Pois alta, Jaffat tulloo!

Kuten viikonloppuna kerroin, saapuu minulla postissa aina silloin tällöin paketteja, joiden lähettäjän kyllä tiedän, mutta joiden sisältö on välillä täysin mysteeri. Välillä näistä mysteeripaketeista kuoritutuu kuitenkin asioita, joihin en olisi uskonut ihastuvani niin kovasti…
Yksi tällainen kiva paketti saapui jo jonkun aikaa sitten Yves Rocherilta, joka lähettelee aina silloin tällöin tuotteitaan minulle testattaviksi. Yllätyksellisistä paketeista on löytynyt niin paljon kaikkea minulle uutta ja mieluisaa, etten ollenkaan pahoita mieltäni, vaikken koskaan etukäteen niiden sisällöstä olekaan mitään tiennyt. (No joo, harva nainen pahoittaa mieltään kosmetiikkaylläreistä.)
Tällä kertaa paketista paljastui kaksi suihkugeeliä.
Söpöihin palloihin pakatut glitteriset suihkugeelit näyttivät hauskoilta, mutta annoin niiden lojua varmaankin arviolta kuukauden soluhuoneeni lattialla ennen niiden korkkaamista. Jotenkin ne vain jäivät. Kunnes sitten eräänä päivänä vihdoin tuoksuttelin niitä…
Cacao & Orange -versio tuoksui aivan appelsiiniselle Jaffa-keksille! Sen suklaista tuoksua oli todella, todella vaikea vastustaa ja voi jestas, millaiset suklaanhimot se minulle saikin appelsiinisuklaisella tuoksullaa aikaan!
Cacao & Framboise -versio ei todellakaan helpottaut tilannetta, sillä tämä puolestaan tuoksui aivan Jaffa-keksien vadelmaiselle versiolle. Voi lääh ja kuola vaan valui! Olo oli näitä kahta ihanuutta tuoksutellessa kuin lasten synttäreillä!
Ja arvatkaa vaan, kuinka paljonko kuolaa alkoi erittyä tajutessani, että  saatavilla oli myös esimerkiksi kaakao-vadelma käsivoidetta, kaakao-vadelma vartaloemulsiota sekä glitteritöntä kaakao-appelsiini suihkugeeliä  ja kaakao-appelsiini vartaloöljyä!
Eikä siinä vielä kaikki. Valitettavasti.
Paketti oli kätkenyt sisälleen myös herkullisen kaakao-pistaasi -tuoksukynttilän!
Olen viimevuosina opetellut kynttiläihmiseksi ja huolimatta siitä riskistä, että kaikotan luultavasti ympäriltäni jokaisen mahdollisen suomalaisen, tuoksukynttilöitä kohtaan atipatioita tuntevan prinssi Uljaan voin tunnistaa, että pidän tuoksukynttilöistä jos ne vaan eivät ole liian voimakkaasti jatkuvasti ilmassa tuoksuvia. Ja tämä tuoksuu juuri sopivasti… <3
Postaus on pullollaan affiliate-linkkejä, mutta olen aivan aidosti huumaantunut näiden tuoksuista.
 Kirjoittelen nimittäin postausta vuorotellen nuuskien suihkugeelipurkkejani ja vuorotellen kaakaotani siemaillen. Ja itselleni yhtä sallimaani suklaapalaa nakerrellen… Mainitsinko jo, että pidän suklaasta?
Ihanilla suihkugeleillä oli muuten hintaa 3,90 euroa ja edullisia olivat nuo muutkin herkut.
Muita kaakaoisista ja suklaisista tuotteista syttyviä?
PS. Ja kyllä, ne suihkugeelit olivat käytössäkin mukavia, sopivasti vaahtoavia ja mukavasti peseviä tapauksia, joita oli niin kiva käyttää, että innostuipa niitä minulta lainaamaan ja kokeilemaan jopa ihan eräs miespuolinenkin henkilö! Ja ei, glitterit eivät jääneet iholle sitä tunnettua juhlakunto-efektiä aiheuttaen….
Kommentit (15)
  1. Joo-oh, yleensä kyllä rakastan suklaata/kaakaota kosmetiikassa ja pakko nämäkin varmaan hankkia, sen verran herkulliselta kuulostaa <3

  2. Nämä kaakaotuotteet on houkutellut mua siitä asti kun ne ilmestyivät mutta olen pysynyt lujana… ehkä viimeistään nyt on pakko tilata jotain jos tuoksu on kerta noin ihana 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *