Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Päivä 188: Treffit pinnallisuuden kanssa

Innostuin eilen kovasti ajatuksesta, että joku huulimeikeistäni mahdollisesti loppuisi ihan pian mikäli vaan käyttäisin sitä ahkerasti. Otin siis kulutukseni kohteeksi lopuillaan olevan minikokoisen MAC:in Wondersruckin:

Tykkään tästä sävystä kovasti, sillä se on sopivan pehmeä pinkki eikä tosiaan yhtään liian ärjy sävy. Tässä Lustreglassissa on makuuni juuri sopivan tahmainen koostumuskin ja kiva shimmeri. En ole itse ostanut yhtään MAC:in tuotteita, mutta näitä minikokoisia huulikiiltoja olen saanut monta ja ovat kyllä olleet mieluisia koostumuksensa puolesta.

Silmät piti sitten tietysti laittaa mätsäämään tuon valitsemani kiillon kanssa. Olen melko vaalea iholtani, joten pinkit huulet kaipaavat vähän kevyemmän silmämeikin:

Millekään nude-linjalle en tietysti lähtenyt, vaan valitsin vaan kevyempiä sävyjä. Silmämeikissä on käytetty sävyjä Diorin Pink Idol -viisikosta.

Tässä vaiheessa alkoi jo olla kiire lähteä töihin, joten ryntäsin vetämään päälleni tietysti meikkiin sopivan pinkin paidan:

Ja arvatkaa minkä kriisin meinasin saada aikaiseksi (tai en vain meinannut vaan sainkin), kun tajusin, että kynsiäni koristikin tämä hemmetin Anytimen Mangosorbetti, jota en tietenkään enää ehtisi vaihtamaan kynsistäni pois:

Iiik, siis mä en niinQ kestä tätä!!1!1! Kovaan ääneen kiljuva ja ahdistuksissaan karjuva sisäinen värikoordinaattorini (a.k.a. kosmetiikkabimbo) oli kauhuissaan koko päivän! Tunsin jopa pientä häpeää kynsieni suhteen…tai meikkini suhteen. Tai no, ihan vaan niiden yhdistelmän suhteen.

Tuleeko teille koskaan vastaavia kriisejä, vai pystyttekö vain ohittamaan moiset pinnalliset ajatukset olkia kohauttamalla ja todeta, ettei ketään muuta oikeasti kiinnosta? Tästä värikoordinaatiosta on ollut blogissani jo usein puhetta ja olen itse tehnyt selväksi, että pyrin olemaan sen suhteen tarkka -epähuomiossa tehtyjä mokiakin tosin sattuu, mistä tämä päivä oli hyvä esimerkki.

Rajoittaako teillä kynsilakan väri meikkiänne tai vaatteitanne, vai eikö teitä voisi vähempää kiinnostaa niiden yhteensopivuus? Ette voi kyllä väittää, etteivätkö oranssit kynnet pistäisi silmään muuten pinkistä kokonaisuudesta!

Olisi vain pitänyt pitää kynsissä tämä Anytimen lakka, eikä lähteä leikkimään pirtsakalla Mangosorbetilla ihan vaan siksi, että sen pullo oli lähes lopuillaan. Ahneella on ikävä loppu, niinhän sitä sanotaan (tai no ei ihan noin kyllä sanota, mutta sanoin sen noin kauniisti teidän mieliksenne).

Anytimen lakoista tuli vielä mieleeni tämä alkuviikosta kynsiäni koristanut ihanuus:

Tämä olikin varsin mukava tuttavuus, en olekaan tainnut käyttää tätä lakkaa itseasiassa aiemmin. Tämä olisikin muuten vielä mennyt hyvin minun Pink Pimu -päivänäni, vaikkei pinkki olekaan.

Kommentit (30)

  1. Virpi

    Kriisit ovat kyllä tuttua kamaa. Usein käy vielä juuri niin, että on päättänyt oiekin panostaa ja on suunnitellut kaiken iloisesti yhteenkäyväksi ja sitten bussipysäkillä tajuaa, että unohti sen yhden jutun, mikä heittää koko lookin tasapainon hemmettiin.

    Sinänsä mielestäni noi kynnet + muu asu ei yhdistelmänä ole mitenkään mahdoton tai kauhea, mutta jos on mielikuvissa ollut hempeää pinkkiä, niin ymmärtäähän se, että se on aika kaukana yhdistelmästä räikeää keltaista + pinkkiä 🙂

  2. Tuikku81

    Juu kiitos tahtoo tahtoo Hopeaharjan eli kerro vaan kuinka toimia 🙂

  3. Nimetön

    Tuikku81: Laita minulle sähköpostia osoitteeseen ostolakossa@hotmail.com niin laitan tilinumeroa tulemaan sinulle ja voit antaa yhteystietosi. Kivaa, jos tuo pääsee rakastavaan kotiin. 🙂

  4. Anonyymi

    Mitenkäs usein mahdat vaihtaa oikein kynsilakkaa? Tarvitseeko wannabe-miehen ilmanraikkaudesta olla huolissaan?

  5. Nimetön

    Anonyymi: Kolmisen kertaa viikossa. Tuskin tarvitsee olla huolissaan. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *