Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Täällä on hauskaa

Lontoo osaa olla välillä hyvinkin hauska paikka asua. Ja siis hauskalla tarkoitan nimenomaan sitä, että se ja sen ihmiset todellakin saavat minut välillä nauramaan.

Menin eräänä päivänä ostamaan Marks & Spenceriltä hieman keittiötarvikkeita. Ostin muutaman juomalasin, lusikoita sekä ruokailuveitsiä ja maksoin ostokseni Electron-kortillani PIN-koodia vaativalla maksupäätteellä.

”Voisitko näyttää henkkarisi?” pyysi myyjä minulta.

Miksi ihmeessä? Ostoksieni loppusumma ei ollut paljon eikä sitäpaitsi PIN-koodilla tunnistautuessa loppusummalla pitäisi olla mitään väliäkään. Myyjä ei myöskään ollut nähnyt nimeäni kortissanikaan, joten tässä ei voisi myöskään ollut voinut käydä kuten Puolassa, missä myyjä oli sitä mieltä, ettei korttini voinut olla omani, sillä nimeni oli e-loppuinen (feminiiniset naisten nimet kun loppuvat yleensä a-kirjaimeen) ja kuulosti siksi miehen nimeltä saaden hänet vaatimaan nähdä henkilöllisyystodistukseni osoittaakseni, että maksan omalla kortillani.

Katsoin ilmeisen kummeksuen, sillä myyjä kiirehti selittämään, että se johtuu näistä veitsistä.

Tässä vaiheessa näytin varmasti vieläkin kummeksuvammalta, mutta en osannut kuin naurua pidätellen ojentaa suomalaisen ajokorttini. Ikää 25-vuotta, ok, saan ostaa ruokailuveitsiä.

Mielessäni en voinut kuin nauraa. Onko tässä maassa ihan oikeasti joku ikäraja sille, minkä ikäinen ihminen saa marssia kauppaan ja ostaa tavallisia tylsiä ruokailuveitsiä? Ja ennen kaikkea, näytänkö minä olevan mahdollisesti alle sen rajan???

Jollain tapaa olisin asian ymmärtänyt, mikäli kyseessä olisi ollut kasa teräviä keittiöveitsiä, mutta nämä tylsät ruokailuveitset… No, olisinhan minä tietysti voinut olla alaikäinen ja mennä näiden kanssa ulos Oxfordstreetille ja puukottaa jonkun. Tai ainakin yrittää sitä.

Ei täällä onneksi aina noin vakavaa ole kuin edellä. Menin eräänä päivänä Stratfordin Tigerille ostamaan sisustustarvikkeita ja metron lähestyessä päätepysäkkiään Stratfordia, kuului kovaäänisistä kuulutus (tiivistettynä ja vapaasti suomennettuna):

”Hyvät matkustajat, lähestymme pikkuhiljaa Stratfordia, joka on jälleen yllätys, yllätys, tämän metron päätepysäkki. Viidenkymmenen prosentin todennäköisyydellä lähdette junasta poistuttuanne kuitenkin kävelemään oikeaan suuntaan. Kerätkää siis kimpsunne ja kampsunne älkääkä jättäkö vaunuun jälkeenne mitään muuta kuin RAHAAAA…”

Tuon kuuleminen ei voinut kuin laittaa hymyilemään!

Miksi rakastan Lontoota? Se yllättää minut (positiivisesti tai negatiivisesti) joka päivä!

Kommentit (15)

  1. Anonyymi

    Tuli tästä mieleen kuinka minulta kysyttiin kerran henkkareita, kun ostin jotain alusvaatteita. Se liittyi visa electron-korttiin, johon on ilmeisesti joku ikäraja? Hassua vain oli se, että ikää minulla oli yli kolmekymmentä. 🙂

  2. Anonyymi

    Minä taas ihmettelin aikanaan Irlannissa sitä, että pari kertaa pubiin pyrkiessä minulta kysyttiin ikää. Ei siis papereita, vaan ikää. Hölmistyneenä vastasin että 22. Ok, sisään sitten vaan. Olin että täh! Jos epäilet, mikset pyydä todisteita? Kolme vuotta myöhemmin sen sijaan jo vaadittiin paperitkin suoraan näytille. 😀 ei voi ymmärtää!

  3. Anonyymi

    Ollessani aupairina Skotlannissa, yritin ostaa pikaliimaa jotta oisin saanut korvakorun kiven laitettua takaisin kiinni itse koruun. Mutta noh..pikaliimaakaan ei saa ostaa alle 25-vuotias. Siinä olin aika huuli pyöreänä että mitäh :O
    Vanhempi kaverini sitten osti pikaliiman että sain korvikseni korjattua.

  4. Anonyymi

    Asuin Lontoossa 2kk viime keväänä ja sakset oli sitte unohtunu pakata mukaan. no ei siinä sitte muuta ku niitä jostain metsästämään, ja kauan siinä menikin että ees löysin jostain liikkeestä! No kassalla myyjä sitten kysy papereita ja ei ollu mukana ni jäi neki sitten ostamatta… olin kyllä huuli pyöreenä kun en tienny sielä olevan noin tarkkaa 😀

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *