Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Smell this!

En ole koskaan aiemmin elämässäni tainnut kuluttaa loppuun hajuvettä, jonka olisin ihan itse itselleni ostanut. (En ole tosin ostanutkaan elämässäni kovin montaa hajuvettä.) Tuntuikin siis aivan erityisen hienolta, kun Diorin Dior Addict Shinen (EdT) viimeiset pisarat pirskoutuivat päälleni.

Täytynee tunnustaa, että olen leikkinyt tämän kanssa teiniä hajuvesiosastolla: napannut pullon käteen, suihkinut pari suihkusta, suihkaissut vielä pari suihkausta ja sitten vielä pari suihkausta, laittanut pullon takaisin hyllyyn ja palannut sitten kuitenkin vielä suihkaisemaan pari suihkausta. (Kavereitani en tällä sentään ole ruiskutellut, vaikka sekin tosin kyseisen kuluttajaryhmän tapoihin näyttää yllättävän usein kuuluvan…) Tämä ihan vaan siksi, että tuoksu on melko kevyt eikä mielestäni kestänyt iholla kovin hyvin (esimerkiksi Miss Dior Cherie L’eau:n tuoksu tuntuu vielä omassakin nenässä monen monta tuntia suihkauttelun jälkeen, vaikka sekin on EdT.).

Olen todella nirso hajuvesien suhteen, mutta tästä minä tykkäsin. Mikään ihan mieletön imppaan-yötä-päivää-itseni-tällä-pyörryksiin -hajuvesi tämä ei kuitenkaan ole enää hetkeen ollut (kuten aluksi), mutta varsin mukava silti. Tuoksu on kivan kevyt ja raikas ja kuuluu kukkais-hedelmäisiin tuoksuihin. Jotenkin sellainen hieman klassinen, mutta silti kevyesti sitruksinen olematta kuitenkaan liian sitruksinen. Tämä on naisellinen, mutta silti hieman tyttömäinen mielestäni. Mukavan kepeä arkituoksu, siis. (Harmi vaan, ettei hinnassa ole Suomessa ainakaan mitään kepeää: 20 ml tuoksu maksaa yli 50 euroa!)

Pakko muuten kommentoida Diorin kummallista tuoksupolitiikkaa tähän väliin. Diorilla on ollut jo muutaman vuoden ajan (vuodesta 2007?) asti myynnissä Miss Dior Cherie EdT.
Nyt tuoksu uudistettiin, mutta tuoksun nimi on edelleen Miss Dior Cherie EdT. Tuoksussa on jotain samaa, mutta se on selkeästi eri tuoksu.

Tuoksua jo aiemmin käyttänyt asiakas nappaa siis hyllystä vanhan tottumuksensa mukaisesti Miss Dior Cherie EdT:n ja yllättyy kotona, kun tuoksu onkin erilainen. Mitä ihmeen järkeä on vaihtaa itse tuoksu, mutta pitää tuoksun nimi samana, jos pakkauksen ulkonäkökään ei oikeastaan muutu? Oudoin veto ikinä, sanon minä.

Sitten takaisin omiin tuoksuihini.

Useampi on kysellyt tuoksupostauksen perään ja vaikka sellainen on joskus aiemminkin tullut, niin kerrataan nyt vielä, mitä tuoksuja minulta tällä hetkellä löytyy omasta käytöstä. (Vessanraikastimet olen jättänyt tästä pois.)

Tykkään siis etupäässä kevyistä ja raikkaista, mutta naisellisista tuoksuista, joissa saa olla ripaus sitrusta. Esimerkiksi Kenzon L’eau Par Kenzo on minun makuuni liian mitätön vaikka kevyt ja raikas onkin ja Versacen Versense jo sitten liian sitruksinen. Olen hyvin nirso. Äklömakeat ja liian vhvat tuoksut aiheuttavat minulle helposti migreenin, vaikka yritänkin niitä ahkerasti töissä kokeilla siedätyshoitona.

Helpoiten makuani kuvaa Diorin Miss Dior Cherie L’eau, joka on juurikin kaikkea sitä, mistä minä itse tykkään. Kevyt, raikas, hieman sitruksinen, naisellinen ja silti tyttömäisen kepeä.

Toinen suosikeistani on Mariah Careyn Luscious Pink, joka on myös kaikkea sitä mitä edellinen, mutta selkeästi erilaisella tavalla. Tämä on hieman pehmeämpi ja miedompi eikä pysyvyys ole yhtä loistava kuin Miss Dior Cherie L’eaussa. Tätä minulla on lisäksi vielä puolikas ystävältäni saama jättipullollinen (100 ml).

YSL:n Babydoll poikkeaa kahdesta edellisestä siinä mielessä, että vaikka se onkin kaikkea sitä, mitä nuo kaksi muutakin ovat, on se hieman makeampi. Tässä on sitruksisuutta, mutta mm. ananas, omena, mustaherukka ja ruusu antavat tähän kivoja vivahteita. Astetta aikuisempi samaa linjaa edustava tuoksu, kuin kaksi muutakin, mutta silti kivan leikkisä.

Guccin Eau de Parfum II on hieman erilainen kuin muut tuoksuni ja jollain tavalla hieman tyylikkäämpi ja aikuisempi kuin muut tuoksuni, muttei silti mikään vahva tai tyylistäni poikkeava. Tässäkin on kevyt sitruksisuus antamassa raikkautta ja mustaherukka tekee tähänkin herkullisen lisän, johon erilaiset kukat tuovat naisellisuutta. Kuten olen aiemminkin sanonut, käytän tätä, kun minun tarvitsee olla hieman asiallisempi.

Raikkaiden tuoksujen kategoriaan sopii myös lahjaksi saamani DKNY:n ompputuoksujen kaksipäinen käsilaukkukoko, jonka toisessa päässä on omenaisen fressi ja kirpsakka perus Be Delicious ja toisessa päässä puolestaan oma saman linjan suosikkini Be Delicious Fresh Blossom, jonka kirpsakkuutta on pehmennetty hieman kukkaisuudella. Eivät täysin suosikkejani, mutta tulevat kyllä käytetyiksi.

Massasta selkeästi poikkeava tuoksu on Cleanin Warm Cotton. Cleanin tuoksuissa on jujuna se, että ne imitoivat nimensä mukaisesti raikkautta: puhdasta pyykkiä, saippuaa, puhdasta puuvillaa (puhtaat lakanat), suihkunraikkautta… Näitä käyttävät paljon sellaista työtä tekevät ihmiset, jotka eivät voi työnsä luonteen vuoksi käyttää hajuvesiä (esim. sairaaloissa työskentelevät ihmiset). Cleanin tuoksut ovat todellisia mielipiteenjakajia ja toiset innostuvat niistä täysillä ja toiset taas eivät voi millään ymmärtää, miksi joku tahtoisi tuoksua puhtaalle pyykille.

Itse tykkään kovasti tuoksua silloin tällöin ihan vaan puhtaalle. Warm Cotton tuo selkeästi mieleen puhtaat lakanat ja pyykit ja joinakin päivinä on vain mukava tuoksua sille. Tämä on oma suosikkini Cleanin tuoksuista, mutta esim. Fresh Laundry on myös todella suosittu. Suomessa Cleanin tuoksuja myyvät tällä hetkellä vain Kicksit.

Itse säilytän tuoksuja niiden omissa pahvipakkauksissaan, sillä vaikka itse tuoksupullo onkin usein kaunis sisustuselementti jo itsessään, antaa pahvikotelo sille hyvän suojan valolta ja parantaa siten tuoksun kestävyyttä. Valo ja lämpö ovat tuoksun kaksi pahinta vihollista, joten otollisin paikka tuoksun säilyttämiselle olisi sen oma pahvikotelo, joka majailisi esimerkiksi vaatekaapissa.

Millaisista tuoksuista te tykkäätte ja mitä tuoksuja teiltä tällä hetkellä löytyy? Entäpä kuinka usein niitä tulee käytettyä ja kuinka te niitä ylipäätänsäkään säilytätte?

Kommentit (42)

  1. Anonyymi

    Kyllä Cleanin tuoksuja ovat myyneet Suomessa Kicksien lisäksi Stockmann ja Sokos, jatkuvasti niitä on esillä kantistarjouksissa ja muutenkin. Oma suosikkini on ollut Shower Fresh, ja siitä tykättiin työpaikallakin kovasti.

    • virve

      Kyllä tosiaan nykyään, muttei vielä silloin neljä vuotta sitten kun postaus on tehty. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *