Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Nyt sen näkee jo kasvoistakin!

Michael Kors on jo pidempään ollut kuuma juttu monien muotitetoisten huulilla, mutta nyt siitä pääsevät intoilemaan meikkitietoisemmatkin ihmiset.
Monien muiden muitisuunnittelijoiden tapaan Michael Kors on nimittäin juuri lanseerannut oman meikkisarjansakin!
Bongailin postauksessa näkyviä kuvia merkin Facebook-sivulta ja minuun tuotteet ainakin kolahtavat!
Tuotteet näyttävät simppeleiltä, luksuksenomaisilta ja tyylikkäiltä olematta millään lailla yliampuvan näköisiä.
Ottaisin itse ainakin mielelläni näin kauniita tuotteita meikkipussiini! Lisäksi sävyt näyttäisivät olevan juuri sellaisia tyylikkään klassisia, joita itse mielelläni suosin meikissäni.
En ole ehtinyt vielä liiemmin tutustumaan Korsin meikkeihin tai tutkimaan, kuinka laajaan myyntiin he ovat tuotteitaan suuntaamassa. Veikkaan, etteivät taida tänne meille Suomeen asti päätyä, mutta pakkohan noita on varmasti käydä ihailemassa joskus, kun jonnekin suurempaan kaupunkiin taas pääsee.
 (Tämä on juuri niitä hetkiä, kun Lontoon ja varsinkin Oxford Streetin ikäväni korostuu…)
Miltä tuotteet teidän silmiinne näyttävät? Kiinnostaisiko kokeilla?

Kommentit (15)

  1. Myy

    Mua kiinnostaa enemmän Marc Jacobsin meikit. Korsilla homma on ihan tynkä, tahdon kokonaisen ja kunnollisen sarjan.

  2. Anonyymi

    Naurettava tuo ensimmäinen kommentti. Itse ainakin tykkän älyttömästi että Virve postaa tällaisia okeasti mielenkiintoisia kosmetiikkauutisia ikäänkuin välipostauksina. Henkilökohtaisesti rakastan Michael Korsia, ja oon niin innoissani että kuulin tästä – ja kiitos kuuluu Virvelle. 🙂 Kiitos että bloggaat useasti, monipuolisesti, hauskasti ja inspiroivasti! Jatkathan samaan tapaan, kiitos! (-;

  3. Sonia

    Mä haluisin Burberryn meikit Suomeen eka!

  4. Anonyymi

    🙂 marc jacobskin on nähtävästi jo ruvennut tekemään meikkejäkin 😉 http://www.sephora.com/search/search.jsp?keyword=marc%20jacobs&_requestid=57263

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *