Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Rakkaudella, maalipurkkisi

Viimeaikoina on ollut puhetta jonkun verran hiuksista, joten mennään vielä tänään hiljaisena lauantai-iltana sillä samalla linjalla.
Kerroin teille vähän aikaa sitten, kuinka omat hiukseni muuttivat hieman väriään saaden aikaan lopputuloksen, jonka kanssa en ollut aluksi kotoisimmillani, mutta jonka kanssa eläminen on alkanut nyt helpottaa. Minä en ole villimpien sävyjen ystävä mitä hiuksiin tulee, sillä olen melkoisen konservatiivinen ja klassisia linjoja rakastava, mutta koska tiedän lukijoideni joukossa varmasti olevan niitä, jotka rakastavat ajatusta saada hiuksiinsa väliaikaisesti hieman villimpää trendisävyä tahdon ehdottomasti auttaa teitä löytämään siihen loistavia tuotteita. Vaikka en omassa kasvustossani niin radikaalimmille sävyille lämpenekään niin ihailen niitä kyllä salaa (ja usein avoimestikin) muiden hiuksissa.
Sain työharjoitteluni kautta tällä viikolla mukavan ylläripaketin, joka sisälsi minullekin tuttujen tuotteiden trendikkäämpiä uutuusversioita -KC Professionalin Color Mask Painteja!
Olen itse tehnyt tuttavuutta KC Professionalin klassisempia sävyjä sisältävien hiusten sävyjä ja vivahteita korostavien ja lisäävien joitakin pesukertoja kestävien Color Maskien kanssa, mutta Paint-versiot ovat joytain uutta ja jännää. Ne ovat nimittäin nimensä mukaisesti kuin villeistä maalipurkeista värinsä saaneita.
Runsaasti väripigmenttejä sisältävät suoravärit ovat loistava valinta juuri niille, jotka tahtovat vaikapa kokeilla sitä villimpää hiussävyä, mutta toivovat kuitenkin pääsevänsä siitä joskus eroon muutenkin kuin saksia käyttämällä tai päällevärjäämällä. 
Yhdestätoista sävystä koostuva valikoima sisältää tällä hetkellä kahdeksan intensiivisempää sävyä sekä kolme pastellisävyä. Värien määrää ja värjäystekniikkaa säätelemällä sävyillä voidaan saada vahvemman väristä tai kevyempääkin lopputulosta tai sitten vaan lisätä kiiltoa ja intensiteettiä niihin jo valmiiksi sopivasti värjättyihin hiuksiin.
Paintien luvataan kestävän hiuksissa viidestä jopa kolmeenkymmeneen pesukertaan riippuen hiusten sävystä, kunnosta sekä käytetystä sävyvaihtoehdosta. 
Sävyt tulevat tietysti vaaleammissa hiuksissa tummia paremmin esiin, mutta toki tummempiinkin hiuksiin voi koittaa luoda valossa näkyviä vivahteita.
Painteja käytetään levittämällä ne pestyihin, pyyhekuiviin hiuksiin, joissa niiden annetaan vaikuttaa 15-30 minuuttia lopputuloksen halutusta intensiivisyydestä riippuen. Ja jos oikein tahtoo ottaa taiteilijanvapauden omiin käsiinsä, niin kukaan ei estä sekoittamasta värejä keskenään!
Mikä on teidän suhteutumisenne villimpiä hiussävyjä kohtaan? Myönnän, että nyt kun pääni on jo melkoisen sabotoitu kaikella mahdollisella olisi melkoisen houkutteleva hetki repäistä ja sävyttää se sitten vaikka ihan oikeasti pinkiksi…
KC Professional Color Mask Paint Poteilla on hintaa noin 14,50 euroa. 

Kommentit (26)

  1. Plaz^

    Kiitos tästä vinkistä, normaalisti olen vääntäytynyt kampaamoliikkeeseen suoravärien perässä, mutta nyt asia helpottui huomattavasti. Tämän postauksen luettuani aloin himoitsemaan sävyä Deep purple, joten kävin huvikseni Kuopion Ykkösrastin kosmetiikkapuolella ja siellähän ne odottivat hyllyssä! Hintaakin oli vajaa 10 € 🙂
    Minulta jäi teini-iässä hiusten erikoisemmat värikokeilut kokonaan välistä, joten nyt 27-vuotiaana elän tältä osin nuoruuttani uudestaan..nyt olisi tarkoitus värjätä tummanruskeista hiuksista latvat ko. violetilla värillä (latvoissa kun väri on jostain syystä vaaleampi kuin tyvessä, mikä kylläkin näyttää vain suunnitellulta liukuvärjäykseltä). Aikaisemmin punainen suoraväri on tarttunut latvaan hyvin, joten uskoisin että tämäkin väri nappaa hyvin kiinni.

  2. Anonyymi

    tahtooooo!!!!!! mulla on maailman raivostuttavin hiuspehko. luotainen värini on erittäin vaalea, lähellä kymppiä, mutta latvaa kerääntyy öklökellanvihreää huonon vesijohtoveden takia, vaikka hiukseni ovatkin ihan hyväkuntoiset. pariin otteeseen olen yrittänyt värjäyttää kampaajalla mutta värit eivät vain suostu tarttumaan (mistä kampaajat ovat aina olleet ihan ihmeissään ja melkein shokissa :D). samoin mitkään itsekokeilemani suoravärit tms. eivät tartu vaikka niitä muhittaisi ties miten pitkään kaikkien ohjeiden mukaan. haaveilen kuitenkin shokkivärisistä hiuksista, joten ehkäpä otan ton 15 egen riskin ja kokeilen!! mistä näitä saa? niin ja olisiko kellään vinkkejä toimivaksi havaituista shokkiväreistä? 🙂

    oisit virve kokeillut jotain noista edes pieneen alahiusten osioon, olisi huippua nähdä in action 😉

  3. Anonyymi

    itselläni on vaaleat hiukset ja ostin sävyä lavender viime viikolla. himoitsen vaalean lilaa pehkoa ja päätin ensin kokeilla raitoja, että näkisi minkä väristä tuolla saa aikaan, mutta minulla ei ainakaan tarttunut yhtään vaikka pidin max. ajan 30min..

    • virve

      Ikävää, ettei toiminut haluamallasi tavalla, mutta kiitos silti suunnattomasti, että kerroit, sillä nyt uskaltanen sekoittaa tuota sävyä hieman hoitoaineeseeni. 😛

  4. Anonyymi

    Hehkutusten jälkeen pakko sanoa kielteinen arvio. Sain hiuksiini mukavan puna-liilan sävyn Purple Rainilla, mutta valitettavasti myös päänahka sävyttyi. Väri lähti vasta 4 pesukerralla päänahasta pois. Lisäksi Kylpyammeesta tuli punainen ja väri lähti vain lantraamattomalla Kloritella ammeesta irti.

  5. rtrret

    Eipä ole positiivista kokemusta täälläkään. Kokeilin tuota keltaista reilusti vaalenettuihin latvoihin ja lopputulos oli kuin väriä ei olisi ikinä päähän läntännytkään… Tein kaikki ohjeen mukaan ja vaikutusajankin taisin hieman ylittää. Tähän hamppuun on kyllä kaikki muut shokkivärit napanneet liiankin hyvin kiinni, mutta tämä oli kuin hoitoainetta olisi laittanut…

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *