Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Päivä 83: Värileikkiä

Vaikka olenkin niin kovasti olevinani aikuinen, tykkään ihan älyttömästi leikkiä. Nukkeja en enää pue, poneista en ole koskaan tykännytkään ja wannabe-insinöörinkin kanssa alkaa jo vähän tympiä leikkiä kotia kun minä joudun aina olemaan siivooja-sisäkkö hänen leikkiessään lellipentua… Näin ollen olen vaihtanut leikkini isojen tyttöjen leikkeihin ja leikin siis meikeillä ja väreillä.

Tykkään, että meikissäni ja pukeutumisessani on joku juju. Vaatteissa ja meikissä täytyy olla joku yhdistävä tekijä ja minut näkee todella harvoin samaan aikaan vaikkapa pinkissä paidassa ja kultaisissa luomiväreissä. Jos paita on pinkki niin huulet ja silmät menevät myös sillä linjalla, eivät tosin tietenkään välttämättä yhtä pinkkeinä kuin paita, mutta meikin idea on haettu paidasta. (Toki minullakin on huonot aamuni, mutta puhutaan nyt vain niistä hyvistä.)

Tänään ulkona oli niin ihanan kesäinen ja aurinkoisen lämmin ilma, että Diorin itseruskettavalla kyllästetty ihoni suorastaan huusi kesän värejä rinnalleen. Päälleni sujahti siis turkoosi toppi ja kaulaan turkoosi huivi.

Tällainen ihana väri kaipaa ehdottomasti seurakseen jonkun pienen linkityksen meikissä! Liian villiksi ei tarvitse heittäytyä, mutta esimerkiksi oikean värinen rajaus on hyvä katseenvangitsija,

Silmiini sipaisin hieman sinistä luomiväriä Diorin Blue Croisette -luomiväriviisikosta ja turkoosit rajaukset GOSHin silmämeikkikynällä Aqua Star.

Kannattaa muistaa, että jos innostuu laittamaan silmiin hieman villimpää väriä, niin huulet on parasta pitää hieman hillitympinä. Itse sipaisin huuliini Lumene Natural Coden Smile Booster -huukiillon sävyä 8 Pink Sugar, joka on juuri sopivasti vaaleanpunertava, mutta silti samalla nude.

Tässä vielä käytetyt tuotteet:

Käsi ylös, kuka muu tykkää leikkiä väreillä ja mätsätä niitä pukeutumiseensa? Entä onko lukijoiden joukossa niitä, joille on herttasen samantekevää, sopiiko luomiväri vaatteisiin?

Kommentit (16)

  1. Nimetön

    Anonyymi: Miten olisi joku luumun tai violetin sävy? Sopisi hyvin iltakäyttöön tummuutensa vuoksi ja toisi kauniisti silmien vihreyttä esiin.

    Charming pink nails: Olet ihan paras! Toivon sydämestäni sinulle vielä joskus pinkkiä taloa tai ainakin pinkkiä vanhainkotia. 😉

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *