Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Päivä 315: The Wild Thing

Kuten olen jo pariin otteeseen maininnut, olen kovasti ihastunut Laveran vartaloemulsioiden tuoksuihin. Villiinnyin Kauneusmessuilla täysin, kun niitä oli tyrkyllä hyvin edulliseen hintaan ja ostin sitten kerralla pöhkönä tyttönä niitä viisi kappaletta -kaikki eri tuoksuisia tietenkin.

En ole malttanut pitäytyä vain yhden käytössä, vaan olen käyttänyt näitä ristiin rastiin mielialan mukaan ja jos nenää ei olekaan oikein mikään tuoksu juuri sillä hetkellä miellyttänyt, olen lutraillut väliin hajusteettomalla ACO:lla tai X-tran puhtaan tuoksuisella emulsiolla. Siksi meni näinkin monta viikkoa ennen kuin ensimmäinen Laveran vartaloemulsio tuli tiensä päähän.

Ensimmäisenä loppuun kului Wild Berry Body Lotion (” A heavenly, delicious feeling”). Myyntipisteessä paikalla ollut esittelijä valitsi tämän minulle, kun sanoin etsiväni sopivaa tuoksua. (”Tämä sopii tuollaisille pienille keijukaisille,” sanoi hän ja olin tietysti heti myyty, kun joku noin kauniisti toteaa. Kyllä, olen helppo. Jos sanot, että kaulani on kaunis tai että niskani on siro, voin hyvinkin ostaa sinulta talon tai huvipurren…)

Ihana marjaisan makea tuoksu on huumannut minut kyllä täysin ja ilmeisesti wannabe-insinöörikin on tästä tykännyt. Tosin häneltä en kuullut höpinöitä hänen pienestä keijukaisestaan tai edes pienestä prinsessastaan, vaan hän vain tyytyi toteamaan minun tuoksuvan paukkutikkarille… (Muistatteko ne tikkarit, joiden mukana tuli pussi jauhetta, johon tikkaria kastettiin ja joka sitten poksui suussa?)

Tuoksu on muuten erityisen kestävä iholla, mistä tulee ehdotonta plussaa! Kosteutustehot ovat melko hyvät (toki tehokkaampaakin kosteutusta saisi olla, mutta huonoksi tätä ei voi sanoa) ja koostumuskin mukava. Tuote levittyy hyvin ja myös imeytyy varsin hyvin, eli kevyemmästäkin koostumuksesta tykkäävä voi uskaltaa kokeilla tätä.

Mitään pahaa sanottavaa minulla ei tästä ole, paitsi että normaali 12 euron hinta on minun kulutuksellani jo melko kova hinta vartaloemulsiosta. Ihanaa, että minulla on vielä käytössä muita Laveran tuoksuvia emulsioita!

Onko joku muu ihastunut Laveran vartaloemulsioiden tuoksuihin ja/tai koostumukseen?

Pinkistä pakkauksesta tuli kautta rantain mieleen vaaleanpunainen ja siitä puolestaan tuli mieleeni, kuinka olen yrittänyt opetella laittamaan tukkaani. Eräänä päivänä kokeilin banaaninutturan tapaista väkerrystä, jonka sitten koristelin vaaleanpunaisilla kukkapinneillä:

Pinnien piilotusta täytyy vielä tarkemmin harjoitella, mutta muuten olin itse varsin tyytyväinen väkerrykseeni. Ihanaa, että niskahiukset ovat jo sen verran pitkiä, että niiden kanssa voi jotain tehdäkin! Pieniä harjoituksia on toki tämänkin väännön kanssa vielä tehtävä, mutta perusidea ainakin on jo hallussa.

Kuinka monelta lukijalta muuten sujuu banaaninutturan teko?

Kommentit (19)

  1. Juliet

    Hei, en tykkää spämmiä, mutta mulla on blogissa meneillään giveaway, liittyen Iittalan taikaan.

    http://fashionlolita.blogspot.com/2009/12/iittala-giveaway.html

    Juliet xxx

  2. Nimetön

    sissi: Sanopa muuta! 😉

    Anonyymi: Sisärajauksiin IsaDoran Inliner Kajal, ulkorajauksiin Goshin Velvet Touchit (Sokoks ja Emotionit) tai BeYu:n silmämeikkikynmät (Kicksit). Huppuja molemmat! 🙂

    Anonyymi: Jos silmänaluset ovat aina tummat, on syynä rakenteellinen vika. Iho on alueella ohut eikä sen alla vaan ole tarpeeksi rasvaa, jolloin verisuonet kuultavat väkisinkin läpi ja silmänaluset sinertävät. :/

    a.m.: Lähiaikoina tulossa ainakin hitusen verran lisää. 🙂

  3. Anonyymi

    Tämä on nyt vähän hölmö kysymys, mutta kysytään nyt kuitenkin 😀 Tiedätkö saako esimerkiksi luontaistuotekaupoista jotain valmistetta, joka auttaisi hiuksia kasvamaan nopeammin, vai onko tällaisia edes olemassa? 🙂

  4. Nimetön

    Anonyymi: Ulkoisesti käytettävät eivät pahemmin auta, mutta goolettelepa lisää biotiinista, sitä käytetään yleisesti hiusten ja kynsien kasvattelussa apuna. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *