Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Se ärsyttävin hiustenpituus: lyhyenpitkä

Kaupallinen yhteistyö: Verman

*Sis. mainoslinkin


Kuten jonkun aikaa sitten kerroin, aloitin parisen kuukautta sitten popsimaan blogikampanjan kautta kokeiluun saamaani Helein Kauneusravintolisä Biotin+ -tabletteja. Hiusten ja kynsien kasvua tukevat tabletit on tarkoitettu kaiken ikäisille näyttävistä hiuksista ja vahvoista kynsistä haaveileville ja minulla olikin hyvin selkeä syy kuurini aloittamiselle: haluan, että ensi kesänä häissäni minulla on pitkät ja paksut, ruotsalaiset hiukset.

(Jos aiemmin lanseeraamani ruotsalaisten hiusten määritelmä ei ole ihan selvillä, niin katso tämä aiempi postaukseni aiheesta.)

Helein Kauneusravintolisä

Alettuani syömään tabletteja aloin kiinnittämään yhä enemmän huolta hiuksiini ja huomasin, että minulla on tällä hetkellä lyhyenpitkät hiukset.

Helein Kauneusravintolisä

Lyhyenpitkät hiukset vaikuttavat pitkiltä, sillä niissä on sen verran mukavasti pituutta, ettei niitä voi enää kutsua lyhyiksi. Ne ulottuvat jo olkapäiden yli ja kutittelevat yläselkää, eli ne eivät ne missään tapauksessa luokittaudu lyhyiksi.

Helein Kauneusravintolisä

Ne ovat sen verran pitkät, että niihin voi jo (ainakin teoriassa) helposti väkertää erilaisia pitkien hiusten kampauksia…

Helein Kauneusravintolisä

…joita tehdessä usein kuitenkin sitten tajuan, että osa hiuksista on vielä niin lyhyitä, ettei kampauksien teosta meinaa näillä näpeillä tulla mitään. Joku kiehkura karkaa aina jostakin, toinen ei ylety millään haluamaani kohtaan ja homma alkaa tuskastuttaa. Tukkaa on myös melko runsaasti, minkä vuoksi monet kampaukset kaipaisivat pysyäkseen sellaisia pinninkiinnitystaitoja, joita tällä tumpelolla ei vain ole.

Helein Kauneusravintolisä

Väännänkin usein samaa juttua viidettä kertaa ja turhaudun, sillä vaikka tukkani on pitkä, on se jotenkin silti samalla yhä vielä liian lyhyt. Kuinka se edes voi olla mahdollista?

Helein Kauneusravintolisä

Tukka on sen verran pitkä ja raskas, ettei siihen enää voi vain pöyhiä kuohkeutta. Samaan aikaan kuitenkin pienikin latvojen taivuttelu tekee siitä jo lyhyehkön näköisen.

Helein Kauneusravintolisä

Se yltää täysin vaivatta ponnarille, mutta silti se tuntuu olevan yhä liian lyhyt kaikkeen. Se on liian lyhyt pitkäksi tukaksi, mutta liian pitkä lyhyeksi tukaksi. Se on lyhyenpitkä.

Helein Kauneusravintolisä

Haaveilen pitkästä tukasta, joka on sen verran pitkä, että se peittää rinnat. Sen on minun mittarini. Toivonkin kovasti, että hiukseni ehtivät kasvaa siihen pituuten vielä ennen kuin maan vetovoima alkaa vaikuttaa rintavarustukseeni voimakkaammin ja määrittelee rintapituuden sen vuoksi täysin uudelleen…

Helein Kauneusravintolisä

En varmasti ole ainoa, josta tuntuu, etteivät hiukset vain millään kasva. Silloin on aina lohdullista katsoa vanhoja kuvia ja todeta, että ohhoh, ovathan ne sittenkin kasvaneet ihan huomaamattani. Tältä ne näyttivät nimittäin huhtikuussa:

Helein Kauneusravintolisä

Nyt minun pitäisikin vaan antaa hiusteni jatkaa sitä huomaamatonta kasvuaan vielä tulevaan kesään asti, sillä kun nyt katselen puoli vuotta sitten ottuja kuvia voin vain ihmetellä, että oliko tukkani silloin oikeasti noin lyhyt.  Kyllä se siis oikeasti näköjään kasvaa vaivihkaa.

Helein Kauneusravintolisä

Aionkin jatkaa hiusten kasvattelua noudattaen näitä juttuja:

  • Yritän muistaa käyttää tehohoitoja useammin. Olen usein liian malttamaton antamaan hiustuotteiden vaikuttaa hiuksissani paria minuuttia kauemmin, mutta lupaan yrittää helliä hiuksiani kunnollisella tehohoitomuhittelulla vähintään kerran viikossa.
  • Maltan olla värjäämättä hiuksiani. Olen kasvattanut hiuksiin oman sävyni, joka vaalenee auringossa, mutta hiusteni tyvi ei ole kuullutkaan tuosta keltaisena hehkuvasta lämpöpallosta ja on siksi hieman tumma ja samea. Värin freesaus kampaajalla esimerkiksi raitojen muodossa houkuttelisikin kovasti, mutta yritän malttaa jatkaa tätä huoletonta linjaani ja käydä kampaajalla vasta loppukeväästä.

Helein Kauneusravintolisä

  • Jatkan kiltisti Kauneusravintolisäni syömistä. Hyvä ruokavalio on tärkeä myös hiusten kasvun kannalta, mutta pieni tehostus ei todellakaan ole haitaksi. Hiukset ovat keratiinia ja biotiini aktivoi keratiinin tuotantoa, joten biotiinitablettien syöminen on loistava lisä pitkiä ja vahvoja hiuksia tavoteltaessa.
  • Yritän vähentää hiusten föönaamista. Käytän hiustenkuivaajaa usein ja paljon. En ole aamuihminen, joten pesen hiukseni mielellään iltaisin ja jos en kuivaisi niitä hiustenkuivaajalla olisivat ne märät vielä aamullakin. Yritän kuitenkin kovasti vähentää kuumalla föönillä puhaltamista ja jos en sentään ole valmis luopumaan föönistä niin ainakin yritän pestä hiukset jo alkuillasta, jotta ne ehtivät kuivua luonnostaan paremmin ja käyttää föönatessa viileämpää puhallusta.

Helein Kauneusravintolisä

  • Käytän hiuksia muotoillessa lämpösuojatuotteita. Myönnän, että olen vähän huono näiden kanssa. Monesti rauta tuntuu liukuvan hiuksissani paremmin, kun alla ei ole tuotteita ja kiharistakin tulee luonnollisen pehmeät, kun en ole suihkinut pohjalle mitään. Tämä on minun pahimpia hiussyntejäni, johon on ehdottomasti tultava muutos.
  • Koitan keksiä muutaman mukavan kampauksen, jotka ovat täydellisiä tähän hiustenpituuteen. Kaikissa hiusten pituuksissa on omat hyvät puolensa enkä halua ajatella, että eläisin seuraavan puoli vuotta vain ajatellen, että laitan hiuksiani sitten myöhemmin, kun niissä on parempi pituus. Lyhyenpitkiin hiuksiin saa kyllä todella kivoja kampauksia kun vain kokeilee hieman.

Helein Kauneusravintolisä

Blogissani lähti viime viikolla käyntiin kynsiaiheinen arvonta, jossa yksi onnekas voitti omat Helein Kauneusravintolisä -tabletit tukemaan kynsiensä kasvua.

Samoilla päivittäin syötävillä, apteekeissa myytävillä tableteilla on tosiaan vaikutus sekä hiuksiin että kynsiin ja myynnissä on myös erityisesti ikääntyvää ihoa ravitsevia kapseleita (joihin niitä testannut Hanna Sumari näytti ihastuneen kovasti)  sekä kynsiä, hiuksia ja ihoa hoitava versio (joihin puolestaan Ida Jokikunnas ihastui).

Olen itse syönyt nyt ensimmäisen kahden kuukauden tablettipurkkini loppuun  ja jatkan hiusteni kasvattelua seuraavan purkin voimin. Hyvä tästä tulee!

Helein Kauneusravintolisä

Onko teillä jakaa hyviä vinkkejä hiusten kasvatteluun? Tai onko jollakin muullakin hankala, lyhyenpitkä tukka?

Helein Kauneusravintolisä Biotin+ -tabletteja voi ostaa apteekeista tai tilata itselleen helposti verkkoapteekista*.

Kommentit (11)

  1. Kiiruna

    Mulla on kans Kasvatusprojekti (TM) menossa jo toista vuotta 😀 Ensin pitkät hiukset oli (melkein pakkomielteinen) tavoite, nyt hiustenhoidosta on tullut harrastus. Mä aloitin melkeen tarkalleen kaks vuotta sitten solisluille yltävästä pehkosta, joka oli _vaurioitunut_. Siis tosi vaurioitunut. Nyt kahden vuoden kuluttua ollaan bra strap lengthissä, ja toivottavasti vyötäröllä ensi vuonna näihin aikoihin. Sen jälkeen ajatuksena on kasvatella kaikkea sitä vahinkoa (ja kerrostuksia) pois ja jatkaa kasvattamista.

    Sun hiustenpituus ois juuri nyt varmaan apl eli armpit length, ja kasvutahdista riippuen vois olla loogista toivoa, että vuoden kuluttua on bsl eli bra strap length (eli rintsikoiden siihen… ympärys… nauhaan?), ja ~puolentoista vuoden kuluttua midback length eli bsl:n ja vyötärön väli 🙂 Kaikki tietty riippuu sun omista mittasuhteista ja hiusten kasvutahdista, mulla pitkänä ihmisenä ja suunnilleen keskivertovauhtia hiuksia ulos puskevana menee suunnilleen vuosi eri etappien välissä.

    Mä oon onnistunu pitämään tän vaurioituneen latvan jotakuinki kasassa tällä tavalla:
    1. harvapiikkinen puukampa, ja kampaus varovasti latvasta kohti tyveä.
    2. hiusten kiinni pitäminen letillä tai nutturalla – vähentää takkuja.
    3. silkkityynyliina- tai myssy – vähentää myös takkuja eikä ime kosteutta hiuksesta.
    4. kaksi hoitoainetta pesun jälkeen – toisessa reippaasti proteiinia ja toisessa sitten kosteuttavia aineksia ilman proteiinia.
    5. leave in-oil-cream – pesun jälkeen latvoihin suihkutettava hoitoaine, sitten muutama tippa öljyä (öljyllä ei ole niinkään väliksi), lopuksi karitevoita.
    6. pitkät hoitomuhittelut – esimerkiksi kookos- tai oliiviöljyn jättäminen yön yli.

    Aika usein kuulee, että tummaksi värjääminen ei vahingoita hiusta, mikä ei pidä paikkaansa. Kestovärit sisältää hapetetta, mikä hapertaa hiusta ajan mittaan. Hiusystävällisiä vaihtoehtoja on värjäysvälin pidentäminen, vain tyvikasvun värjääminen, suoravärit ja kasvivärit (henna, indigo, senna, amla). Jos hiuksia haluaa vaalentaa, niin kookosöljyssä muhittelu kuulemma tekee hiuksista vähemmän herkät vaurioitumiselle.

    Jos (kun) tuntuu siltä, että hiukset ei vaan kasva, niin kuvien ottaminen on hyvä tapa valaa vähän ylimääräistä motivaatiota! Mä otan hiuskuvat yleensä pari-kolme kertaa vuodessa, mutta osa tykkää panostaa ja ottaa kuvat joka kuukausi.
    Tässä aloitustilanne maaliskuussa 2015:
    http://68.media.tumblr.com/cd82ceb7b44b64e82b5af2402038843a/tumblr_nkyf27uHwm1sf02n4o1_500.jpg

    Ja tässä tammikuussa 2017:
    http://68.media.tumblr.com/5c27009b501ac4c2deee641590421d2c/tumblr_oki4zuCF0F1sf02n4o1_540.jpg

    Kyllä ne kasvaa!

    Hiustenkasvatus on oikeastaan tosi kiva harrastus, The Long Hair Community on auttanu tosi paljon. Apua tulipa mainospuheen kuulonen kommentti 😀

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *