Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

SE tunne

Sinä samaisena päivänä, jona tajusin ymmärtäväni emulsioteorian ja kosmetiikan raaka-aineiden perusteet ihan oikeasti minusta tuntui, kuin taivaan portit olisivat auenneet minulle. Yhtäkkiä maailma oli täynnä kirjoja ja artikkeleita, joiden lukemisesta en aiemmin edes uskaltanut haaveilla ymmärtämättömyyden pelossa, mutta joita nyt saatoin tavata läpi ymmärryksellä jatkuvasti kosmetiikkamaailman tietotaitoani kasvattaen enkelikuoron laulaessa korvani vieressä hoosiannaa.
Se tuntui ihan uskomattomalta. Kaikki ne paksut opukset, jotka kirjastossa olivat näyttäneet ennen järkyttävän pelottavilta ja monimutkaisilta tietokirjoilta olivatkin muuttuneet yhtäkkiä saduiksi, joita tahdoin selata läpi yhtä uudelleen ja uudelleen.
Enää ne eivät olleetkaan pelottavia kauhukirjoja, nyt ne olivat mielenkiintoisia kertomuksia aiheista, joiden tasolle minunkin ymmärrykseni ylsi. Se tunne oli jotenkin aivan uskomaton.
Aiemmin olin lukenut täällä opiskelemani pakkausopin kirjoja ”helppoina kirjoina”, sillä niissä ei aina menty niin syvällisyyksiin. Tärkeintä oli vain ymmärtää terminologiaa, mutta niissä ei menty kemiallisiin rakenteisiin ihan yhtä vahvasti. Lakiopinnot olivat myös mielenkiintoisia, sillä suoritin ne jo suomeksi ja nyt olin lähinnä kertailemassa ja oppimassa tulevaisuuttani varten, millaisella terminologialla asiat englanniksi hoidetaan.
Mutta arvatkaa vaan, olisinko enää millään malttanut keskittyä noihin oppiaineisiin, kun minulla oli kirjasto täynnä kosmetiikan maailman kirjoja, jotka suorastaan lauloivat runojaan korviini!
Enää nuo kirjat eivät olleetkaan vain niitä kuivia ja tylsiä lähdeteoksia, joita kouluprojektia tehdessä oli pakko käyttää apuna, koska ”opettaja käski käyttää jotain kirjaakin eikä vaan nettiä”, nyt ne olivat jotain ihan muuta ja täysin uudessa huudossa.
Tänne Lontooseen opiskelemaan lähtö oli luultavasti parasta, mitä minulle ammatillisessa mielessä olisi koskaan voinut tapahtua. Tarkoittamatta mitenkään vähätellä opetusta Suomessa (meillä on opettajina loistavia tietopankkeja!) en vaan varmasti henkilökohtaisesti olisi saanut motivoitua itseäni tälle tasolle, mille olen täällä päässyt.
Suomeksi olisin vaan ajatellut, että joo joo, se on sitä hankalaa kemiaa, katsotaan jos osaan. Täällä minulla on puolestaan pakon edessä ollut hirveä taistelutahto oppia ymmärtämään asioita ja tehdä se vieläpä englanniksi ja nyt kun terminologia on tuttu englanniksi, ovat kaikki nuo kirjaston hyllyjen aarteet vapaasti käytettävissäni -niitä kun on pienen lukijakunnan vuoksi suomennettu varsin vähän.
Samoja opuksia löytyy onneksi Suomestakin koulumme kirjastosta, joten ihan kaikkia en joudu joulukuussa Lontoosta lähtiessäni hylkäämään, mutta kyllähän noita oikeasti ikävä tulee.
Oletteko te oppineet lähiaikoina jotain sellaista, minkä oppiminen on tuntunut avaavan teille ihan uusia ovia? Salsaamaan? Laittamaan ruokaa? Soittamaan kitaraa? Puhumaan uutta kieltä? Miltä se on teistä tuntunut?

Kommentit (7)

  1. Kati

    Saatoin todella samaistua kuvailemaasi intoon! Yliopisto-opintojen aikana olen kokenut jonkinlaisessa mittakaavassa samankaltaisia hetkiä aina, kun jokin uusi osa-alue on vihdoin auennut. Itselläni viime aikojen into on kuitenkin kohdistunut aivan muualle. Opin vuosien taistelun jälkeen virkkaamaan! Päätin, etten nouse tuolista, ennen kuin isoäidin neliö olisi valmis. Tuijotin ohjevideoita sekunti sekuntilta youtubesta ja vihdoin oivalsin, millä logiikalla kuvio muodostuu! Tekisi töistä ja luennoilta mieli vain juosta kotiin virkkaamaan ja opettelemaan uusia kuvioita. 😀

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *