Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Päivä 87: Idioottimainen tuote

Oletko koskaan kuullut sanaa ”automaattirajauskynä”? Hieno nimi tuotteelle, kuulostaa ihan siltä, kuin kyseessä olisi tuote, joka rajaa automaattisesti ilman ihmistyötä. Kyseessä ei ole sellainen tuote.

Automaattirajauskynällä tarkoitetaan rajauskynää, jota ei tarvitse teroittaa. Uutta kärkeä tulee esiin aina tarvittaessa. Eikö ole kätevää?

Kyllä, idea on kätevä ja toimiva silloin, kun sitä on järjellä ajateltu. Meikkailin nimittäin sunnuntai-iltana huvikseni ja kokeilin ei-niin-aktiivisessa käytössä ollutta Maybellinen Line Stylist -automaattisilmänrajauskynääni. Olen käyttänyt tuotetta todella epäsäännöllisesti enkä osannut yhtään arvioida, paljonko kynää olisi jäljellä. Arvioin, että varmasti vielä puolet ainakin. Mieli olisi kovasti tehnyt ruuvata kynää reilusti esiin ja kurkistaa asia, mutta tätäpä ei voikaan ruuvata takaisin, kuten ei esimerkiksi Cliniquenkaan kyniä. Kerralla saa siis ruuvata esiin vain sen verran, kuin kynää tarvitsee.

(Minulla on muuten ihan hirveä pakkomielle tarkkailla kaikkia tuotteitani ja niiden kulumista. Päivittäin tutkin eri puteleita valoa vasten ja katselen, kuinka paljon tuotetta on jäljellä. Teroittelen tylsistyneitä meikkikyniä usein kulumisen toivossa, kääntelen huulikiillot ylösalaisin nähdäkseni jäljellä olevan massan tarkan määrän…olen lienee kehittänyt tästä itselleni lievän hulluuden.)

Asia oli tiedossani jo aiemmin eikä siis tullut yllätyksenä, mutta vasta nyt kykenin tajuamaan, kuinka idioottimainen moinen keksintö on. Mitäs jos omistaisin oikeasti vain sen yhden mustan rajauskynän ja toisen silmäni rajattuani huomaisin, ettei tuotteessa olekaan enää enempää tavaraa, jota voisin kierää esiin? Tälle ajatukselle tuhahtelin koko illan ja mietin sitä vielä kun aamulla otin rajauskynän taas käyttööni. Rajasin toisen silmäni ja aloin kiertää lisää kynää esille… ja pirulainen, sieltä ei oikeastikaan Murphyn lain mukaisesti tullut enää mitään!

Jos tosiaan olisin ollut perusnainen, jolla on käytössään vain yksi rajauskynä, olisin kokenut aamulla kauhun hetkiä. (Okei, ehkä perusnainen ei miellä rajauskynän loppumista kauhun hetkeksi…) Onneksi minulla kuitenkin on useita kyniä, joilla saatoin rajaamista jatkaa. Mutta eikö kuka tahansa nainen halua aina välillä oikeasti tarkistaa, että kuinka paljon meikkikynästä on vielä jäljellä ja koska pitää alkaa hankkimaan uutta? Teroitettavissa kynissä tämän näkee heti ja takaisinpäin ruuvattavissa asian voi tarkistaa mikäli se mietityttää, mutta tällaisten kynien kanssa pitää mennä ihan perskutinalla. Ja jos tuotetta käyttää harvemmin, takapuolessa tuskin tuntuu minkään näköistä kutinaa ennakkovaroituksena loppumisesta. Todennäköisesti tuote tulee loppumaan juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsisit eikä uutta ole saatavilla.

Kannattaa siis ehdottomasti aina ennen ostoa tarkistaa, että automaattirajauskynää voi ruuvata takaisin. Kohdelkaa kuitenkin kaupan testereitäkin kunnioituksella: Älkää ruuvatko kynien massoja kokonaan esiin ihan vain todetaksenne, ettei kynää voi ruuvata takaisin. Pienempikin testailu riittää. Ja sitä paitsi myyjiltä voi aina kysyä (vaikkeivät hekään tosin aina vastausta tiedä).

Mutta hei oikeasti, kuka keksii näin typeriä keksintöjä?!?!

(Pohdin asiaa wannabe-insinöörille kiukku äänessäni ja häneltä tuli tietysti heti asiaan looginen, fiksun insinöörimäinen vastaus: kynän massa on niin ohutta ja haurasta, ettei se kestäisi edestakaista rassaamista katkeamatta. Samperi, pitääkö senkin keksiä kaikkeen noin fiksu ja yksinkertainen selitys ja pilata hyvä kiukku!)

Muuten kynä oli kyllä loistava, sillä kapealla terällä sai ohutta, tarkkaa ja siistiä jälkeä. Tämä myös pysyy minulla loistavasti läpi koko päivän.

Niin, silmämeikistä tuli muuten tällainen loppuneesta silmämeikkikynästä huolimatta:

No, sainpas yhden silmämeikkikynän kulutettua loppuun!

Kommentit (15)

  1. Nimetön

    Inkivääri: Kivaa kuulla, että muitakin purkkejen tiirailijoita on.
    Luomiväreinä on Make Up Sotren jo valikoimista poistunut Bronze ja ullkonurkassa ArtDecon vihreä 42 ja Lorealin Chrome Shine solo 179 Starry Black.

    Purnukka: Kiitos. 🙂

    Mulperiina: Katsotaan, jos saisin aikaiseksi toetuttaa tuon elämäni ensimmäisen blogihaasteen. 🙂

    Patentti: Oletko varma, ettei kynä vain ole loppu? Itse nimittäin yllätyin siitä, kuinka vähän tuolla oli tavaraa, sillä oletin sen olevan vasta puolessa välissä.

    Annika: GOSHin kynien lisäksi Kickseistä saatavat BeYu:n kynät ovat loistavia pysynyytensä vuoksi. Parhaiten saat ”lukittua” vahamaisen kynän sipaisemalla rajauksen päälle rajauksen väristä luomiväriä. Luomivärin puuterimainen koostumus nimittäin sitoo kynän vielä paremmin.

    Elisa: Kyllä ne ihan tuollaisiksi huonoiksi on tietoisesti suunniteltu. Näyttäisi olevan vain noiden todella ohutta jälkeä tekevien kynien ominaisuus (minkä wannabe-insinööri perustelikin hyvin).

    Anonyymi: Odotan kauhulla tilannetta, että omistan vain yhden valokynän ja saan kokoajan jännittää, että koska se loppuu. Järjettömintä on Diorilla, jolla testeri on kyllä säiliö osankohdalta läpinäkyvä(myymälässä nähdään meinaako loppua), mutta sitten myyntikappaleista ei näy läpi. Luulisi, että jos nyt kerran jo valmiiksi valmistetaan tuollaisia niin voisivat kaikki myyntikappaleetkin olla samantien sellaisia…

    oonå: Kannattaa tosiaan kierrellä vain vähän kerrallaan kun ekaa kertaa tarkistaa ettei tule moista harmillista yllätystä. 😉

    Anonyymi: Kiitos ja kiva kuulla, että olet tykännyt seurailla. 🙂 Ihanaa, että joku muukin kyttäilee purkkejaan!

    soile: Tuo Maybelline on itseasiassa hyvin hyvin ohut kynä, huomattavasti normaalia kynää ohuempaa jälkeä tekee.

  2. Anonyymi

    Heh, mä taas samaistun niin tuohon avautumispuuskaan. Aina poikakaverilla on joku fiksun kuulonen perustelu asiaan jonka vääryydestä vaahtoan. Ärsyttävää! 😉

  3. Rhia

    En ole ikinä tykännyt noista automaattirajauskynistä kun mun mielestä niissä ei ole tarpeeksi ohut se terä. En tosin viimeaikoina ole (kun omissa varastoissa on rajauskyniä myös aika runsaasti ja suosin mieluummin tussimaista rajausta) edes niitä kaupoissa katsellut joten en tiedä onko sitten tullut valikoimiin ohuempiakin. Omistankin vain yhden automaattirajauskynän jossa kyllä voi kääntää terää takaisin päin. Omani on sellainen johon voi vaihtaa erivärisiä teriä. Säästää niin ollen myös luontoa kun itse kynä säilyy ja värit vaihtuu =)

  4. toisaa

    Syy tuohon kuluttajan kannalta typerään suunnitteluun on tietenkin juuri se, että kynästä ei näe, että siinä on kovin vähän tavaraa sisällä.

    Aika epäekologista itse asiassa pakata värimassa koteloon, kun sen voi pakata puuvarteenkin. Kohtuullisen paljon turhaa muovijätettä…

  5. Jenny

    Minulla oli joskus joku vanhempi versio Maybellinen automaattikynästä. Sitä en muista että pystyikö sitä pyörittämään takaisin, mutta kynä sattui hajoamaan täysin joskus juuri kun sitä olisi kovasti tarvinnut (terä katkesi eikä pyörinyt enää, kai se loppui myös). Varastosta löytyi kyllä musta rajauskynä, mutta joku 10 vuotta aiemmin ostettu ja kaapin pohjalla pölyttynyt. Muuten oli kyllä ihana kynä, voisi melkein testata nykyversioitakin, varsinkin kun varakyniäkin on varastossa nykyään useampia 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *