Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Onko ammatillinen intohimo onni vai kirous?

Bloggajakollegani ja ystäväni Sanni avasi tänään julkaisemassaan postauksessa keskustelun mielenkiintoisesta aiheesta, jota olen itsekin väkisinkin välillä tullut pohtineeksi. Sanni mietti postauksessaan, miksi ihmisten intohimot ärsyttävät muita ja mainitsi esimerkkinä sen, kuinka esimerkiksi oma innostukseni ja ammatillinen omistautuneisuuteni kosmetiikkaa kohtaan voidaan nähdä neuroottisena ja ylimaterialistisena käytöksenä.

Olen pitänyt blogiani kohta kymmenen vuotta ja tottakai saanut vuosien varrella paljon paheksuvia kommentteja siitä, kuinka keskeisessä roolissa elämääni kosmetiikka on. Jos samaa roolia näyttelisivät hevoset, koirat, kissat, ruuanlaitto tai lapset, ei kukaan tietenkään paheksuisi asiaa, mutta kosmetiikalla läträäminen ja sille omistautuminen nyt vain on lähtökohtaisesti monien mielestä sairasta.

Ostolakossa intohimo kosmetiikka

Toisaalta olen silti päässyt melko vähällä, sillä saan loppujen lopuksi blogin kävijämäärään nähden aika vähän paheksuvia viestejä suoraan itselleni ja Vauva-palstallakin paheksuntaa jauhaa vain  sama rinki, joka osaa aina vuodesta toiseen palata niihin samoihin paheksumisketjuihin juttelemaan kuulumisiani. Toisaalta entisenä erittäin huonon itsetunnon omistaneena en ehkä edes koe niin pahaksi asiaksi sitä, että jotain tuntematonta ihmistä rasittaa netissä se, että minulla on nykyään hyvin vahva ammatillinen itsetunto enkä ehkä jaksa aina esittää niin vaatimatonta kuin suomalaisen pitäisi. Siksi kai sitä Cheekiäkin niin moni inhoaa.

(Opin muuten jonkin aikaa sitten, kuinka saan blogipostauksiani googletellessani suodatettua Vauva-palstan kommentit hakutuloksistani, joten saan nykyään elää omassa positiivisessa kuplassani, johon Vauva-palstan ilkeydet eivät enää ulotu.)

Kerron usein avoimesti, kuinka intohimoisesti suhtaudun alaani kohtaan. En osaisi kuvitella tekeväni töitä millään muulla alalla enkä edes keksi, mikä muu ala voisi olla juttuni. Jotenkin työskentely kosmetiikka-alalla on minulle niin itsestäänselvää. Haluan tehdä töitä alalla, jolle voin omistautua sekä josta voin imeä itseeni tietoa sienen lailla ja päästä myös jakamaan sitä muille, joita se hyödyttää.

Olen työkeskeinen ihminen ja minulle on nykyään todella tärkeää, etten vain mene töihin ja lusi siellä päivästä toiseen, jotta voisin sitten tehdä vapaa-ajalla, mitä haluan. Minulle työ on kaiken keskiössä ja haluan tehdä työtä, josta nautin ja josta saan iloa. Jos en voi olla työssäni hyvä, en näe mitään järkeä tehdä sitä. Tämä ajatus on hallinnut minua viimevuosina niin vahvasti, että välillä on jopa tuntunut hassulta huomata, etteivät kaikki tietenkään ajattele näin. Hassulta ei ole tuntunut se, etteivät muut ajattele näin vaan nimenomaan se, että ajatustavasta on tullut minulle niin itsestäänselvä, etten edes ole muistanut ajatella, että homman voisi nähdä muultakin kannalta.

Ostolakossa intohimo kosmetiikka

Myönnänkin olevani melkoinen työnarkomaani, joka ei osaa pysyä hommistaan erossa edes vapaapäivinä, sillä työn lisäksi myös kaikki vapaa-ajan aktiviteettini liittyvät kosmetiikkaan. Myönnän, etten edes tiedä, koska minulla olisi viimeksi ollut sellainen ”vapaapäivä”, jona en olisi joutunut tai päätynyt tekemään jotain työjuttuja. En ole vielä onnistunut keksimään kovin montaa muuta juttua, joiden parissa voisin puuhastella samalla intohimolla, mutta ehkä sitten joskus. Siihen asti elän ja hengitän kosmetiikkaa ja lopulta epäilemättä kuolen sen yliannostukseen joko fyysisen tai henkisen kuormituksen vuoksi.

Olen saanut useita viestejä, joissa on todettu, että on kiva, kun olet itse löytänyt oman intohimosi, mutta voisitko kertoa, miten sen voi löytää, jos joku muu itse ei sitä ole vielä löytänyt.

Tuo kysymys pysäyttää minut aina tajuamaan, että olen tietysti onnekas, kun minulla on jotain, mitä kohtaan suhtaudun niin intohimoisesti. Jos elämästäni ottaisi pois kaiken kosmetiikkaan liittyvän, olisin varmasti aika hukassa. Mitä lähtisin opiskelemaan? Mitä tekisin vapaa-ajallani? Millaiselle uralle voisin suuntautua? Mitä ylipäätään tekisin elämälläni?

Ostolakossa intohimo kosmetiikka

En usko, että jokaisen tarvitsee löytää nimenomaan ammatillista intohimoa. Minusta on tärkeää, että oma elämä on täytetty asioilla, jotka tekevät onnelliseksi ja ehkä työn ei jokaisella tarvitse olla se juttu, josta ne suurimmat kiksit tulevat. Siinä missä minä vietän vapaa-aikani mielellään yksin erakkona, voi joku toinen saada suurimman sisällön ja nautinnon elämäänsä ihmissuhteista ja ystävien kanssa vietetystä ajasta. Joku toinen taas voi käydä ihan kivassa, mutta ei mitenkään erityisen paljon itseään kiinnostavassa työssä siksi, että sen avulla hän voi rahoittaa vapaa-aikansa ja käydä vaikka joka päivä tallilla ja puuhastella rakastamiensa hevosten kanssa.

Joskus intohimo voi myös olla pieni kirous ja täytyy myöntää, että tänä syksynä se on minusta tuntunut siltä. Rakastan työtäni ja kaikkia siihen liittyviä, ympärilleni haalimiani projekteja, mutta joinakin pieninä hetkinä tuntuu, että olen aivan poikki niiden kaikkien keskellä. Silloin olisi ihanaa, kun elämässä olisi jokin juttu, jonka pariin voisi vain hetkeksi paeta kaikelta kosmetiikalta. Minulla ei kuitenkaan ole mitään sellaista, sillä ihan oikeasti en keksi mitään muuta, mistä innostuisin samalla tavalla.

Ostolakossa intohimo kosmetiikka

Okei, aloinhan minä viime syksynä opiskella koreaa, mutta sekin vain siksi, että työni kosmetiikka-alalla K-Beautyyn liittyen helpottuisi. Aloin myös vihdoin vähän aikaa sitten opetella koodausta, mutta senkin motivaattorina on olla monipuolisempi työntekijä alallani. Kroppani on jo useamman vuoden temppuillut, minkä vuoksi liikunnan iloa ei oikeastaan synny ja olen hyvin rajoittunut sen suhteen, millaisia juttuja voisin harrastaa enkä edes keksi, mistä lajista voisin innostua. Viimeisin liikuntaan verrattava innostukseni on sekin ollut kasvojooga, johon halusin kauneudenhoitoalaan liittyen perehtyä. En nauti sosiaalisesta kanssakäymisestä enkä halua viettää vähäistä vapaa-aikaani muiden seurassa. Ajatus siitä lähinnä vain ahdistaa minua.

Joka toinen hetki tunnen hukkuvani kosmetiikalla täytettyyn elämääni ja olevani burn outin partaalla, mutta joka toinen hetki sitten taas innostun jostakin siihen liittyvästä niin kovasti, etten voisi edes kuvitella, että malttaisin laittaa työt jäihin ja pysähtyä lepäämään. Haluan olla vaikuttamassa alaan Suomessa, jakaa kosmetiikan iloa ja tehdä juttuja, joista nautin.

Välillä tuntuu, että olisi niin helppoa, kun kosmetiikka olisi vain työtäni  ja olisin töissä vain yhdessä paikassa. Silloin olisi helppoa väsymyksen hetkellä nostaa kädet ilmaan, sanoa ettei jaksa ja ottaa pieni akkuja lataava tauko työstään. Koska kosmetiikka on kuitenkin paljon muutakin kuin vain yksi ”yhdeksästä viiteen -työ”, en voi tehdä niin. En voi sanoa, että nyt riitti ja laittaa kaikkia hommiani tauolle. En edes tiedä, mitä tekisin elämälläni, jos yhtäkkiä sulkisin siitä pois kaiken kosmetiikan. Mitä minä sitten tekisin, menisin metsään kävelylle tai alkaisin kokata? Minähän en edes viihdy luonnossa ja ruuanlaitto on mitä tylsintä puuhaa.

Mitä siis haluan sanoa on, että koen itseni onnekkaaksi, kun olen löytänyt näinkin vahvan intohimon, joka kannattelee ja ohjaa elämääni varsin kokonaisvaltaisesti, mutta kaikkien ei tietenkään tarvitse löytää intohimoa nimenomaan työstään. Minusta on kuitenkin tärkeää, että jokaisella on elämässä jotain sellaista, minkä tekemisestä nauttii ja mikä tuo itselleen hyvää oloa. Kun tuon jutun tunnistaa, voi sitten itse miettiä, kuinka paljon sen parissa haluaa puuhailla, onko se vain vapaa-ajan harrastus tai voisiko sen ympäriltä jopa hankkia koulutuksen ja nautinnollisen työn.

Uskon, että paras lopputulos syntyy, kun saa tehdä sitä, mitä itse haluaa, tekee sitä suurella sydämellä ja pyrkii välittämään mahdollisimman vähän siitä, mitä muut ajattelevat. Aina se ei ole helppoa ja ylpeyden ja nöyryyden välimaastossakin on välillä hankalaa tasapainotella. Pitäisi olla vahva, jotta turha kritiikki ei nakerra omaa itsetuntoa, mutta silti muistaa olla sopivan nöyrä ja avoin, jotta voi kehittyä. Kun kuitenkin löytää oman juttunsa, ei kannata antaa kenenkään muun määritellä, miten omaa juttuaan tekee. Kliseistä, mutta täysin totta on, että vain harva on tavannut vihaajan, jolla pyyhkisi paremmin kuin itsellään.

Ostolakossa intohimo kosmetiikka

Mihin asioihin te suhtaudutte intohimoisesti?


Lue myös:

Epäsosiaalinen vai sittenkin vain todella itsekäs?

Kun pattereista loppuu virta eli kun oikein mikään ei huvita

Kommentit (15)

  1. Mimosa

    Itselläni menee innostukset kausittain ja jokin työ/koulu tappaa sen innostuksen, kun sitä esim. opiskelee 😀 Tai joku pakottaa tekemään jotain, niin siihen ei liity tunnetta, sen vaan suorittaa loppuun.

    Kun suoritin leipuri-kondiittorialan tutkintoa (2006-2009), leipomisinto kuoli noin viideksi vuodeksi. Sitten se elpyi muuttaessani omaan asuntoon, pois asuntoloista. Vaikka olen suorittanut myös datanomi tutkinnon, niin se koulu kyllä tappoi kaikki halut oppia syvemmälle koodeista jne. eikä ole tähän päivään mennessä tullut kipinää. Kunnioitus niille, jotka sitä hakkaavat ja pänttäävät! * nostaa hattua *

    Intohimoisesti en suhtaudu mihinkään, blogi jne. on vaan omaksi iloksi ja järjen pitämiseksi pääkopassa.

    Tällä hetkellä olen töissä opetellut virkkaamaan, saa nähdä kuinka kauan se innostus kestää :’D Jos jollain on antaa vinkkiä kirjasta, jossa on helppoja ohjeita ihan aloittelijalle, otan mielelläni vastaan!

  2. Jenni

    Musta on ihanaa kun on ihmisiä joilla on intohimoa! Oma intohimoni kulkee sykleissä ja joskus joku on enemmän pinnalla kuin toinen. Mun mies sanoo että mulla on ollut elämässäni niin paljon päähänpistoja joista oon innostunut ettei jaksa edes laskea. Onneksi hän pitää näitä mun hourahduksia kuulemma innostavina ja virkistävinä 😀 On kuitenkin yksi intohimo joka kulkee mukana vaikka muut heittelevät ja se on laulaminen. En toki tee sitä työkseni, eikä työni ole intohimoni, mutta työlläni rahoitan elämääni jossa saan luoda intohimoja mitä erilaisimpiin asioihin. Muita intohimojani on esim tuoksut <3 joiden parissa olisi kyllä ihana työskennellä ja luonto. Musta on ihana herätä aamulla kun mun elämässäni on niin paljon innostavia asioita 🙂

  3. Tiia

    Mun mielestä on toisaalta aivan mahtavaa, että pystyy tekemään omasta intohimostaan itselleen työn ja menestymään siinä. Mutta on siinä taas se vaara, ettei työ lakkaa ikinä olemasta, ihminen ei koskaan lepää eikä rauhoitu, kroppa ja aivot ylikuormittuvat, vaikka se itse tekeminen olisikin sen henkilön mielestä sinällään kivaa ja mielekästä. Tai ehkä juuri sen takia…

    Mä näen asian vähän eri vinkkelistä omalta kantiltani. Mä haluan tavallisen työn, joka ei häiritse vapaa-aikaani liikaa ja josta maksetaan sen verran, että pystyn muun ajan tekemään muuta. Toki koen tärkeäksi, että viihdyn töissä ja haluan tehdä työni mahdollisimman hyvin. Mutta en halua viedä töitä kotiin, enkä miettiä työasioita vapaa-ajallani. Mä olen hyvä asiakkaiden kanssa ja onnistun työssäni mielestäni tosi hyvin. En silti murehdi kenenkään ongelmia työn ulkopuolella. Oikeastaan ainoa asia, mikä seuraa mua töistä vapaa-aikaan on mahtavaakin huikeampi tiimini, jonka kanssa toisinaan tehdään asioita myös työn ulkopuolella.

    Muutoin mä harrastan vapaa-ajallani koirien kanssa. Suhteellisen paljon ja semitosissaan. Harrastan, koska se on kivaa ja jonkun verran haluan myös menestyä ja saavuttaa asioita. Ja nimenomaan MINÄ haluan itse tehdä (no koiratkin toki on valittu sen mukaan, että työnteko maistuu:)). Sen sijaan EN halua määräänsä enempää opastaa muita koiraharrastusten suhteen. Ainakaan niin, että pyytäisin siitä rahaa. Saati sitten niin, että toimeentuloni riippuisi siitä. Koen, että silloin se minulle riemua tuottava asia muuttuisi enemmänkin stressin aiheeksi. Eläinaloilla kun ei perinteisesti ihan hirveästi rikastuta. Poislukien lääkärit ymv. Toki jos minua pyydetään jonnekin jotain asiaa opettamaan ja uhraan siihen yhden tai useamman päivän, koen aiheelliseksi saada matka-, materiaali ymv kulut sekä majoituksen ja ruoan. Mutta olisi aika kuluttavaa, jos toimeentulo riippuisi pelkästään ”harrastuksesta”. Semminkin, kun yleensä ne ihmiset, jotka eniten kysyvät (tai tarvitsisivat) neuvoa ovat yleensä myös niitä, jotka vähiten sitten kuitenkin haluavat kuulla/oppia/ymmärtää omia virheitään…

  4. Marika

    Minusta ei ole mitään väärää siinä että olet löytänyt intohimosi kosmetiikan puolelta. Juuri sinunlaisesi bloggaajat ovat tärkeitä meille ns. maallikoille. Muistaakseni juurikin sinun blogisi kautta löysin Korealaisen kosmetiikan, kun etsin epätoivoisesti apua hormonaaliseen akneeni. Ja sinun tietämyksesi ansiosta olen oppinut monta tärkeää asiaa ihon hoidosta. Mielestäni teet tärkeää työtä, ihan sama vaikka joku sanoo toisin. 🙂 Intohimo ja innostus johonkin asiaan on mahtavaa!!
    Minulla on taipumus uppoutua asiaan mistä kiinnostun täysillä. Jossain vaiheessa se oli luonnonkosmetiikka, sitten K-beauty, kynsien leimaus. Nykyään myös harrastuksen kautta olen innostunut ns. sisäisempiin asioihin. Aloin reilu vuosi sitten käymään shiatsu hoidoissa, niskojen jumien ja uniongelmien takia. Siitä päädyinkin shiatsuhoitajani ohjaamaan Taojoogaan jonka kautta olen päässyt tutustumaan Taijihin, taojoogaan, Chi Kung:iin, meditaatioon ja ennen kaikkea itseeni ja omaan kehooni ja energiaan. Sitä kautta olen saanut mielenrauhaa, kehotuntemusta, kehonhallintaa ja oppinut rentouttamaan itseni nukkumaan mennessä ja kesken työpäivänkin jos tarvis. Tosi mielenkiintoinen matka itseen ja vielä olen varmaan ihan alussa tässä matkallani, koko ajan löytää uutta. Voin lämpimästi suositella stressin keskellä Shiatsu-hoitoja mikäli sellaiseen on mahdollisuus 🙂 Nykyinen työpaikka ei ole unelmieni työ, ehkä joku päivä päädyn työhön johon tunnen intohimoa. Eihän ikinä tiedä mihin se tie vie….

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *