Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Avainsana: hoitoaine

Hiuspörrön taltuttava silikoniton hoitoaine

Meillä tuli vähän aikaa sitten tarve ostaa viimeistä kertaa uusi hoitoaine Bangkokin kotiimme. Hoitoaineen tulisi paitsi mennä omaan makuuni ja selvittää sekä ravita pitkiä hiuksia tehokkaasti, mutta samalla myös sopia miehen lyhyelle tukalle. Miehellä on…

  • 0

Loistava silikoniton hoitoaine

Kerroin vähän aikaa sitten ajatuksiani kosmetiikan silikoneista ja mainitsin, että hoitoaineessani saa mielellään olla hieman silikoneja, sillä muuten hiuksiani on hankalaa saada selvitettyä ja niiden latvat jäävät helposti karheiksi sekä jopa menevät takkuun. Tämä ei…

  • 4

Tehotuote, joka hoitaa ja suojaa kuivia hiuksia

Ohoi, kaikki muutkin, jotka kärsitte kuivista hiuslatvoista tai muuten vain kärsineestä tukasta. Nyt katseet tänne päin! Tiedän varsin hyvin, että tukkani kaipaisi pientä saksintaa ja jemmoissani poltteleekin itseasiassa lahjakortti kampaajalle. En ole kuitenkaan vielä ehtinyt…

  • 4

7 parasta hopeatuotetta vaaleille hiuksille

*Sis. mainoslinkkejä Vuosikymmenen ajan jatkunut hiusteni tummennus aluksi mustanruskeaan ja sen jälkeen lopulta mustaan vaihtui parisen vuotta sitten oman vaalean hiussävyn kanssa elämiseen. Matkani vaaleaksi oli sekä hiuksia että hermoja kuluttava, mutta luojan kiitos tein sen….

  • 5

Tukkaihastus: Matrix Biolage R.A.W. -hiustuotteet

*Sis. mainoslinkkejä Rakastan kokeilla erilaisia kosmetiikkatuotteita ja innostun uusista löydöistä todella helposti. Minulla ei kuitenkaan tavallisesti ole mitään erityistä intoa sellaisia uusia tuotesarjoja kohtaan, joiden pääpointtina on vain, että ne ovat luonnonkosmetiikkaa tai sisältävät runsaasti luonnollisia…

  • 9

Hyvä hopeakaksikko kotivaalentajille: Joico Color Endure Violet

*Sis. mainoslinkkejä Nyt olisi shampoo- ja hoitoainevinkki niille, jotka vaalentelevat tyvikasvuaan kotona ja taistelevat aina välillä liian kellertävän tyven kanssa. Tämä pariskunta on nimittäin kuin luotu sellaisille tyypeille! Sain jonkun aikaa sitten maahantuojalta blogikokeiluun Joicon Color…

  • 4

Vaaleita hiuksia kirkastava shampoo ja hoitoaine – Four Reasons Blond

Vaaleille hiuksille löytyy paljon hopeatuotteita, mutta itse en ainakaan voi käyttää niitä hiuksissani jokaisella pesukerralla. Välttääkseni  violettisen läikikkään tukan käytänkin hopeatuotteita yleensä vain korkeintaan joka toisella pesukerralla. Tahdon kuitenkin pitää vaalean ja helposti kellertävän hiusvärini…

  • 12

Kaikki pinkki ei ole ihanaa: yksi huonoimmista kokeilemistani hoitoaineista

Tänään minulla olisi esittelyssä eräs hoitoaine, joka ei ole toiminut tukassani yhtään ja joka ei mielestäni todellakaan ole hintansa väärti. Sain töiden kautta aikoja sitten kokeiltavakseni Redken Color Extend Magnetics Conditioner -hoitoaineen, mutta vaikka kuinka…

  • 4

Loistava hopeanaamio vaaleille hiuksille Cutrinilta

Kerroin jo kesällä saaneeni Cutrinilta blogikokeiluun vaaleissa hiuksissani todella mahtavaksi osoittautuneen kolmikon. Cutrin Pure ISM Anti-Green Shampoo poistaa hiuksia samentavat mineraalikertymät ja Reflection Silver Shampoo taittoi lämpimiä vivahteita. Varsinainen tähtituote on kuitenkin Reflection Silver Treatment -hopeanaamio,…

  • 2

Erinomaisesti tuuheuttava shampoo ja hoitoaine

*Sis. mainoslinkin Minulla on tukassa melkoisesti paksuutta ja nyt kun sen latvat ovat vielä hieman saksia vailla en useinkaan innostu lykkimään siihen tuuheuttavia tuotteita. Rakenteen sijaan kutrini kaipaavat nimittäin kuntonsa vuoksi enemmän silotusta ja vähemmän…

  • 3