Sävyttävä huulten muodon parantaja

Tänään taas muistutuspostaus tuotteista, joita jaksan aina hehkuttaa ja kehua täälläkin. Syy muistutukseen on syksy ja talven tulo ja tiedän, että moni muukin hyötyy tästä vinkistä.
Postauksen aiheena ovat nimittäin ne paljon jo aiemmin kehumani Clarinsin Instant Light Natural Lip Perfectorit.
Omistan näitä tällä hetkellä kolme, joista yhden olen saanut blogini kautta, yhden töiden kautta ja kolmas pikkukoko on kulkeutunut minulle kaveriltani. Olen omistanut näitä ja näiden minikokoja elämäni aikana useamman ja pidän näistä aina vaan. Tässä vielä muistutuksen sanasia ja vastauksia edellisestä lausahduksesta heränneeseen ”Miksi?” kysymykseenne:

Nämä eivät sii ole mitä tahansa huulikiiltoja, vaan huulia kosteuttavia ja niille samalla sävyä antavia balmeja. Käytännössä voitaisiinkin siis puhua sävyllisistä huulivoiteista. (En ymmärrä, miksi näitä tituleerataan pakkauksessa geeleiksi, sillä minusta nämä eivät sellaisia todellakaan ole.) Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että nämä paitsi antavat huulille kevyttä sävyä, kosteuttavat ja hoitavat ne myös huulia. Ja kukapa ei kosteutusta ja hoitoa tahtoisi näin talven tullen huulilleen antaa!
Clarins Instant Light Natural Lip Perfector 01.
Aiemmin Instant Light -huulibalmeja on ollut saatavilla kolmessa sävyssä, mutta joitakin kuukausia takaperin sävyvalikoima laajeni kolmella uudella sävyllä. Kuudesta sävystä on siis helppoa löytää itselleen ne mieluisimmat kevyet sävyt.
Instant Light Lip Perfector 04.
Ja kun sanoin edellä, että kevyet sävyt, tarkoitin sitä todella. Näissä ei nimittäin ole mitään voikammaita väripigmenttejä, vaan kaikki sävyt ovat melkoisen neutraaleja ja kevyitä pienillä lämpimän ja kylmän vivahteilla ja kevyillä tummuuseroilla. Tämä tarkoittaakin sitä, että ne sopivat loistavasti käytettäviksi meikkiin kuin meikkiin ja ovat siksi aivan mahtavia pitää mukana käsilaukussa tai vaikkapa takin taskussa.

Pidän itse valtavasti myös näiden applikaattoripäästä, sillä se on pehmeä töpötin, jonka sisältä huulikiiltomassa tuubia puristaessa tulee ja jonka avulla kiilto on helppoa levittää huulille tasaisesti. Näitä kiiltoja meikkivatsaansa (sijaitsee jälkiruokavatsan välittömässä läheisyydessä) ahmiva työkaverini kokeekin applikaattorin niin loistavaksi, että levittelee näitä huulille missä tahansa ja mitenpäin tahansa ilman peiliäkin.
Instant Light Natural Lip Perfector 05.
Hellyyttävintä näissä on kuitenkin näiden suomeksi tehty käännös. Puhun itse sävytetyistä ja hoitavista huulivoiteista tai huulibalmeista, mutta minusta tämä oikein suoraan tehty käännös on varsin ihana:
Sävyttävä huulten muodon parantaja. Ihana. No, sitähän tämä tavallaan on, sillä valoa hieman heijastavat (mutta shimmerittömät) sävyt tuovat huulille täyteläisyyttä ja ikäänkuin tosiaan optisesti parantelevat huulten muotoja. (Ruotsiksi kuitenkin vaan hoitava huulikiilto, muuten).
Itseltäni löytyvät tosiaan tällä hetkellä sävyt 01, 04 ja 05, jotka tässä samaisessa järjestyksessä kädenselälleni levitettyinä näyttävät sävyiltään reilusti erilaisilta, mutta joiden värierot huulilla eivät loppujen lopuksi olekaan yhtä radikaaleja. 
Varsinki näin talven lähestyessä ja huulieni kuivuessa olen viimeaikoina suosinut näitä paljon, sillä ne ovat pitäneet huuleni ihanan pehmeinä ja kosteutettuina ja antaneet lisäksi anteeksi mahdolliset pienet kuivuuden merkit.
Nämä huulibalmit sopivat muuten hyvin myös niille, jotka inhoavat tahmaista tunnetta huulilla, sillä nämä eivät tunnu ollenkaan tahmaisen klähmäisiltä! Oma suosikkisävyni on tällä hetkellä pehmeän persikkainen sävy numero 04.
12 milliset tuubit ovat muuten melko reilun kokoisiakin! Ja kiinnostuneille annettakoon tiedoksi, että nämä ihanuudet kustantavat melko tarkalleen kaksikymmentä euroa kappale.
Oletteko te kokeilleet Clarinsin Instant Light Natural Lip Perfectoreita? Mitä sävyjä teillä on ollut?
Kommentit (27)
  1. Itseltäni löytyy 01 Rose Shimmer, kiva tuote, itselläni en hirveästi ole hoitavia vaikutuksia huomannut, mutta ei kyllä kuivatakaan. Itse myös pidän aplikaattorista kovasti.

    1. Applikaattori on minusta tosiaan todella kiva. 🙂

  2. Vaikuttaa kaikin puolin pätevältä tuotteelta. Mikähän noissa huulimeikeissä on kun niitä tulee aina haalittua 😀

    http://larazonee.blogspot.fi/

    1. No sinäpä sen sanoit… 😛

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *