Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Päivä 138: Värikoordinaattorin ale-survivor kit

Uskotteko, että ale-kaudesta tulee minulle rankka? Joudun päivät pitkät katselemaan alepöytiä täynnä kosmetiikkaa ja katselemaan ja kuuntelemaan, kun muut hihkuvat ja hehkuttavat ympärilläni hienoja löytöjään. Sitten tuotteiden hinnat pikkuhiljaa laskevat ja laskevat ja lopulta ne ovat lähes ilmaisia, mutta minä en vaan saa silti hankkia mitään. Rankkaa tällaiselle ostolakkolaiselle!

Jotta kuitenkin selviäisin ale-kaudesta ja ostolakostani kunnialla, laadin sotasuunnitelman. Sotasuunnitelma perustuu vanhaan tuttuun ja hyväksi havaittuun keppi ja porkkana -systeemiin ja uskon sen toimivan minulla hyvin.

Aloitin ale-kauden rentouttamalla mieleni ja poistamalla ”pakko saada jotain alesta”- fiiliksen hankkimalla itselleni tuotteen, jota olen jo yli puoli vuotta himoinnut, mutta jota en ole aiemmin ostanut:

Mariah Careyn Luscious Pink EdP 30 ml kustansi enää vain 13,6 euroa, kun sen normaali hinta Suomessa on n. 35 euroa. Lipsuin lakosta, mutta edullisesti ja kauan harkitulla tuotteella. Ja saahan sitä välillä itseään hemmotellakin! Ja katsokaa nyt, miten kauniilta pullo näyttää! Niin söpö!

Halusin olla varma, että ostolakkoni pitää koko ale-kauden ajan, joten hankin itselleni houkuttimen:

Tämä on SE OPI:n setti, josta kerroin teille jo aiemmin ja jota olen hulluna himoinnut. Tämä setti on minun keppini ja porkkanani. Setti ei päädy käyttöön vielä, vaan asetan sen kosmetiikkakomeroni ylähyllylle houkuttelemaan minua:

Jos selviän alejen läpi ostamatta mitään, mitä en saisi, saan setin itselleni 1.8. ostolakon puolivuotispäivän kunniaksi. Jos kuitenkin lankean ja ostan jotain kiellettyä, arvon setin teidän lukijoiden kesken. Ja te tiedätte, että hevillä en tästä ihanuudesta luovu!
Siellä se siis odottaa hyllyn päällä ja tsemppaa minua päivittäin selviämään aleista tuhlaamatta. Ainakin toivottavasti, sillä muuten se on jonkun teistä.

Eikös ole ihan hyvä selviytymissuunnitelma, vai mitä? Tuhlasin siis 13,6 euroa (tuoksu) plus 12,4 euroa (OPI:n setti), mutta se on hyvin pieni tuhlaaminen siihen verrattuna, että jos en olisi jotenkin yrittänyt pitää itseäni ”kuivilla” ja olisin sortunut aleihin.

Sisäinen värikoordinaattorini oli tänään muuten taas työvuorossa ja lookkini näytti tältä:

Kun laittaa vaalean, siniturkoosin paidan, pitää tietysti laittaa vaaleat, siniturkoosit kynnet. Ja kun laittaa vaalet, siniturkoosit kynnet, pitää tietysti laittaa vaalea, siniturkoosi sormus. (Ylempi kuva vastaa enemmän totuutta sävyissä.)

Ja kun kerran sormuskin menee sävyjen kanssa yhteen, niin pitäähän korvistenkin mennä.

Ja kun koko lookki on muutenkin vaaleaa siniturkoosia, niin siihen mätsäävä meikki on ehdoton.

Luomilla käytin Diorin Sky Glow paletttia ja kynsissä on Anytimen ikivanha Soitto-niminen kynsilakka.

Vaalea siniturkoosin sävy piristi kivasti kesäistä päivää ja oli kuitenkin samalla sopivan pehmeä. Taisin taas rakastua entistä syvemmin Sky glow -vauveliini ja muutenkin löytää kynsilakkojeni joukosta kivan kesäsävyn!

Kommentit (29)

  1. Nimetön

    Kipsa: Erikseen ehkä huuto.netistä ja ebaysta jos tuuri käy, mutta ei kaupasta. Tulevat kylkiäisinä normaalisti.

  2. Päivä 221: Vanhaa ja uutta – Kauneus & Terveys -blogit

    […] sellainen mielikuva minusta, että kuljen aina (tai lähes aina) kynnet, vaatteet ja meikit mätsättynä, peitän joka aamu näppylät nassusta täysin ja tuputtelenpa vielä ripsirajaani eyelineritkin […]

  3. Päivä 197: Syksyn starttaus – Kauneus & Terveys -blogit

    […] Kuvassa siis vähän käytetty 100 ml pullo sitä iki-ihanaa Mariah Careyn tuoksua (jota tosin ostin alesta jo pikkupullon), jota niin rakastan. Ihanaa, […]

  4. Päivä 152: Kesäkuun yhteenveto – Kauneus & Terveys -blogit

    […] huono kuukausi motivoi ainakin tsemppaamaan tässä kuussa, etten varmasti joutuisi luopumaan OPI:n setistäni. Antakaa nyt joku kuitenkin minulle synninpäästö, että pääsen listan […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *