Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Suihkutettava kynsilakka?

Kukapa ei olisi joskus haaveillut, että kynsilakan voisi vaan suihkuttaa nopeasti kynsiin. Ajatusleikkinä se on ollut hauska, mutta jokainen asiaa ajatellut on varmasti myös tajunnut sen olevan mahdoton ajatus, sillä samalla lakkaa tietysti tulisi käsillekin. Eli ei ehkä sittenkään niin kätevää…
Vai voisiko se kuitenkiin onnistua? 
Kyllä vain voi! Homman on hionut kuntoon brittiläinen Nails inc, jolta löytyy varsin kätevän oloinen PaintCan -kynsilakkasuihke.
Ohjeiden mukaan lakkaus aloitetaan levittämällä kynsille aluslakka, jonka annetaan kuivua. Tämän jälkeen kynsille suihkutetaan PaintCan-kynsilakka, joka tarttuu kynsillä kiinni alla olevaan lakkaan. Kynsilakan päälle levitetään vielä päällyslakkaa ja kädet pestään nopeasti vedellä, jolloin iholle suihkuttaessa osuneen lakan tulisi huuhtoutua vaivatta pois. (Lakan voi myös suihkuttaa kynsillä olevan värilakan päälle.)
Melkoinen keksintö! (Katso animaatio lakan käytöstä täältä tai lyhyt video täältä.) Googlettelujeni perusteella lakkauksen lopputulos näyttää upealta, mutta pakko myöntää, että tämä lukeutuu jälleen niihin tuotteisiin, joita olisi itse pakko saada kokeilla ennen kuin voi uskoa niiden oikeasti olevan loistava keksintö.
Niin tai näin, mutta onphana ainakin tullut todistettua, että tällaisenkin tuoteinnovaation vieminen toimivalle tasolle voi ilmeisesti olla mahdollista!
Miten olisi?
Kuvat: Instagram @nailsinc

Kommentit (16)

  1. Anonyymi

    Turhin keksintö mitä olen vähän aikaan kuullut 😀

  2. Anonyymi

    Idea on älyttömän hyvä, mutta mitäköhän tuosta päätyy ilmaan ja sitä tietä keuhkoihin…
    -Tiia

  3. Anonyymi

    Mulle tulee mieleen, että näyttäisiköhän sellaiset lakat, joista jää helposti siveltimenjäljet kynsille näkyviin, tässä muodossa hyviltä? Tai saisiko sellaista peilimäistä pintaa aikaiseksi, tai sitten sellaista simpukan sisäkuoren helmiäistä.

    Homman kätevyydestä voi kyllä olla montaa mieltä:)

  4. Anonyymi

    Mä puolestani mietin sitä, että eikö lakka lähde veden mukana pois, ku kädet täytyy pestä operaation jälkeen… Hmm, mutta kokeilisin, jos mahdollisuus tulisi.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *