihonhoitorutiini koko komeudessaan…

  • 25

Korean suosituin kasvokuorinta: Neogen Bio-Peel Gauze Peeling

*Sis. mainoslinkin Jokainen, joka on alkanut uteliaana hieroa tuttavuutta korealaisen kosmetiikan kanssa on varmasti huomannut, että K-Beauty on ihan loputon tuotemeri. Erilaisia kosmetiikkatuotteita ja tuotemerkkejä on jokaiseen lähtöön ja niin valtavasti, että niitä verkkokaupoissa silmäillessään…

  • 16

Kasvohoidon korvaava kasvonaamio: Neogen Knit Mask -neulenaamio

*Sis. mainoslinkin Moni on varmasti huomannut (ainakin jos on seurannut Instagramista Instagram Stories -klippejäni), että olen aivan valtava kangasnaamioiden fani nykyään. Kun viime kesänä tajusin niiden hypen suurimman olemuksen (josta voi lukea täältä) ja opin…

  • 5