Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Pussaa Punapäätä -päivä

Tänään vietetään virallista Pussaa Punapäätä -päivää. Jihaa, sillä lohtupusuja minä nimenomaan kaipasinkin!

Ai miten niin nimenomaan punapäiden päivänä? Juurihan minä esittelin teille uudet hiukseni, jotka ainakin kuvissa näyttivät varsin blondeilta. Elämä on kuitenkin siitä vekkuli juttu, ettei koskaan voi tietää, mitä se tuo eteen ja vaikka se on viimeaikoina tuntunut kantaneen eteeni mukavia yllätyksiä ämpärikaupalla, osaa se myös välillä kaataa jonkun noista ämpäreistä niskaani näköjään…

Kävin tosiaan jo ennen uuttavuotta spontaanisti kampaajalla lyhentäen kutrejani reippaalla kädellä ja päästen samalla eroon suurimmasta osasta punertavia hamppulatvojani, jotka olivat jäljellä ennen mustaksi värjäämästä tukastani. Kuten kuvista näkyi, oli lopputulos mukava ja ajattelin sitten vielä itsenäisesti vähän koitta kirkastaa saavuttamaani vaaleaa sävyä ja hiusteni alaosassa jäljellä olevia punertavia kiehkuroita sillä loppukesästä fiilistelemälläni C-vitamiinipesulla. Senhän piti nimenomaan poistaa hiuksista värikertymiä?

Lainatakseni eilisen lentoni kapteenin kuulutuksen aloitussanoja kaikki ei mennyt ihan kuin Strömsössä (lentokapteenimme ihan oikeasti alusti kuulutuksensa lennon viivästyksestä noilla sanoilla…). Ajattelin, että muhittelen C-vitamiinin ja shampoon sekoitusta päässäni tunnin, pesen sen jälkeen kutrini hopeashampoolla ja viimeistelen vielä KC Professionalin Silver Color Maskilla. Lopputulos oli mukava ja menin tyytyväisenä nukkumaan.

Seuraavan päivän aikana minusta tuntui, että hiukseni olivat alkaneet jotenkin punertaa. Ne olivan kiharalla ja kotona oli huono valaistus, joten en analysoinut asiaa sen syvällisemmin. Kuvittelin varmasti vaan.

Vaan voi luoja, millainen yllätys minua seuraavana aamuna odottikaan herätessäni.

Hiusteni tyvi oli nimittäin tummunut lähes pinkiksi!

Ihan tosi! Pinkiksi eivät olleet värjäytyneet vaikkapa kaikki huokoiset pituuteni tai puolestaan koko omaa värjäämätöntä tyveä oleva puolen vuoden kasvustoni vaan ihan vaan hiusteni tyvi kaikkialta.

Ohhoh, mitä tapahtui? Tämä lähtee varmasti pesussa pois, minä mietin ja kävin pesemässä hiukseni kotini tehokkaimmalla pesijällä, jonka päähäni uskalsin laittaa: käsitiskiaineella.

Vaan ei, siellä se pinkki tyvi oli ensitäkin tummempana omien hiusteni ja hiusteni alaosassa vielä näkyvän punaoranssin hiusosion kanssa.

Ajattelin, että ei se mitään, kyllä tämä tästä varmasti pikkuhiljaa ajan kanssa. Käytin tehokkaasti peseviä shampoita, välttelin kaikkia hopeatuotteita ja hauduttelin päässäni erilaisia naamioita ihan hiusten tyvessä asti.

Kaksi viikkoa myöhemmin hiusteni tyvi näytti pesun jälkeen yhä tältä. Pinkki sävy oli vaihtunut syvään punakupariseen ilmestykseen, joka helpotti hieman hiusten kuivuttua, mutta joka on kuitenkin yhä muuta kasvustoa punertavampi.

Nyt en enää tiedä mitä tekisin. En oikeastaan edes tiedä, mikä reaktio hiuksissani tapahtui saatika sitten, kuinka pääsisin siitä eroon -aikakaan kun ei näköjään näytä auttavan. Naurattaa aivan pirusti.

Tekisi toisaalta mieli marssia kampaajalle sisään ja pyytää häntä pelastamaan tilanne, mutta koska reaktio on niin outo ja yllättävä luulen, että minun on parasta antaa hiusteni rauhoittua vielä hetken ettei kampaajallakin synny yllättäen ennalta-arvaamattomia reaktioita. Lisäksi hiuksieni näyttäminen ammattilaiselle jopa jostain syystä hieman nolottaa tällä hetkellä…

Punertavan tyven kanssa voi tällä hetkellä elää, mutta tämä tahtomattaan strawberry blondiksi tullut neiti luopuisi erittäin mielellään tästä nykyisestä vivahteestaan. Lupaan ja vannon, että kun jossakin vaiheessa vihdoin saan hiusteni värin kuntoon normaaliksi vaaleaksi aion todellakin jättää värjäyshommat jatkossa täysin ammattilaisille!

Ymmärtänette varmasti nyt paremmin, miksi tänä punapäiden pussauspäivänä todellakin kaipaan muutamia lohtupusuja?

Onko jollekin muulle sattunut samaa ilmiötä?


Lue myös nämä postaukset:

Hyvä tehohoito kardashian beauty Mineraalikertymät pois hiuksista Mustapäälaastarit tee itse

Kommentit (40)

  1. Anonyymi

    Vihdoin!!! Olen selannut kymmeniä blogeja läpi ja kaikilla c-vitamiinivaalennus on tehnyt hiuksista blondit. Mulla oli omaa väriä juuret ja latvat, mutta keskellä hiusten pituutta mustaa kevytväriä. Löin vitamiinit päähän tunniksi ja kun pesi ne pois niin… ok, musta oli poissa, mutta koko pää oli kupari :,D Nyt en tiedä mitä tehdä

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *