Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

One Perfect Body Lotion: Ziaja Goat’s Milk Body Lotion

Ihoni kuivuu helposti, mutta tahdon, että se on sileä ja pehmeä. Se on sellainen juttu, josta en tingi enkä vaan voi sietää, jos ihoni ei tunnu sellaiselta. Minusta se on naisellista ja tykkään siitä. Piste.

Tämän vuoksi olen kova lotraamaan vartalovoiteilla. Kokeilen paljon erilaisia koostumuksia, tuoksuja ja merkkejä ja tuotteita vaan kuluu. Monet hukkuvat massaan, mutta aina välillä joukosta erottuu aivan erityisen hyviä tuotteita.

Tällä kertaa erottumaan on päässyt minulle ennen varsin vieraaksi jääneen puolalaisen Ziaja-merkin Goat’s Milk Body Lotion, jonka sain erään kauneustapahtuman kautta lahjaksi.

Olen aina silloin tällöin kuullut kehuja yksittäisistä Ziajan tuotteista ja nyt voin itse yhtyä kehujien kuoroon tämän tuotteen osalta. Tämä vartalovoide on nimittäin omalle kuivalle iholleni varsin täydellinen.

Tuotteessa on suht täyteläinen, muttei silti liian jankkimaisen rasvainen koostumus, joka kosteuttaa ihoni täydellisesti jättäen sen ihanan pehmeäksi ja sileäksi. Kuivemmilla ihoalueilla huomaan selkeän eron ihoni kunnossa jo yhden käyttökerran jälkeen!

Pidän koostumuksessa siitä, kuinka voide imeytyy iholle melko hyvin, muttei kuitenkaan katoa ihoalta täysin. Iho ei siis  jää liian rasvaisen tuntuiseksi, muttei silti sellaiseksikaan, kuin en olisi mitään sille laittanutkaan. Minun mittapuullani täydellistä, siis.

Ihan erityisesti pidän tässä tuotteessa sen tuoksusta. Tykkään nimittäin tuoksua puhtaalle, suorastaan sellaiselle saippuaisen puhtaalle ja tässä tuotteessa on tismalleen sellainen tuoksu, kun Doven perus saippuoissa. Tiedättehän sen ihanan tuoksun? Omm!

Ziajan tuotteet olivat minulle ennen mysteeri myös siksi, etten oikeastaan edes tiennyt, mistä niitä saisin. Näin niitä aina Kauneusmessuilla, mutta sen jälkeen en jaksanut selvittää, mistä pienestä putiikista niitä täytyisi käydä tutkimassa.

Kun tämän tuotteen myötä kuitenkin lähdin tekemään Googlettelujani yllättyin, sillä monen pienemmän liikkeen lisäksi jäljet johtivat niinkin tuttuun paikkaan kuin Sokoksen verkkokauppaan. Ilmeisesti Ziajan tuotteet ovat siis saapuneet Sokoksillekin ja minä olin vaan täysin missannut tämän!

Ja tiedättekö myös, mikä on uskomatonta? Tämä 400 ml pönikkä vartalovoidetta ja 500 ml pönikkä suihkugeeliä kustantavat yhteensä vain yhdeksän euroa! Täh, halpaa kuin saippua, paitsi että tässä saa vielä sen vartalovoiteenkin!

Muut tuotteita myyvät tahot löytyvät täältä.

Oletteko te kokeilleet Ziajan tuotteita? Millaisia löytöjä olette tehneet? Raportoikaahan myös ihmeessä jos tiedätte enemmänkin Ziajan saatavuudesta Sokoksilla!


Lue myös nämä postaukseni:

Ziaja Goat's Milk kasvovoiteet ZIaja Goat's Milk käsivoide Vuoden parhaat kosmetiikat

Kommentit (13)

  1. Anonyymi

    Liittyyköhän jotenkin tähän postaukseen, että eilen noita vielä oli Sokoksen verkkokaupassa, mutta tänään näyttää loppuunmyytyä. 🙂

  2. NarnianGirl

    Mielenkiintoista lukea näin myönteisiä kommentteja Ziajan tuotteista – tähän asti olen nähnyt lähinnä arvioita, joiden mukaan voiteet ovat tosi rasvaisia, eivät juurikaan kosteuta, vaan lilluvat ja pyörivät ihon pinnalla 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *