Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Päivä 309: Pohja paistaa!

Katsokaapas tätä!

Tämä on jo toinen Diorin viisikko, jonka yhdestä sävystä olen saanut pohjan paistamaan! Paletti on Diorin Iridescent Leather, jonka otin itse itseasiassa käyttöön vasta kesäkuussa. Tämä on siis tainnut olla ahkerimmassa käytössä suhteutettuna paletin ikään.

Seuraavia potentiaalisia pohjanvilauttelijoita näyttäisivät olevan nämä kaksi palettia:

Pink Idolin keskimmäinen pinkki sävy on jo hyvin selkeällä kuopalla. Tämä on aivan loistava pinkin sävy ja laatukin on huippua. Toinen paljon käytetty sävy tässä paletissa on vasemman alanurkan kultainen sävy (pinkillä shiftauksella), mutta siitä ei ole hetkeen luvassa pannun pohjaa vilauttelevia kuvia. Paletin valkoista sävyä olen käyttänyt kaikkein vähiten.

Tropical Light -paletin oikean alakulman mintunvihreää olen käyttänyt tästä paletista kaikkein eniten. Toiseksi eniten käytössä on ollut vasemman alanurkan vihreä. Keskimmäistä harmaata nappia puolestaan on vain sipaistu ihan satunnaisesti.

Kulutetuimman paletin virkaa pitää edelleen hallussaan Petal Shine ja varsinkin sen vasemman ylänurkan sävy on ollut hyvin ahkerassa käytössä. Tämä paletti on ollut ensimmäinen viisikkoni Pink Idolin ohella (ostettu 4.3.2008) ja minulle siksikin hyvin rakas tapaus. Muistan, että nämä olivat maaliskuun -08 S-etutarjouksena Sokoksella ja koska työskentelin silloin Sokoksessa, sain alehinnasta vielä -15%. Friikahdin paletteihin täysin ja ostin niitä samantien useita (viisi vai kuusi viikon sisään?). En kehdannut kertoa työkavereilleni, että kaikki paletit tulevat minulle ja selittelinkin kaikille ihmettelijöille, että ostan niitä myös ystävilleni, kun nyt ovat kerran niin edullisesti…

Vain kaksi viisikkoani on ollut sellaisia, että olen ollut niihin niin tyytymätön, että olen myynyt ne eteenpäin. Nämä kaksi viisikkoa olivat Tender Chic ja Flower Blossom.

Tender Chicin värit olivat melko tylsät ja mitäänsanomattomat eikä laatukaan ollut paras mahdollinen.

Flower Blossomissa puolestaan oli todella huonosti pigmenttiä ja sen vasemman alanurkan nappi oli todella hileinen ja rakeinen koostumukseltaan ja varisi siksi ikävästi levittäessä. Muutenkin aika vaisu tapaus.

Muutamista viisikoistani tykkään ihan hirveästi, kun katselen niitä, mutta jostain syystä niitä ei vaan ole tullut käytettyä.

Graphic Lights on aivan ihana paletti, mutta en vain oikein tiedä, mitä tekisin sen sävyillä ja kuinka niitä yhdistelisin, jotta ne sopisivat minulle.

Electric Lightsin kanssa puolestaan tuntuu, etteivät sävyt jotenkin vaan levity niin kauniisti ja tasaisesti kuin iridescent-palettien sävyillä yleensä on tapana. Sävyt ovat kuitenkin ihania, joten täytynee ottaa projektiksi saada tämä pelittämään.

Tässä Sweet Illusionissa ei ole yhtään mitään vikaa. Sävyt ovat hyvät ja toimivat ja tykkään tästä kovasti. Jostain syystä tätä ei vaan silti ole tullut pahemmin käytettyä.

Earth Tones on myös ihana paletti, mutta samalla jotenkin outo. Sävyt ovat jotenkin niin sameat ja syksyiset, että tätä ei aina oikein huvita käyttää. Sävyt näyttävät paletissa jopa hieman oudoilta, mutta ovat luomilla kyllä kauniita. Pitäisi vaan ottaa tämäkin käyttöön.

Myriad on varmasti kaunein näkemäni sininen paletti, mutta koska sinisen sävyt ovat minulle hieman vieraita, totuttelen vasta varovasti niiden käyttöön. Siksi tätäkään palettia ei ole suuremmin käytetty.

Sitten on vielä pari palettia, joiden kanssa olen hyvin epävarma.

Pink Attitudessa on nätit sävyt, mutta yhteinen taipaleemme on jäänyt vain kertakokeiluun. Jostain syystä tämä ei edes houkuttele minua puoleensa eikä minua edes huvita kokeilla tätä uudelleen. (Jos joku on kiinnostunut ostamaan tämän pois, niin tämä irtoaisi 27 eurolla postikuluineen).

Blue Croisette on myös jäänyt vähemmälle käytölle ja olen hieman vieroksunut sitä. Ostin tämän, kun bongasin tämän alesta reilulla 17 eurolla. Olen kuitenkin viimeaikoina ihastunut kovasti paletin keskimmäiseen sävyyn, joten eiköhän tätäkin palettia tule jatkossa käytettyä.

Ja hei, esitellään nyt taas niitä muitakin viisikkoja, kun kerran ollaan näin hyvään vauhtiin päästy. Esittelin palettini viimeksi kesäkuussa, mutta koska uusia paletteja on sen jälkeen ilmestynyt kiitettävästi kuten uusia lukijoitakin, ei uusintakierros ole ollenkaan pahasta.

Aina välillä joku sanoo, että mitä sinä noita paletteja jemmailet, kun niissä on niin samanlaisia sävyjä. Moni on esimerkiksi sanonut, että Spring Bouquet ja Silk Satin olisivat samanlaisia paletteja:

Kun näitä katso tarkasti voi kuitenkin todeta, että nämä ovat kaksi aivan erilaista palettia.

Ensinnäkin Spring Bouquet on laadultaan ”tavallista” Dioria.

Silk Satin puolestaan on iridescent. Sävytkin ovat itseasiassa tarkemmin katsottuina hyvin erilaisia. Jälkimmäistä olen käyttänyt näistä enemmän (vaikka siltikin melko vähän) ja tykännytkin kovasti.

Moni on myös sanonut Sky Glowta ja Silver Goddessia samankaltaisiksi paleteiksi:

Luomilla nämä kaksi ovat kuitenkin täysin erilaisia.

Sky Glow on iridescent ja sen sävyt erottuvat luomella voimakkaammin kuin Silver Goddessin.

Silver Goddessin sininen sävy ei itseasiassa näytä luomella siniseltä, vaan sen hyvin voimakas vaaleanpunainen shiftaus tulee hyvin selkeästi esiin eikä siinä näy enää kuin häivähdys sinistä. Muutkin sävyt näyttävät luomilla hyvin erilaisilta kuin Sky Glown sävyt, vaikka sävymaailma onkin kovasti toisiaan muistuttava.

Twilight on todella kaunis paletti tummempaan sinisävyiseen meikkiin, vaikken olekaan käyttänyt sitä hirveästi. Tykkään siitä kuitenkin todella paljon iltameikkiä tehdessäni.

Earth Reflection on puolestaan kaunis nude-paletti, jossa on iridescent-paleteille ominainen ihana shimmeri. Paletti ei ole kovin lämmin sävyiltään, muttei silti kovin viileäkään. Käy siis hyvin monille. Jännää tässä on paletin keskimmäinen vaaleanpunainen sävy, joka ei itseasiassa näytä iholla kovin vaaleanpunaiselta, sillä sen viileähkö kullanhohtoisuus tulee luomilla hyvin esiin. En osaa sanoa, miksi tämä on jäänyt minulla niin vähälle käytöllle. Ehkä siksi, että tämä on kuitenkin melko vaisu.

Goldfever on edellisen kaltainen hieman vaisuhko paletti, mutta lukeutuu silti suosikkeihini ja on ollut Earth Reflectionia suuremmalla kulutuksella. Earth Reflectionin lisäksi tämä muistuttaa paljon Iridescent Leatheria, mutta silti nämä kaikki kolme ovat hyvin erilaisia käytössä ja minulla riittää rakautta jaettavaksi näille kaikille kolmelle.

Moonlight on aika veikeä paletti. Siinä on neljä melko nudea sävyä, mutta ne kaikki taittavat lilaan tai vaaleanpunertavaan. Tehosteena keskellä on tumma, pehmeän siniharmaa sävy. Tästä tykkään kovasti!

Incognito on iällisesti vanhin palettini, sillä se on valmistettu vuonna 2005. Käytän palettia silti edelleen hyvällä menestyksellä, mutta suosikkejani tämä ei ole. Tämä on todella nude paletti ja ehkä vähän turhan viileä minun silmissäni, joten käytän tätä harvemmin yksinään. Yleensä poimin täältä yhden tai kaksi sävyä avuksi muuhun meikkiin. Eniten käytän kahta ylimmäistä sävyä kulmaluulla tuomassa valoa ilman vahvempaa shimmeriä.

Elegante on puolestaan edellistä selkeästi lämpimämpi paletti, mutta jotenkin myös niin tylsä kaikessa mattaisuudessaan. Tahtoisin tykätä tästä, mutta en ole ihan varma tykkäänkö.

Golds on kauneimpia näkemiäni lämpimän kullansävyisiä paletteja. Kaksi kultaista yhdistettynä oliivinvihreään ja pronssiseen sekä lämpimään, pehmeänvalkoiseen sävyyn ovat aivan täydelliset. Jos tahdon tehdä kultaista meikkiä, teen sen ehdottomasti tällä. (Mutta kuten kuvasta näkyy, teen tuota kultaista meikkiä hieman harvemmin.)

Haluaisin kovasti pitää tästä Amber Treasuresta, sillä näin suuren vaivan jahdatessani sitä, mutta silti tämä on jäänyt minulle jotenkin vieraaksi. Sävyt näyttävät yhdessä oudoilta (ylänurkan kylmä harmaa ja alanurkan lämmin kullanruskea), mutta oikean ylänurkan kultaan shiftaava pinkki sitoo ne luomilla kauniisti yhteen ja kaikkia voi käyttää yhtäaikaa. Miinusta tulee siitä, että sävyt ovat hieman hailakat, minkä vuoksi tällä ei saa aikaan muuta kuin hailakkaa päivämeikkiä. Tätä pitäisi käyttää ahkerammin.

Sunset Cafeta puolestaan voisi mielestäni sanoa onnistuneemmaksi versioksi siitä, mihin edellisellä on pyritty. Varsinkin vasemman yläkulman kultapinki ja oikean alakulman kultainen ovat todella herkullisia sävyjä ja tällä saa tehtyä myös hieman tummempaa meikkiä. Tätäkin palettia on tullut käytettyä ihan liian vähän.

Parisian Lightsissakin on mielestäni hieman jotain samaa fiilistä kuin Amber Treasuressa. Tämä tuntuu silti hieman rikkovan Diorin kaavaa siitä, että kaikki paletin sävyt sopivat hyvin yhteen, sillä en vain osaa kuvitella oikean ylänurkan kultaista ja vasemman alanurkan harmaata samassa meikissä, vaikka olenkin sitä jo useasti kokeillut. Lopputulos on minun silmääni aina jotenkin outo, sillä sävyt eivät vaan sulaudu toisiinsa yhtä hyvin kuin Amber Treasuressa. Laadullisesti tämän paletin sävyt ovat mielestäni kuitenkin Amber Treasurea parempia.

Tämän Smoky Crystalin sävyt ovat ihania, mutta en vain ole keksinyt, kuinka saan keskimmäisen sävyn toimimaan muiden kanssa yhdessä. Jotenkin se vain tuntuu liian kirkkaalta ja samalla hempeältä omissa silmissäni näiden neljän muun kanssa käytettynä.

Smoky light on mielestäni ihana tapaus smoky-meikkiin. Juuri sopivan smoky minulle. Harmi, ettei tästä ole tehty kuin miniversio.

Night Dustin kaksi oikean reunan sävyä ovat todella ihania, mutta muille en ihan lämpene. Keskimmäinen on ihan tavallinen valkoinen, vasemmassa alakulmassa on outo lämmin ruskea ja oikean ylänurkan musta on turhan hileinen. Noiden kolmen sävyn vuoksi en tahdo hankkia tätä täysikokoisena.
(Mustan sävyn tarina kiinnostaisi minua muuten kovasti, sillä omassa minissäni ja kollegani täysikokoisessa sävy on hileinen, mutta nykyisessä myyntiversiossa sävy on ihan hileetön. Missä vaiheessa ja miksi moinen muutos on tullut?)

Beige Massai on ehdottomasti lempparinudeni ja sitä pitäisikin kyllä käyttää enemmän. Kuten näette, on se jäänyt varsin vähäiselle käytölle.

Kaikessa outoudessaan ja eriskummallisuudessaan Mystic Jade vaan on niin jännän outo ja erikoisen kaunis paletti, ettei sitä voi olla rakastamatta. Ensivilkaisulla se saattaa näyttää hassulta, mutta kun sävyjä alkaa miettimään huomaa, kuinka hyvin ne ovat yhdistettävissä. Miinusta tässä on se, että sävyt täytyy pohjustaa hyvin esimerkiksi samansävyisellä silmämeikkikynällä, jotta niiden pigmentti tulee kunnolla esiin. Viimeisin rakkauteni on paletin keskimmäinen sävy, jota olen käyttänyt Essien Mint Candy Applen kanssa.

Stylish Move on paletti, joka jokaisella vihreäsilmäisellä neidolla pitäisi olla kätköissään. Tämän kauniimpaa vihreiden silmien korostajaa ei vaan voi olla, sillä tämä on aivan täydellinen. Olen käyttänyt tätä ihan liian vähän.

Sitten on Night Butterfly, jonka kanssa olemme vasta vähän aikaa sitten lyöttäytyneet tiiviimmin yhteen. Ihana paletti, mutta tykkään enemmän yhdistella tätä Petal Shinen ja Purple Crystalin kanssa kevyemmän lopputuloksen toivossa.

Ja tässä on tämänhetkinen suosikkini, eli äsken mainittu Purple Crystal. Tämä on aivan ihana paletti, sillä meikistä tulee juuri sopivan pehmeän lila, mutta keskimmäinen sävy antaa meikkiin kuitenkin tarpeeksi intensiivisyyttä. Vaikka tämä ei olekaan vielä pahemmin kuopalla uskon, että tähän saadaan kyllä kuoppaa nopeasti aikaiseksi…

Viimeisenä vielä ihana hempeä Pink May, jolla taion kevyet ja suloiset keijukaismeikit tai tarvittaessa yhdistän voimakkaampiin paletteihin. Tämä on ehdottomasti yksi lemppareistani, vaikka sävyt ovatkin todella kevyitä.

Tiedän fiisikkofanaatikkoja, joille pohjan paistaminen on kriisi ja kauhistuksen aihe ja jotka hamstraavat uuden samanlaisen viisiko varastoon jo pienen kuopan synnyttyä, jotta sävyä varmasti löytyy jatkossakin. Itse en aio hamstrata uusia paletteja vanhojen tilalle tai käytellä kausipalettejakaan säästeliäästi. Olen ostanut nämä käytettäviksi ja jokainen kuoppa ja vilkkuva pannunpohja kertoo vain siitä, että olen tehnyt ihan pirun hyvän ja minulle mieleisen ostoksen. Enemmän siis harmittelen sitä, ettei joissakin paleteissa ole kulumaa, sillä se tarkoittaa ihan vaan sitä, etteivät ne ehkä olekaan olleet loistavia hankintoja.

Lopuksi vielä kaaos, jonka palettien kuvaaminen prinsessahuoneen sängylle aiheutti:

(Huolestuttavaa on muuten ehkäpä se, että kaikki viisikkoni ovat tosiaan kertyneet minulle vuoden ja yhdeksän kuukauden sisään…)

Mitkä ovat teidän suosikkipalettinne Diorin viisikoista?

Kommentit (37)

  1. Colin

    Mitä se tarkoittaa, että paletti on iridescent? Jotain erikoislaatua varmaan joo, mutta minulle tuo sana ei sano mitään 😀

  2. Nimetön

    chaos: Viisikkoanalysointia on aina ihana lukea! 🙂
    Night Dustin kanssa täytynee ottaa pienet harjoitukset vuoroon. 🙂

    milipili: Itsekin olen juuri rakastunut siihen. 🙂

    Inkivääri: Hullu mikä hullu. 😉

    Anonyymi: On saatavilla. 🙂

    Annika: Minäkin saan pian ensimmäiset designerini, saa nähdä, rakastunko niihin sitten kuitenkin. Vielä en ole täysillä lämmennyt, mutta ehkä sitten, kun ne ovat omina… 🙂

    Tiina: Sinisemmät tosiaan ovat täälläkin jääneet vähemmälle käytölle Twilightia lukuunottamatta. :/

    Colin: Nimensa mukaisesti sellaista shimmeristä, oikein hohtavaa, muttei glitteristä laatua. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *