Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Päivä 231: Kallista lystiä ja ihania tuotteita

Sain vähän aikaa sitten aivan ihanan ja todellakin hyvin ylellisen kolutuslahjan töistä:

Lahja on Sensailta ja sen sisältö on aivan ihastuttava:

Sensai, The Lipstick Introduction kit.

Jos alkuviikosta ajattelin, että Diorin Serum de Rouge oli kallis huulimeikki, niin Sensai vetää kyllä paremmaksi (vai pahemmaksi?): tämän uudistuneen punan myyntihinta on liki 49 euroa! (Itse sain siis tuon ylellisen pakkauksen, jossa tuli myös mukana sivellin, mutta itse punaa ei myydä kuluttajille tällaisessa laatikossa.)

Mitä ihmettä pitää punan sisältää, jotta siitä voi pyytää lähes 300 mummon markkaa? Kultaa ja silkkiä? No, itseasiassa juurikin niitä. Punan raaka-aineita ovat nimittäin mm. silkkipuuteriin kiedotut pienen pienet kultahiput, oikeastaan lähinnä kultapöly.

Puna on tehty etupäässä anti-ageing punaksi, eli se hoitaa huulia tehokkaasti sekä pysyy paikoillaan huulilta karkailematta. Skeptisyyttä löytyy minulta kovasti, joten kokeiltavahan tämä oli.

Levitin punan huulilleni, mallailin sitä hetken peilin edessä ja kävin parvekkeella kuvaamassa:

Ihan nätiltä näyttää ja tuntui varsin miellyttävältä. Ei ole rasvainen tai paksu, mutta silti kovin hoitavan tuntuinen ja runsaspigmenttinen. En osannut sanoa punasta oikein sen enempää ja lähdin takaisin sisälle palelemasta. Olin edelleen kuumeessa ja ehdottomasti oikeutettu lakritsijäätelöannokseen.

Söin jäätelöni hyvillä mielin ja pysähdyin peiliin katsomatta pohtimaan huuliani. Tuntuivat poikkeuksellisen täyteläisiltä, kun niitä vastakkain hankailin. Olin liian väsynyt kipittääkseni peilin eteen, mutta nappasin vieressä olleen kameran käteeni ja räpsäisin kuvan huulistani sisävalaistuksessa:

Sävy näyttää täysin erilaiselta, mutta ohhoh, punaahan on vielä jäljellä vaikka kuinka ja huulien pienet juonteet näyttävät oikeasti tasaisemmilta! Katsokaa esimerkiksi alahuulen vasenta puolta kuvassa. Uskomatonta!

Mitään selkeää kihelmöintiä tämä ei tee, sillä minkään pullistavan huulipunan nimellä tämä ei kulje. Mutta voi hyvin kuvitella, miten loistava tämä on iäkkäämmille huulille, joissa näkyy jo hieman enemmän juonteita. Jos olisin rikas vanhempi rouva, niin ehdottomasti käyttäisin!

Ihanan lisän tähän punaan tekee myös tämä pieni sävyjen ympärille rakennettu tarina:

Oma sävyni oli tuo sävy 11, Kurumi.

Täältä löytyy lisää infoa ja testituloksia punasta, jos jotakuta kiinnostaa tutkia enemmän.

Voisitteko te olla valmiita maksamaan lähes 50 euroa huulipunasta? Itse ainakin tunsin sympatiaa ja myötätuntoa jo asiakkaankin puolesta, kun kerran myin tämän edeltäjän muutamaa euroa uutta edullisemmin asiakkaalle (huono myyjä!)…

Toinen aivan ihana juttu, minkä sain, tuli eräältä aivan ihanalta blogini lukijalta. Tässä on nyt vähän enemmänkin taustalla, mutta lyhennettynä sanon sen verran, että hän oli hankkinut itsellee kaksi REN-sarjan tuotetta (muistatteko, kun unelmoin sarjan tuotteista?), mutta ne eivät osoittautuneetkaan hänelle sopiviksi. Niinpä hän tarjosi niitä minulle kokeiltaviksi. (Älkää huoliko, lähetin kyllä jotain pientä vastineeksi.)

Tämä ihana lukijani lähetti minulle kokeiltaviksi RENin Mayblossom and Blue Cypress Balancing Facial Cleansing Gelin sekä Mayblossom and Konjac Balancin Moisturiserin. Kuten olen maininnut, on ihollani nyt menossa uusi teini-ikä, joten uskon ihoni varmasti pitävän näistä. Tai ainakin toivon kovasti sen pitävän. Kiinnostuneet löytävät tuotteiden inci-listat täältä ja täältä klikkaamalla ”ingredients”. Jälkimmäisen incin paikkansapitävyydestä en oman tuotteeni kohdalla ole varma, sillä tuotteen nimi on vaihtunut, mutta en ole varma, onko sisältö säilynyt täysin samana.

Mielettömästi vielä kiitoksia tälle ihanalle lukijalle, joka nämä minulle toimitti! Raportoin näistä lisää, kunhan teemme parempaa ja pidempiaikaista tuttavuutta keskenämme.

Kommentit (8)

  1. Charming Nails:

    Raportoithan REN tuotteista koska aion itsekin niitä kokeilla.
    Mayblossom kasvovoidetta testasin mutta en tiedä tuliko näpyt siitä vai Bareista.

  2. Anonyymi

    Hei Golden Girl!

    Osaisitko suositella mitään hyvää marketti hiuslakkaa? 🙂

  3. Nimetön

    Ex-Kynnetön: 50 on vielä mielestäni kohtuullinen luku, mutta siitä paljon ylöspäin mentäessä alkaa kokoelma ainakin omasta mielestäni olla jo melko suuri. Sen jälkeen ei kehtaa oikein ostaa uusia lakkoja ilman huonoa omaatuntoa… t. Kokemuksen ääni 😉

    Rhia: Juuri sellaisille rouville ehdottoman täydellinen puna! 🙂

    Eve-ning: Sitä toivon minäkin! 🙂

    Anonyymi: Täytyy sanoa, etten ole vuosiin kokeillut mitään Kanebon ihonhoitotuotteita itse. :/

    Flicka: Onnellisia mattahetkiä sinulle! 😉

    Charming Nails: Lupaan raportoida vaikkapa parin viikon tuttavuuden jälkeen! 🙂

    Anonyymi: Esimerkiksi XZ:n Tyrnilakkaa on kovasti kehuttu. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *