Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Snow day

Olin viikonloppuna vierailemassa Lontoossa ja istuessamme Englantilaistuneen Herrasmieheni siskon asunnolla, alkoi maa peittyä lumesta. Tämän vuoksi minulle tarjoutui tilaisuus tutustua suomalaisittain aivan uuteen konseptiin, eli päivään nimeltä ”Snow Day”.

Virallisesti Snow Daylla tarkoitetaan päivää, jona lumi sataa, mutta koska lumi satoi viikonloppuna lähinnä sunnuntainvastaisen yön aikana ja yllätti lontoolaiset olemassaolollaan vasta sunnuntaina, alkoi asunnolla kova keskustelu tulevasta Snow Daysta.

Lontoossa kuitenkin sataa ilmeisesti joka vuosi edes jonain päivänä lunta. Joka kerta tämä ilmiö kuitenkin on yhtä jännittävä ja maata mullistava.

Lumen tuloa spekuloitiin etukäteen kovasti. Heathrow oli kuulemani mukaan jo ennen viikonloppua peruuttanut varmuuden vuoksi kolmanneksen sunnuntain lennoistaan, sillä maassa saattaisi tosiaan tulla edellisenä yönä lunta. Lumisateen kyllä tiedettiin loppuvan jo sunnuntaiaamuun mennessä, mutta hällä väliä.

Sitäpaitsi maahan ennustettiin jopa yhtätoista astetta pakkasta, mikä BBC:n tietojen mukaan vastasi Etelanavan lämpötilaa. Tämän vuoksi maan armeijakin laitettiin valmiustilaan.

Lumisadepäivänä kaupungissa, jossa muut lomapäiväni puolestaan vietin oli kuulemma ollut kaaos eivätkä bussit olleet kulkeneet. Taksikuskitkin olivat kieltäytyneet liikennöimästä. Toisaalta ymmärrän tätä hieman, sillä eihän näillä raasuilla tietenkään mitään talvirenkaita ole, mutta sataneen lumen määrä ei ihan oikeasti näin suomalaisittain ajateltuna ollut mikään mittava…

Mutta takaisin aiheeseen Snow Day. Mikäli maassa on todellinen Snow Day (suomeksi siis tavallinen marraskuinen luminen päivä), saattaa koko kaupunki lähestulkoon pysähtyä. Bussit eivät välttämättä liiku, lentoja ja junia on peruutettu eivätkä metrotkaan välttämättä liiku. Englantilaistunut Herrasmieheni todisti kerran tämän tapahtuneen myös mm. metrolinjalle, joka ei edes kulje maan päällä vaan kiertää ainoastaan maan alla…

Ihmisten reaktiot lumisiin päiviin ovat mitä mielenkiintoisempia.

Osa ihmisistä villiintyy asiasta täysin ja juoksee ulos tekemään lumiukkoja. Ihmiset ottavat innoissaan kuvia lumesta ja ovat haltioituneita siitä, että se on hetken maassa.

Sitten ovat nämä toiset ihmiset, joiden elämään lumentulo ei vaikuta millään lailla.

Näin miehen hölkkäävän lumisateessa shortseissa.

Näin naisen kävelevän loskassa avonaisissa korkkareissa. Näin itseasiassa näitä useampia.

Näin nuoren neidin väistelevän lumivalleja balleriinoissaan. Sukkia hänellä ei tietenkään ollut. Tämäkin oli yleistä.

Näin myös nuoren herran kävelevän keskellä loskaa varvassandaaleissa ilman sukkia.

Näin myös paljon muuta, jota en järkytykseltäni pystynyt aivoissani prosessoimaan.

Kaikkia Snow Day ei todellakaan siis edes kiinnostanut.

Miten Snow Dayna sitten tehtiin lumityöt?

Kings Roadilla ainaki näytti siltä, että mies olisi kävellyt kävelyteiden läpi kädessään leveä lumilapio:

Ihan tosi, pitkin Kings Roadia kulki tällainen ”aurattu polku”. Tämä kuva on Kings Roadin sivukadulta. Ja itseasiassa näimmekin yhden miehen juurikin tuossa hommassa se lapio kädessä…

Tämä puolestaan on kuva kadulta, jolla juuri ennen kuvanottoa ajoi iso tienkunnossapitoauto heittämässä autotielle hurjan määrän suolaa. Siis juurikin tuolle samaiselle kuvassa näkyvälle lumettomalle autotielle lämpötilan ollessa ja pysyessä selkeästi plussan puolella. Ikinä ei voi olla liian varovainen.

Lunta satoi siis vaan yhtenä yönä, mutta sitä on yhä loskansekaisena maassa, joten jännitän kovasti, lähteekö lentoni parin päivän päästä minnekään… Tässä maassa se ei nimittäin ole ollenkaan itsestäänselvää!

Oma kokemukseni Snow Daysta englantilaiseen tapaan oli melko laimea, mutta ehkä muilla on jakaa villimpiä tarinoita?

Kommentit (17)

  1. HooCee

    Tuosta autoilijoiden "kädettömyydestä" tiesinkin jo etukäteen ja kuten tuossa yllä joku mainitsi, Lapin charter-lentojen jälkeen britit täytyy puettaa vauvasta vaariin oikeaoppisesti (haalareihin), kun kekaratkin tulevat kiiltonahkakengät jalassa tyllimekot päällään.. Ja pakkasta se -30'c.

    Mutta se, mikä hivenen yllätti, oli tuo brittien pukeutuminen jalkineiden suhteen.. Että ballerinat tai varvassandaalit jalassa, ilman sukkia. Huih!

  2. ebeth

    Haha, suomalaisena sitä aina jaksaa kummastella ulkomailla tuota lumen aiheuttamaa kaaosta.
    Aikoinaan ollessani vaihtarina Saksassa, parin sentin lumikerros pysäytti liikenteen ja laitokset kokonaan. Joudun tarpomaan auraamattomilla teillä yliopistolle, koska bussit eivät kulkeneet. Perille päästyäni totesin kaikkien tuntien olevan peruttu, koska kukaan ei ilmeisesti lumisina päivinä kouluun vaivaudu.
    Mutta ihanaa on silti katsella aikuisten lumiukontekopuuhia 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *