Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Onko erilaista olla värillinen?

Ostin kokeiluuni Lee Staffordin värillisen kuivashampoon, josta aikoinaan intoilin. (Itseasiassa hain tämän heti sinä samana kesäkuun alun päivänä itselleni, kun tämä oli juuri nostettu Kicksin hyllyyn myyntiin… Ai mikä malttamaton??)

Tämä minun ostamani versiohan oli siis tarkoitettu tummanruskealle tukalle ja olin aivan täpinöissäni saadessani ensimmäisen värillisen kuivashampooni. Vihdoin voisin suihkia tätä suoraan jakauksen kohdalle ja ehkäpä samalla peittää välillä värjäämättä jäänyttä tyvikasvua ja huijata sitä kadoksiinkin?

Tämähän siis vaikutti iholle suihkaistuna lupaavalta. Hiuspuuteri, jossa oikeasti oli tummanruskea väri. Cool!

Mutta entäpäs sitten hiuksiin suihkittuna?

No ei nyt ihan niin lupaava ensivaikutelma ainakaan minusta. Mutta ainakaan päänahka ei näyttävät spraymaalatulta.

Tukka tuli siis kyllä puhtaan tuntuiseksi, mutta kuivashampoon tuoma sävy ei minusta ainakaan näyttänyt enää päässä kovin tumman ruskealta.

Pieni hieronta ja pyörittely ja harjaaminen toivat toki ensiapua, mutta tilanne ei ollut enää täysin pelastettavissa millään.

Loppuyhteenveto:
Kuivashampoona tämä toimii kuten väritön kaiffarinsakin, mutta lisätty sävy ei tuonut tähän sitä lisäarvoa, jonka toivoin sen tuovan. En siis voi jatkossakaan käyttää tätä jakauksen kohdalle vaan tuttuun tapaan hieman alempiin kerroksiin. Kuivashampoona voin suositella tätä, mutta tämäkin tummanruskeiden hiusten versio toimisi minusta paremmin vaaleanruskeisiin hiuksiin.

Lee Staffordin tuotteiden tuoksu on muuten todella mielipiteitä jakava. Itse tykkään tuoksusta kovasti, mutta monen makuun se on aivan liian voimakas ja jopa maskuliininen.

Onko joku muu kokeillut tämän sävyllisen Lee Stafforsin kuivashampoon tai muita sarjan tuotteita? Mitä olette tykänneet? Tarkennetaan vielä, että sarjan tuotteita myyvät Suomessa Kicksit ja tuotteiden hinta on yhdeksän euron paikkeilla.

Lisää kokemuksiani muista sävyllisistä kuivashampoista tulossa!

Kommentit (7)

  1. Annika

    Haukoin henkeäni, kun luin Kicksin lehdestä että on tullut tummille hiuksille tarkoitettu kuivashampoo. Olen aina harmitellut kuivashampoon jälkeistä harmautta. Olin juuri ostanut uuden pullon vanhaa versiota ja harmitti kovasti, mutta näköjään ei tuo ole yhtään sen kummempi. Jäämme siis edelleen odottelemaan tummille hiuksille sopivaa kuivashampoota. Voin olla varma, että jos sellainen jostain löytyy, niin kerrot siitä meille muillekin. 🙂

  2. Anonyymi

    Itselläni on myös tummanruskeat, lähes mustat hiukset ja voin kyllä ihan surutta käyttää tavallisenväristä kuivashampoota ilman, että siitä mitään "jälkeä" jäisi. Siksi ihmettelen syvästi, miten tuolla ruskeille hiuksille tarkoitetulla aineella saa tuollaista jälkeä aikaan.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *