Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

So Sleek?

Tänään vuorossa pieni huulipunapostaus.
Joulukuun Glossybox toi minulle nimittäin tuomisinaan Sleek MakeUp -merkin huulipunan ja ajattelin kommentoida sitä hieman.
Sleek MakeUp ei ole ollut minulle merkkinä tuttu aiemmin muuten kuin Englannissa Superdrug-ketjun hyllyillä ohimennen vilkaistuna. Merkki myy edullista kosmetiikkaa eikä tämäkään puna maksa kuin alle viisi puntaa. 
Saamani True Colour -huulipuna oli matte-laatua ja sävyltään Stiletto, eli syvä puhtaanpunainen.
Pidän punaisista huulipunista ja käytänkin niitä mielelläni. Niiden kanssa erityisen tärkeää onkin hyvä pysyvyys, sillä kukapa arvostaisi kirkkaan punaista huulipunaa muualla kuin huulilla.

 Stiletto tuntui todella ohuelta huulille levittäessä, vaikkei liukunutkaan niille rasvamaisen täydellisesti. Kun punan kuitenkin sai levitettyä, näytti se upealta ja pysyi huulilla hyvin.
Huulipuna tuntui kuitenkin melko tavalliselta halpispunalta sillä erotuksella, ettei se näyttänyt paksun raskaalta tai kuivalta huulilla. Mitään suurta tai mullistavaa laatua puna ei kuitenkaan ollut ja jatkuvassa käytössä puna olisi varmasti liian kuiva näin talvella.
Koska puna ei kuitenkaan ollut laadultaan susi, sai se minut kiinnostumaan Sleek-merkistä enemmän. Halpapunaksi tyylikkääseen hylsyyn pakatussa punassa on olemassa myös kiiltävämpi sheen-laatu, jota kokeilisinkin mielelläni. Myös merkin muut tuotteet ovat vaikuttaneet kiinnostavilta.

Oletteko te tutustuneet Sleek MakeUp -merkkiin? Ja miten on, näkyykö teidän huulillani punaisia punia?

Kommentit (19)

  1. NarnianGirl

    Kaunis ainakin tuo puna ja sopii huulillesi kuin valettu 🙂

    1. Elina

      Sleekin luomiväripaletit ovat loistavia! Hintaan nähden ja kalliimpiinkin verrattuna todella hyvä laatu ja ihana värivalikoima. Itselläni Sleekin Storm-paletti on lähes jokapäiväisessä käytössä, suosittelen lämpimästi!

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *