Päivä 190: Kynsikoristelukirppis!!

Askel askeleelta kohti sitä isoa tavoitetta, eli kosmetiikkajemmojen tyhjentymistä. Tänään otan jo melko suuren askeleen, tai oikeastaan minun mittapuullani jo suorastaan harppauksen.

Tänään järjestän kirppiksen sellaisista tuotteista, joista en vielä kuukausi sitten olisi edes voinut kuvitella luopuvani. Nyt olen kuitenkin kypsynyt ja hautonut ajatuksiani jo sen verran, että kykenen luopumaan näistä, sillä en todellakaan ehdi näitä kaikkia käyttää vielä piiitkään aikaan. Ostan sitten uusia, kun siltä tuntuu ja tarve vaatii.

Tänään on siis luvassa KYNSIKORISTEKIRPPIS!

Tällä kertaa homma menee ihan pienenpienesti erilailla kuin ennen. Tuotteiden yhteydessä ei ole ilmoitettu postikuluja, vaan ne lisätään jälkeenpäin. Tämä tällä kertaa siksi, että kyseessä on tällaista pikkutavaraa ja monet voivat haluta ostaa useita tuotteita ja näitä mahtuu samoihin postareihin useita. Nämä lähtevät kirjeinä, joten lähetyskustannukset ovat todella edulliset (0,80-1,60 euroa, ellet nyt sitten kerralla ota kaikkia) enkä vedä tässä vaiheessa välistä, vaan punnitsen ostokset kirjekuoressa ennen kuin ilmotan teille postareiden ja tuotteiden yhteissumman.

Muuten homma sujuu niin, että jos kiinnostutte jostakin tuotteesta, hihkaiskaa kiinnostuksenne kommenteissa. Kun minä sitten kerron, että olit ensimmäinen kiinnostunut ja saat haluamasi, voit laittaa minulle asiasta sähköpostia (ostolakossa@hotmail.com), jossa kerrot heti omat osoitetietosi. Muista manita sähköpostissa nimimerkkisi ja tuotteet, jotka sinulle lupasin! Tämän jälkeen minä pakkaan tuotteet kuoreen, punnitsen sen ja lähetän sinulle pikapikaa tilinumeroni, jonne voit maksun suorittaa. Ja sitten voit jäädä innolla odottamaan pakettiasi saapuvaksi!

Koska nyt on myynnissä niin paljon pikkutavaraa, ilmaisethan hyvin selkeästi, mitä tuotetta himoitset. Lähes kaikissa tuotteissa on mustalla tussilla merkittynä numerot, joiden lisäksi pyytäisin kertomaan, että mikä tuote on, esim. ”kynsitarrat 1, 2 ja 5 sekä kynsistrassipussi 3” tai ”sinisiä lasihelmiä, ylärivi toinen vasemmalta.” Vain kommentteihin saapuneet varaukset otetaan huomioon, älä siis laita asiasta sähköpostia suoraan!

Huom! Kaikki myynnissä olevat tuotteet ovat käyttämättömiä, eli esim. tarraarkit avaamattomia. Kuvia saat isommiksi klikkaamalla niitä.








Kynsitarrat 1.65 €/arkki. (Ilmoita haluamassasi arkissa näkyvä numero selkeästi!) Kaikki myyty.


Mini Stone Kit 2,5 €/kpl. Yhdessä setissä pitäisi olla noin 48 strassia. Kaikki myyty!


Muotoillut kynsistrassit 2,5 € /pussi. Kaikki myyty.


Kynsikoristeet 2,5€ / pussi. Kaikki myyty.


Koristetähdet 2,3 €. Myyty


Pienet koristelusetit 3,5€ /kpl. Setti sisältää kynsistrasseja/-helmiä, ohuita kynsikoristeita, koristehilettä sekä appelsiinipuutikun. Kaikkia muita, paitsi settiä numero 1 on myynnissä 2 kpl. Kaikki myyty.

Isot koristelusetit 4.9 €/ kpl. Setti sisältää erilaisia koristeita setistä riippuen. Settejä 1 ja 3 on 2 kpl myynnissä kumpaakin. Setit myyty.

”Simpukkakoristeita”, eli englanniksi ”shell”. Tuollaisia ohuita liuskoja, jotka taittavat kauniisti valoa kuin silmpukan sisäpinta. Näitä voi laittaa kostean lakan päälle ja kiinnittää sitten kirkkaalla lakalla. Viisi eri sävyä, 0,9 €/kpl. Huom, siirsin sisällöt pieniin pusseihin, jotta postikulut pysyvät edullisina. Kaikki myyty.


”Koristenauhaa”, eli englanniksi glitter stripe. Näitä voi ripotella kostean lakan pinnalle ja kiinnittää sitten kirkkaalla lakalla tai sekoittaa ihan oman kirkkaan tai värillisen lakan sekaan valmiiksi. Viisi eri sävyä, 0,9 € /kpl. Huom, siirsin sisällöt pieniin pusseihin, jotta postikulut pysyvät edullisina. Kaikki myyty.


Samaa kuin edellä, mutta kultaisena ja paljon enemmän. 2,5 €.



Pieniä värjättyjä läpikuultavia koristekiviä, jotka ovat tavallisten strassien mallisia (eli tasaisia toiselta puolelta ja kohollaan toiselta, alempi kuva tarkennettu havainnollistamaan). Näitäkin voi laittaa kostean lakan päälle ja kiinnittää läpinäkyvällä lakalla. 1,5 € /pussi. Kaikki myyty.


Samaa kuin edellä, mutta pussissa on sekaisin vihreää ja kuparisen ruskeaa. Vasemmanpuoleinen isompi pussi 1,5€ ja oikean puoleinen hieman pienempi 1,2 €. Molemmat myyty.


Yhä samaa kuin edellä, mutta pienemmät pussit. Vasemmanpuoleinen vihreä pussi 1 €, oikeanpuoleinen pienempi kuparisen ruskeita ja vihreitä sisältävä 0,8 €. Molemmat myyty.

Lasihelmiä, joita voi laittaa kostean lakan päälle ja kiinnittää kirkkaalla lakalla. 7 eri sävyä, 0,9€/kpl. Huom, siirsin sisällöt pieniin pusseihin, jotta postikulut pysyvät edullisina. Lasihelmet myyty.

Ja sitten vaan ilmaisemaan mahdollista kiinnostusta kommentteihin! Toivottavasti löytyy ihmisiä, jotka innostuvat kynsien koristelusta.

Kommentit (64)
  1. kiss and make-up
    9.8.2009, 16:40

    Tänne kynsitarrat 1 ja 19 sekä iso koristelusetti nro. 3 🙂

  2. Olisin kiinnostunut pienestä kynsien koristelusetistä numero 6. 🙂

    kisu__@luukku.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *