Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Oman rauhan rakastaja

Abaut kaikkialla muualla maailmassa ystävänpäivä on romantiikan kulta-aikaa, mutta meillä Suomessa päivää kutsutaan ulkomaalaisia hämmentävästi ”ystävänpäiväksi”. Nykymaailmassa se tarkoittaa sitä, että Facebookissa laitetaan omalle seinälle näkyville ystävänpäivätoivotus ja lähimmille ystäville laitetaan whatsappina henkilökohtaisempi muistutus siitä, että ollaan ystäviä.

En tiedä, onko ystävänpäivä sopiva hetki avata aihe sille keskustelulle, jota olen aloittamassa, mutta en kyllä toisaalta tiedä, onko mikään muukaan hetki sopiva, sillä kaikillahan pitää olla ystäviä, joiden kanssa voi aina tehdä asioita.

IMG_7868-768x1024

Siitä lähtien kun muutin Tulkholmaan, alkoivat tuttuni aina kysellä kohdatessamme, että olenko kotiutunut kaupunkiin ja olenko saanut sieltä ystäviä. Kaikkihan haluavat ystäviä, koska niiden kanssa voi olla ja hengata sekä jutella. Soitella, lähetellä viestejä ja tehdä mitä vaan. Tottakai jokainen haluaa, että töiden jälkeen voi treffata ystävää kaupungilla tai viikonloppuna voi mennä ystävän luokse kylään.

Vaan entäpäs jos ei ole ollenkaan sellaista tyyppiä?

Juttu on nimittäin niin, että viihdyn ihan hirveän hyvin omissa oloissani. Minusta mikään ei ole ihanampaa kuin mennä työpäivän jälkeen rauhassa kotiin tekemään omia juttujaan. Viikonloppu on parhaimmillaan silloin, kun saan linnoittautua omaan rauhaani kotiini. Jos shoppailen, tykkään tehdä sen omassa rauhassa – ei minua kiinnosta makutuomaroida muiden vaatteita tai kysyä joltakin muulta mielipidettä siitä, onko valitsemani vaate hänen mielestään hyvä. En ole soittelijatyyppiä enkä koskaan muista vastailla viesteihin.

Kun asuin Lontoossa, oli minusta yksi parhaista asioista juuri se, etten tuntenut kaupungista kovin montaa ihmistä. Oli ihanaa kierrellä kaupunkia omassa rauhassa. Joitakin vuosia sitten matkustin viikoksi yksin Kreikkaan ja sen sijaan, että olisin tutustunut siellä muihin ihmisiin nautin siitä, ettei minun tarvinnut viikkoon puhua kellekään mitään pakollisia eri paikkojen henkilökunnan kanssa käytyjä keskusteluja lukuunottamatta.

Kun syksyllä aloitin työssäni kävi ilmi, että eräs kollegani asuu melko lähellä minua ja ehdotti useasti, että voisimme käydä yhdessä kävelyllä ja hän voisi esitellä aluetta. Nyökyttelin aina ystävällisesti, mutta muutamien kuukausien ehdottelun jälkeen hän lopulta lakkasi ottamasta aihetta esiin. En koskaan ihan oikeasti innostunut ideasta, sillä halusin töiden jälkeen kotiin tekemään hommiani ja viikonloppuisin niitä vasta riittikin.

IMG_7815-1024x768

Olen siis todella epäsosiaalinen.

Kuulostan tämän kaiken tunnustamisen jälkeen varmasti melko itsekkäältä ihmiseltä. En minä mielestäni silti kuitenkaan ole sitä. Olen vain ihminen, jolla on elämässä vähän liian vähän aikaa ja joka tykkää käyttää sen ajan itse valikoimallaan tavalla ja omassa rauhassa. En nimittäin edes tiedä, mihin väliin ehtisin olla sosiaalisempi.

Minulla on muutamia hyviä ystäviä, joita näen aina silloin tällöin. On kiva kuulla, mitä heille kuuluu ja käydä kahvilla tai syömässä vaikka parin kuukauden välein ja päivittää elämäntilanteita. Nuo muutamat ihmiset ovat minulle todella rakkaita -siitäkin huolimatta, että olen maailman huonoin muistamaan vastata heidän viesteihinsä, toivottelemaan hyvää mitä-juhlapäivää-tahansa tai ettemme koskaan soittele. Äitini on ainoa ihminen, jonka kanssa soittelemme välillä pitkiä puheluja.

Ehkä asiaan tulee muutos sitten, kun elämääni taas koulun loppumisen jälkeen tulee lisää tunteja, mutta tällä hetkellä nautin siitä, että saan olla Tukholmassa melko pitkälle ilman ystäviä. Se, että parhaat ystäväni asuvat eri maassa antaa minulle luvan olla stressaamatta sitä, etten ehdi nähdä heitä enempää tai olla parempi ystävä -mitä se sitten yleisten normien mukaan tarkoittaakaan. Minulla on Tukholmassa poikaystäväni, mutta emme ole missään tapauksessa mikään jatkuvasti yhdessä kyhnäävä pari: kun minä toimistotyöntekijänä olen vapaalla, on muusikkomies töissä viihdyttämässä muita toimistotyön rytmillä eläviä ja kun hän taas on vapaalla, olen minä usein töissä. Ei siis ole kyse siitä, että kyhnöttäisin kaiken vapaa-aikani vain hänen kanssaan.

IMG_7924-1024x768

Tykkään siis olla yksin, mutta en koe koskaan olevani yksinäinen. Viihdyn omassa seurassani, rakastan kodin hiljaisuutta ja tykkään puuhastella omia juttujani. Se ei silti tarkoita, ettei tietyillä ihmisillä olisi paikkaa sydämessäni tai ettenkö voisi töissä olla ihmisläheinen ihminen. Eräs Tukholmassa asuva laivatuttuni nauroikin tajuttuaan, että olen työtilanteiden ulkopuolella aivan täysin erilainen ihminen kuin mitä hän oli sosiaalisen laivatyöminäni perusteella kuvitellut. Sanotaanko siis, että olen valikoidusti sosiaalinen.

Muita, jotka nauttivat omasta rauhasta yhtä paljon?

Kommentit (36)

  1. kynsieläin

    Meitä taitaakin olla iso joukko 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *