Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Sneak Peak

Syynä siihen, miksi postausrintamalla on viimeaikoina ollut hiljaista ovat tosiaan olleet suuret muutokset elämäntilanteessani ja viimepäivinä tarkalleenottaen uuden yksiöni sisustaminen.

Muutin asuntooni torstai-iltana ja sunnuntaina joka ikinen tavara oli omalla paikallaan (niin sukat kuin huulipunat ja kosteusvoiteetkin) ja kaikki uudet huonekalut ja sisustuselementit mattoja ja peiliä lukuunottamatta hankkittuna. (Täydelliset pyöreät valkoiset tai laivastonsiniset matot sekä valkeakehyksinen seisova vartalopeili haussa!) Inhoan muuton aiheuttamaa epäjärjestystä ja haluan aina kaiken samantien paikoilleen pieniä yksityiskohtia unohtamatta.

Kosmetiikan sijaintiin tullaan perehtymään myöhemmin tarkemmin, mutta koska olen itse kovasti innoissani uudesta asunnostani, tahdon vilauttaa sitä myös teille parin kuvan verran.

Kyseessä on 30 neliön yksiö ja vaikka tilan pienuus etukäteen hieman hämmensikin, olen jo tullut siihen tulokseen, että tilaa on aivan tarpeeksi enkä edes tarvitsisi isompaa asuntoa itselleni.

Minun, minun, minun ja joka ikinen juttu on ihan juuri sellainen kuin minä, minä, minä haluan. Oi onnea, oi autuutta!

Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että löhönurkkaus on ihan juuri niin hempeä kuin minä tahdon. (Ja ihan niin valkoinen, kuin minä sen toivon olevan.)

Ja että taulut ovat ihan juuri siitä aihepiiristä, mistä minä eniten pidän.

Ja että niitä tauluja on ihan ihan juuri siellä, missä minä niitä haluan olevan.

Ja tämä myös tarkoittaa sitä, että vitriinin valoissa ovat esillä juuri ne esineet, joita juuri minä pidän kauniina ja esittelemisen arvoisina.

Minun, minun, minun mielestäni kauniita hajuvesipulloja.

Ei kompromisseja. Ei myöntymisiä. Minun tahtoni on laki. (Vaikka pirttihirmuna väitän asian toki ennenkin olleen usein näin…)

Muita omasta ylhäisestä yksinäisyydestään ja oman tahdon toteuttamisesta nauttivia yksinasujia?

Lisäys

Tässä vielä tiedot huonekaluista ja muista sisustusjutuista niistä kiinnostuneille:

Sohva/sänky: Ikea Tromsö
Siniset sohvatyynyt ja päiväpeitto: Anttila Anno
Nojatuoli: Ikea Ektorp
Jalalliset riisipaperivalaisimet: Ikea Duderö
Jalallinen valaisin himmentimellä: Anttila
Valkoinen kattolamppu: Ikea Knappa
Valkoiset taulukehykset: Ikea Virserum
Ruokataso: Ikea Lyckhem
Ruokatason baarituolit: Ikea Ingolf
Olohuoneen korkea lipasto: Ikea Malm
Eteisen valkoinen lipasto: Ikea Brimnes
Vitriinikaappi: Ikea Detolf
Verhot: Ikea Lenda
(Lila sohvatyyny ja torkkupeitto: Hemtex, ostettu aikoja sitten.)

Kommentit (58)

  1. Nimetön

    nanna: Kiitos! 🙂

    leeevi: Hah, tällaista sattuu. Kirjoitusvirhe tosiaan. 🙂

  2. Veera

    Heippa! Viestittelen tällaiseen vanhempaan postaukseen, mutta haluaisin kysyä, että oletko ruuvannut tuon ruokapöytäsi seinään kiinni? Kun IKEAn sivuilla niin käsketään tehdä, mutta meikän vuokrakämpän seiniin ei saa porata mitään :<<

  3. Nimetön

    Veera: En ole kiinnittänyt seinään, on tukeva ilmankin. Ikean sivuillahan neuvotaan kiinnittämään abaut kaikki seinään ja naulaamaan tuolitkin lattiaan ihan varmuuden vuoksi. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *