Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

PHMB ja aiheettomat pelonlietsojat

Harva on voinut välttyä viime päivinä näkemästä verkossa pelottelevia kauhujuttuja jälleen eräästä kosmetiikan raaka-aineesta.  Pitkin verkkoa leviää linkkejä listauksiin tuotteista, jotka kuulemma sisältävät myrkkyä, eli tällä kertaa PHMB-lyhenteen nimellä kulkevaa ainesosaa.

Kun kohu alkoi, olin melko nopeasti melko tuohtunut. En suinkaan siksi, että ihmisiä varoiteltiin vaan siksi, että varoitteluun osallistuneilla tahoilla ei näyttänyt olevan hajuakaan siitä, mitä tietoa he itseasiassa levittivät. En ota itse kantaa varsinaiseen raaka-aineen ympärillä pyörineeseen hysteriaan, sillä Teknokemian Yhdistyksen sivuilta voi lukea siitä virallisen kannanoton ihmisiltä, jotka tietävät asioista huomattavasti minua enemmän, mutta sanottavaa minulla kuitenkin on. (Edit. Ja täällä vielä Tukesin tiedote.)

Mihin haluan ottaa kantaa on taustojen selvittely. Inhokkisovellukseni CosmEthics julkaisi listan heidän tietojensa mukaan ainetta sisältävistä tuotteista ja Kemikaalitutka laittoi vettä myllyyn jakaakseen siitä oman näköisensä, lähes 300 tuotetta nimenneen version ja hysteria oli valmis. Harmi vaan, ettei listan ajankohtaisuutta tai sisältöä muutenkaan viitsitty tarkistella ennen sen julkaisua, mikä olisi ollut mielestäni varsin tärkeää tällaisen oikeastaan jo suoranaisen mustamaalauksen yhteydessä.

Helppohan se on sitten lisätä, että hei, nämä tiedot joku on joskus johonkin päivittänyt ja nämä ehkä mahdollisesti voivat olla vääriä, mutta jaetaanpa nämä nyt silti. Eikö kannattaisi itse tarkistaa ensin, mitä julkaisee?

Mm. Lumene joutui asian seurauksena melko ikävään valoon. Listalla oli kaksi merkin tuotetta, joista toinen oli vaan kuluttajan silmään ympäripyöreästi Lumene Eye Makeup Remover ja toinen suosittu Blueberry Volume Mascara. Vähemmästäkin kuluttaja hätkähtää ja kauhistuu. Harmi vaan, etteivät kyseiset tuotteet ole enää aikoihin sisältäneet noita aineita, joten hätkähtely on turhaa.

IMG_4863

Jotain listan tarkistelun puutteesta kertoo sekin, että siellä on listattuna esimerkiksi tuote nimeltä ”Biotherm Aquasource Set Starter Dry Skin” joka on siis muutamia kokeilukokoisia tuotteita sisältävä kuivalle iholle suunnattu tuotepakkaus, ei tuote. Kukaan ei ole viitsinyt vaikkapa tarkistaa, missä setin tuotteessa ainetta oli eikä varmasti ole edes ollut tarpeeksi pätevä ymmärtääkseen, ettei useita tuotteita sisältävästä setistä voida puhua yhtenä tuotteena. On melko eri asia, onko ainetta ollut kyseisessä kosteusvoiteessa, kasvoilta poishuuhdeltavassa puhdistusmaidossa vai kasvovedessä.

Hymyn nosti myös kasvoille tämä Kemikaalitutkan listalla oleva merkintä: ”Helena Rubinstein All Mascaras (kaikki ripsivärit)”. Tietääkö tekstin kirjoittanut edes, että ”All Mascaras!” on Helena Rubinsteinin silmämeikinpoistoaineen nimi eikä suinkaan tarkoita mutkat suoriksi vetäen, että merkin jokainen ripsiväri sisältäisi tuota peloteltua ainetta? Tuo menee jo todella todella huonon taustatyön ja suoranaisen harhaanjohtamisen piikkiin.

(Jos Kemikaalitutkassa oltaisiin vaivauduttu tutkimaan CosmEthicsistä copypastettua listaa olisi sieltä voitu lukea, että tuote on eritelty Make Up Remover -nimellä.)

Listauksesta kävi myös ilmi, että Lancomen silmämeikinpoistoaineessa on tuota ainetta (ei muuten oikeasti ole enää ainakaan yrityksen kotisivujen tai muutaman INCI-listoja julkaisevan verkkokaupan mukaan…), minkä seurauksena listalle oltiin saatu toinenkin rivi lisää kertomalla, että myös sen tuplapakkauksessa on sitä. Ihan tosi, älä nyt?

Hauskinta oli, että listalle oli vielä otettu kolmaskin tuote sekoittamaan pakkaa. Lancôme Hypnôse Doll Eyes Coffret on nimi lahjapakkaukselle, joka sisältää Hypnose Doll Eyes Mascaran ja yleensä myös silmämeikkikynän ja silmämeikinpoistoaineen. Listauksessa ei kerrottu, mikä pakkauksen tuotteista tuon sisältää (arvatenkin se edellä esitetty silmämeikinpoistoaine), mutta jätettiin kuluttaja harhauttavasti siihen oletukseen, että sen on pakko olla Hypnose Doll Eyes -ripsiväri.

YSL:n Top Secret -nimellä kulkeva tuote (Top Secret on tosiasiassa useampia tuotteita kattavan tuotelinjan nimi eikä vaan yhten tuotteen nimi ja sen alta löytyy mm. silmämeikinpuhdistusaine, kasvokuorinta ja puhdistusvesi) oltiin tarkennettu CosmEthicsin listalla kuuluvan Cleansers-kategoriaan, jonka Kemikaalitutka oli sitten ronskilla otteella kääntänyt, että YSL Top Secret Cleansers, eli kuin että kaikki YSL Top Secret -puhdistustuotteet sisältäisivät sitä.

(Listalle saatiin muutenkin lisää pituutta, kun meikkivoiteen eri sävyjä listattiin erillisinä tuotteina, vaikka tosiasiassa kaikissa sävyissä on lähes poikkeuksetta samat ainesosat väriaineita lukuunottamatta ja listattiinpa joku tuote jopa kahteen kertaan.)

On jokaisen oma asia, haluaako vielä käyttää tuotteita, joissa tuota ainetta on (kehottaisin silti lukemaan tuon aiemmin linkkaamani Teknokemian Yhdistyksen tiedotteen asiasta ennen päätöksen tekemistä), mutta tämä oli minusta jälleen hyvä esimerkki siitä, että kun homma hysterisoituu, kannattaa aina pitää oma järki mukana siinä, sillä asiasta uutisoivat tahotkaan eivät sitä näköjään osaa tehdä.

Minusta on täysin asiallista ja jopa hyvä kertoa ihmisillä faktoja ainesosan käyttöön liittyen ja halutessaan jopa niiden pohjalta suositella ihmisiä tarkistamaan, löytyykö heidän käyttämistään tuotteista meuhkauksen kohteeksi joutunutta ainetta, mutta kyllähän se suorastaan nostaa niskavillat pystyyn, että asiasta lietsotaan kohu sellaisten tuotteiden ja tuotemerkkien ympärille, jotka eivät edes käytä enää kyseistä ainesosaa. (Esimerkiksi listalle päätynyt Nivea on julkisesti kertonut, ettei ole enää vuoden 2014 jälkeen käyttänyt ko. ainesosaa tuotteissaan ja ettei kaikkia listattuja tuotteita ole edes myyty Suomessa.)

IMG_4327

Mitä mieltä te olette tällaisesta hysterisoinnista?


Joko luit nämä postaukseni?

kuinka-iho-kuoritaan-oikein ostolakossa-virve ostolakossa-virve-ruotsi-tukholma

Kommentit (47)

  1. Krissy

    Hysterisointi ei ole hyvä juttu, se vaan lisää asiatonta kommentointia aihepiirin ympärillä.
    Yksi jos toinen nousee takajaloilleen puolustamaan omaa etuaan.
    Tämän kohun kohdalla pidän hyvänä asiana sitä, että toivon mukaan yhä useampi pohtii, mitä kaikkea kemikaalia elimistöön kertyy, mitä se aiheuttaa itselle ja ennenkaikkea luonnolle .
    Monesti keskustellaan kemikaalien imeytymisen todennäköisyydestä ihon läpi tai ajatellaan, että poishuuhdeltavista tuotteista ei synny haittaa. Niin, itselle.
    Omalla kohdallani suurin syy miksi valitsen luonnonkosmetiikan on luonto. Arvostan eettisyyttä sekä ekologisuutta ja pyrin tulemaan entistä tietoisemmaksi siitä tosiasiasta, että maapallomme ei kestä loputtomiin nykyajan kulutustottumuksia.
    Jos voin omalta osaltani pienillä valinnoilla vähentää mikromuovin kertymistä vesistöihin (ja sitä kautta meihin takaisin) niin valinta on itsestään selvä. Siinä sivussa olen huomannut luonnonkosmetiikan hoitavan ihoanikin paremmin. Kokemusta on aiemmin niin markettituotteista kun selektiivisestä kosmetiikasta.

    Ja puhun vain käyttäjänä, en ole minkään tuotteen tai yrityksen edustaja.

  2. L’Occitanen uutuuksia | Wasting Lifestyle

    […] liittyen (jos joku ei ole kuullut aiheesta, Kemikaalikimarassa, INCIMixissä ja Ostolakossa-blogissa on järkevät ja mielenkiintoiset jutut). Netissä on pyörinyt erinäisiä listoja tuotteista […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *