Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Kätevä apuväline: siveltimenpuhdistussieni

Sis. mainoslinkinOkei, olisiko yhden Sephora-suosituksen aika? Tämä on pieni, mutta merkittävä löytö, jonka kaltaiseen tuotteeseen tutustuin jo pidemmän aikaa sitten erään toisen merkin kautta, mutta jonka poimin omaan käyttööni vasta nähtyäni siitä Sephoran oman version.

Sephora Blush Cleansing Sponge Ostolakossa Virve Vee puhdistussieni siveltimille

Sephora Brush Cleaning Sponge on purkissa asuva karhea ja huokoinen sieni, joka on tarkoitettu puhdistamaan nopeasti meikkisiveltimistä puuterimaiset meikkituotteet. Se ei pese niitä samalla tavalla tehokkaasti kuin mitä vesi ja saippua tekevät eikä tapa niistä bakteereja, mutta se on täydellinen apu omassa henkilökohtaisessa käytössä, kun samaa sivellintä tahtoo äkkiä käyttää eri luomivärien kanssa.

Sephora Blush Cleansing Sponge Ostolakossa Virve Vee puhdistussieni siveltimille

Sienen materiaali on karheudestaan huolimatta siveltimille hellävaraista ja vain muutama sively pitkin sienen karheaa pintaa riittää irrottamaan puuterimaiset meikkituotteet niiden harjaksista. Olen itse yksinkertainen meikkaaja ja esimerkiksi Anastasia Beverly Hills– ja Urban Decay Naked -luomiväripalettien mukana tulevat luomivärisiveltimet ovat minusta hyvin käteviä käyttää paleteilla meikattaessa. Tämä puhdistustyyny tekee niiden käytöstä entistä näppärämpää, sillä vain pieni pyöräytys pitkin sienen pintaa mahdollistaa sen, että samalla siveltimellä voi levittää useita sävyjä.

Sephora Blush Cleansing Sponge Ostolakossa Virve Vee puhdistussieni siveltimille

Karhean sienen voi puhdistaa aina välillä veden ja saippuan avulla. Sen ilmava rakenne puhdistuu helposti ja kuivuu nopeasti, joten se on pian taas valmis uusien sivellinten puhdistamiseen.

Sephora Blush Cleansing Sponge Ostolakossa Virve Vee puhdistussieni siveltimille

Sephora Brush Cleaning Sponge on in identtinen tuote Vera Mona Color Switch -hittituotteen kanssa. Itseasiassa Sephora on jopa tehnyt yhdessä Vera Monan kanssa omaan pakkaukseen pakatun version tuotteesta, joten tämä Sephoran Vera Monan omaa tuotetta yli puolet halvempi versio on epäilemättä samaa tavaraa muuten, paitsi että se on pakattu muoviseen purkkiin metallisen sijaan.

Sephora Brush Cleaning Sponge -puhdistussienellä oli Tukholman Sephorassa hintaa 60 kruunua eli noin kuusi euroa. Vastaavan puhdistussienen voi tietysti tilata myös eBaysta, jossa sopivilla hakusanoilla kikkaillessa hakutulosten seasta löytää myös oikeita tuotteita täältä*.

Sephora Blush Cleansing Sponge Ostolakossa Virve Vee puhdistussieni siveltimille

Onko teillä ollut tällaista sivellintenpuhdistussientä käytössä?

Kommentit (12)

  1. Sanna Pax

    Dermosil oli ottanut valikoimiinsa myös vastaavan tuotteen!

    • Virve Vee

      Mahtavaa, kiitos vinkistä! 🙂

    • Delle

      Niin on! Katselin sitä ja ensin luulin sen olevan kostea sieni. Aloin epäillä mahtaakohan se toimia. Itse pyyhkäisen siveltimeen jääneet luomarit talouspaperiin. Mutta nyt luettuani Virven postauksen, kiinnostuin uudelleen, niin voisihan sen Dermosililta tilata. Ei tainnut olla edes kallis.

  2. Anna

    Hei, tämä ei varsinaisesti liity aiheeseen, mutta koska olet käyttänyt paypalia niin ajattelin kysyä neuvoa: mistä voisi johtua, kun yritän ebayssa maksaa paypalilla, niin aina kun valitsen maksutavaksi sen, siirryn toiselle sivulle joka vain lataa ja lataa muttei ikinä mene eteenpäin? Tätä on jatkunut jo viikon, joten en usko, että kyse on yhteyksistä tai muusta. Paypal tilini pitäisi olla kunnossa, sinne pääsen kyllä kirjautumaan ja maksukortti on verifioitu. Oletko kuullut, mistä tuo voisi johtua? Turhauttaa, kun haluaisin tilata kosmetiikkaa mutten pääse tuosta eteenpäin 🙁

    • Virve Vee

      Jos ei selaimen päivitys ja evästeiden tyhjennys auta, niin kannattaa varmaan kokeilla toisella selaimella. 🙂 Toivottavasti saat toimimaan! 🙂

    • Mimosa

      Miulla on ollut tätä samaa ongelmaa! Ei ole auttanut selaimen vaihto, olen joutunut odottamaan puolikin tuntia, että se viimein menee läpi… Tänään sujui tosi nopeasti, kun tein tilauksen iHerbille.

      Joskus auttaa, että latausikkunasta poistuu, niin muistaakseni siinä ostoskorivälilehdellä on joku try again -kohta (ainakin ebayssa), joka avaa sen latausikkunan uudelleen ja joskus saan toimimaan niinkin.

  3. Cici.

    Siis ymmärsinkö oikein, että tuo sieni on kuiva eikä sisällä mitään ainetta/nestettä vaan sivellinten puhdistus perustuu mekaaniseen hankaukseen? Jälleenkerran yksi syy voivotella miksi ihmeessä sephoraa ei vieläkään ole suomessa!?

    • Virve Vee

      Joo, ei tosiaan sisällä mitään ainetta, eli karhea pinta vain puhdistaa siveltimestä puuteriset pölyt. 🙂

  4. Kosmetiikan Suurkuluttaja

    Tuollainen olisi kyllä tosi kätevä! Täytyy etsiä tuota Sephorasta kun pääsen viimein ensimmäistä kertaa tänä vuonna siellä käymään!

    • Virve Vee

      Suosittelen! 🙂

  5. Heidi

    En ole vieläkään saanut aikaiseksi testata, mutta kuulemma nutturavalkilla saa saman tuloksen. (Ja sen voi laittaa purkkiin, rasiaan.)

    • Virve Vee

      Joo, nutturavalkki on tosiaan samaa matskua. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *