Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Ryppyjä ehkäisevä tyyny? Nurse Jamie Beauty Bear Age Delay Pillow

*Sis. mainoslinkkejä

Faktat kehiin: yksi auringon UV-säteilyn ja tupakoinnin ohella iholle eniten ikääntymisen merkkejä aiheuttavista jutuista on useimpien kohdalla nukkuma-asento. Tämä ei varmasti tule yllätyksenä, koska meikäläinen ainakin näyttää juuri tältä tavallisella tyynyllä nukkuessaan:

Nurse Jamie Beauty Bear Age Defy Pillow

Ei varmasti ole ihme, että varsinkin silmänympärysalueelle alkaa ilmestyä juonteita, kun jatkuvasti vetelee sikeitä tunteja kerralla naama rytyssä. Olen jo itse pitkään kiinnittänyt huomiota nukkuma-asentooni ja yrittänyt opetella nukkumaan selälläni, mutta se ei varsinaisesti tunnu kaikkein rennoimmalta asennolta. Näen parhaat unet kyljelläni tai vatsallani nukkuessani ja nukun itse melko kovalla memory foam -tyynyllä (jota kaverini kutsuvat tiiliskiveksi), jonka reunalle asettelen kasvoni illalla taktisesti välttääkseni nassun rytistymistä. Olen siitä onnekas, etten juurikaan pyöri yöllä tiedostamattani, eli periaatteessa voin täysin valita nukkuma-asentoni.

Saan kuitenkin esimerkiksi lomalla hotellityynyillä nukuessani aina jäätävät silmäkulman ja nenän vierestä aina poskipäille ulottuvat pitkät viirut silmieni alle ja voi mennä useita viikkoja ennen kuin ne jälleen katoavat täysin. Varsinkin lomalla minun on siis aivan erityisesti yritettävä pakottaa itseni nukkumaan selälläni.

Nurse Jamie Beauty Bear Age Defy Pillow

Koska haluan kuitenkin nukkua mukavassa asennossa, mutta välttyä samalla unirypyiltä, tein joitakin viikkoja sitten pienen investoinnin ja tilasin itselleni anti-age-tyynyn. Kyllä, sellaisiakin on ja tämä on osoittautunut aivan mielettömän loistavaksi hankinnaksi!

Nurse Jamie Beauty Bear Age Defy Pillow

Oma tyynyni on netin perusteella ilmeisesti varsin suosituksi nousseen Nurse Jamie -sarjan Beauty Bear Age Defy Pillow, joka on kehitetty nimenomaan ehkäisemään uniryppyjen muodostumista. Memory foam -tyynyn taika on sen ainutlaatuisessa muotoilussa, joka muistuttaa asiaa hyvällä mielikuvituksellä lähestyttäessä tyynyn nimen mukaisesti hatarasti karhun sivuprofiilia.

Nurse Jamie Beauty Bear Age Defy Pillow

Tyyny on ensinnäkin  muotoiltu niin, että se kannustaa nukkumaan selällään. Sen memory foam -materiaali mukautuu kropan mukaan ja antaa hyvän tuen päälle.

Nurse Jamie Beauty Bear Age Defy Pillow

Ensimmäistä kertaa tyynyä käyttäessäni nukahdinkin lähes välittömästi selälleni ja nukuin siinä asennossa ongelmitta läpi yön.

Nurse Jamie Beauty Bear Age Defy Pillow

Tyynyn muotoilussa on kuitenkin myös toinen ihan erityinen juju, joka tuo helpotuksen nimenomaan meille, jotka rakastaisimme nukkua kyljellään tai jopa mahallaan, mutta haluamme välttyä siltä, että tyyny ryttäisi poskemme.

Nurse Jamie Beauty Bear Age Defy Pillow

Tyynyn haarautuvan sivun ansiosta naama ei nimittäin mene kyljellään tai vatsallaan nukkuessa ryttyyn, sillä tyynyssä on täydellinen kolo poskipäille ja poskelle!

Nurse Jamie Beauty Bear Age Defy Pillow

Uudessa supertyynyssäni on loistavan materiaalinsa ja onnistuneen muotoilunsa lisäksi vielä satiininen tyynyliina, joka sekin on hyvästä paitsi iholle myös hiuksille. Tyynyliina on irrotettava, joten se on mahdollista pestä ihan normaalisti ja myynnissä on myös vaihtopäällysiä.

Nurse Jamie Beauty Bear Age Defy Pillow

Sanokaa vain turhamaiseksi, mutta kyllä minä sanoisin, että jos ihan vain oikealla nukkuma-asennolla voi välttää juonteita tehokkaasti, niin siihen satsaaminen on minusta kyllä kannattavaa. Miksi nukkua naama rytyssä joka yö ryppyjä kerryttäen ja sitten yrittää kumittaa niitä ryppyjä tehotuotteiden avulla jos kerran voi lähtökohtaisestikin jo yrittää vaikuttaa siihen, ettei niitä ryppyjä pääse edes syntymään?

Nurse Jamie Beauty Bear Age Defy Pillow

Olen ollut aivan ihastunut uuteen tyynyyni, joka on nyt ollut joitakin viikkoja petikaverinani. Tyyny on myös melko kompakti kokonsa puolesta, joten aion ehdottomasti pakata sen tulevaisuudessa mukaan kaikille matkoille, joille lähden matkalaukun kanssa.

Tyynystä voi katsoa lyhyen esittelyvideon täältä.

Nurse Jamie Beauty Bear Age Defy Pillow

Oma tyynyni on ostettu Cult Beauty* -sivustolta Briteistä ja sillä oli hintaa 64 puntaa. Tuote löytyy täältä* ja vaihtopäällysiä löytyy täältä*. Myynnissä on myös täältä* löytyvä versio, joka ei ole muotoutuvaa memory foam -materiaalia, mutta on muuten samanlainen kuin tämä oma versioni.

Nurse Jamie Beauty Bear Age Defy Pillow

Kiinnitättekö te huomiota nukkumisasentoihinne kasvojen ryppyjä ajatellen?


Lue myös nämä postaukseni:

Konjac sieni ostolakossa kokemuksia Tetris muuttuva labyrintti kosmetiikka Yönaamio silmänympäryksille

Kommentit (55)

  1. Delle

    Opettelin nukkumaan selälläni jo kauan aikaa sitten. Luin silloin, että kyljellään nukkuminen aikaansaa juonteita kasvoihin. No, tottakai, kun poski on lytyssä monta tuntia! 🙂
    Käytän ohutta untuvatyynyä, josta saa muokattua korvien viereen ”seinämät”, jotta pää pysyisi naama kattoa kohti. Ja niskalle muotoilen tyynystä sopivan kokoisen, makkaran muotoisen pötkylän. Kuitenkin nukkuma-asento on kääntynyt hieman pää kallellaan -malliseksi. Mutta pääasia, etten röhnötä koko poskella. Useamman kerran herään, kun kädet ovat kylmät. Olen nostanut ne pään yläpuolelle!! 🙂 🙂
    Patjan pitää olla tukevahko, kun selkä on suorana koko yön, ei ole kiva nukkua kuopassa. Käännän (luonnonkumisen) sijauspatjan ja runkosängyn patjaa silloin tällöin. Ympäri ja/ tai pää puoli jalkopäähän.

    Ps. Kiinnostuin Korealaisesta kosmetiikasta juttusi ansiosta ja kommentoijan vinkatessa suomalaisesta nettikaupasta tilasin sieltä kivoja ja erilaisia, juttuja!

    • Virve Vee

      Minullekin todella tärkeää myös jämäkkä patja, jotta saa nukuttua hyvin. Meillä on tukeva patja, mutta hankimme siihen päälle untuvasta tehdyn sijauspatjan ja joka yö tuntuu, että nukkuisi pilvien päällä, vaikka sijauspatjan alla onkin sitten tukeva, kuopalle painumaton patja. 🙂

      Korealainen kosmetiikka on tosiaan ihanaa juuri näiden kaikkien jännien ja vähän erilaisten juttujen ansiosta. Kivaa siis kuulla, että olet innostunut siitä ja on huippua, että tuotteita saa suomalaisistakin nettikaupoista. 🙂

  2. Hanna

    Mitä silmänypärysvoidetta käytät tällä hetkellä? 🙂

    • Virve Vee

      Minulla on yökäytössä Louis Widermin silmänympärysvoide ja päiväkäytössä olevaan tuotetta vaihtelen aika paljonkin sen mukaan, mitä blogin kautta eksyy kokeiluun. Juuri nyt on päiväkokeilussa Lancômen vasta lanseerattu Energie de Vie -geelivoide, joka virkistää ihoa. Tykkään itse kuitenkin eniten tehokkaasti kosteuttavista tuotteista, joten tuo Widmer on suosikki. 🙂

  3. Salka

    Täytyy sanoa, kiinnostava konsepti 😀 Tuo sivu-uloke olisi van saanut olle toisellakin puolella, sillä mä ainakin möyrin naamani tyynyyn sekä oikealla, että vasemmalla poskella 😀 En osaa nukahtaa selälleni, vaan yleensä aina jompi kumpi poski tyynyä vasten. Luulen, että olen yöllä aika liikkuvainen ja vaihtelen asentoa, ja oikeasti kyllä kuvittelin nukkuvani pääasiassa kasvot tyynyyn haudattuna. Mutta, mies taas väittää, että useana aamuna nukun selälläni, ja kädet niskan takana 😀 Eli nukun kuulemma lungisti – mutta kivuliaan näköisesti.

    • Virve Vee

      Minä käännyn tämän tyynyn kanssa kyllä nukkumaan välillä kyljelläni myös toiselle puolelle kääntämättätyynyä mukanani, mutta koska tyyny on niin jämäkkä, niin naama menee edelleen vähemmän ryttyyn kuin tavallisella tyynyllä nukkuessa. 🙂

  4. Arto Melanko

    Noi valokuvat on valitettavasti lavastettuja: yläkuvassa on kasvoja ”vedetty” alaspäin, jotta syntyy ryppy silmien kohdalle. Jos pää olisi normaalisti Tempur -tyynyllä, mitään ryppyjä ei kuvan esittämällä tavalla syntyisi. Alakuvassa taas kasvot tuskin edes koskettavat ”ihme-tyynyä” mistään kohdasta, jolloin ei synny ryppyjä, ja kaikki näkevät, että tyyny ei painu yhtään, eli pää ei ole normaalisti tyynyllä vaan kohotetusti lähes irti tyynystä, muutenhan tyyny painuisi edes hieman pään painosta (pää painaa keilapallon verran), mutta nyt tyyny ei painu yhtään. Sitten tiedoksi; memory foameissa on huimia laatueroja. Tempur vähentää tutkitusti eniten painepisteitä, eli se ei työnnä nukkujaa (jolloin se ei aiheuta ryppyjä) kuten muut markkinoilla olevat memory foamit, jotka ovat paljon kimmoisempia, ja työntävät nukkujaa. Työntö/kimmoisuus/painepiste aiheuttaa kosketuskohtaan paineen tuntua, jolloin paitsi verenkierto häiriintyy ja kokee puutumista, niin myös iho menee rypylle. Tervetuloa tutustumaan nukkumisergonomia-neuvojan avustuksella Tempur-tuotteisiin ja niiden rahan arvoisiin hyötyihin Tempur Sleep Centeriin. Tempurilla on tutkitusti tyytyväisimmät käyttäjät (13 maan eurooppalainen tutkimus ja Suomen taloustutkimus 2015).

    • Virve Vee

      Jos nyt siis puhutaan minun ottamistani kuvista, niin ne jäljittelevät juuri niitä asentoja, joissa itse nukun tavallisilla tyynyillä yleensä sekä kuinka itse tällä muotoilulla tyynyllä nukun. (Ensimmäisessä kuvassa näkyvä tyyny sattui nyt olemaan mieheni X-mallinen Tempur-tyyny, joka ei ole optimaalisin omille uniasennoilleni ja toimi lähinnä mallina siitä, kuinka lyttyyn oma naamani yöllä menee tavallisen tyynyn kanssa.) Toki kukaan ei ole ottanut kuvia keskellä yötä oikeasti nukkuessani vaan ne ovat tietysti lavastettuja tätä tilannetta varten, mutta postauksen pointtina on tosiaan se, ettei naamani mene tämän kanssa yöllä ryttyyn ja suosittelen tyynyä niille, jotka ovat kiinnostuneita ehkäisemään huonojen nukkuma-asentojen pitkällä aikavälillä aiheuttamia ryppyjä. 🙂

      Kiitos, että esittelit teidän Tempur-tyynyjenne materiaalia tarkemmin. Hyvä tyyny on tosiaan hyvien yöunien kannalta tärkeä juttu! 🙂

    • Arto Melanko

      Sanot että et käytä itse Tempur tyynyä, joten miksi sitten lähdet arvostelemaan sitä kun ei ole kokemusta? JA Kyllä huomaa, että et käytä sitä, sillä lavastetusta kuvasta näkee että et osaa käyttää Tempur tyynyä oikein, koska siinä kuvassa olet laittanut pääsi anatomisesti muotoillun Tempur tyynyn ”korkealle” kohdalle eli etureunaan, jossa kohtaa tulisi olla kaula/niskaranka oikein tuettuna, eikä poski. Please ota sellainen kuva jossa käytät tyynyä oikein. Ja ota siitä toisesta tyynystä myös sellainen kuva jossa annat pääsi painua siihen. Koska se on 100% polyesteriä, niin varmasti pää painuu tyynyyn siten että se painuminen näkyy kuvassa (eikä niin että päätä pidetään irti tyynystä lavastaen sen toimivuutta ja ominaisuuksia todellisuutta paremmaksi), ja silloin kuvassa näkyisi että polyesterin kimmoisuus työntää kasvoja ja aiheuttaa ryppyjä. Lisäksi se materiaali työntää nukkujaa aiheuttaen painepisteen jolloin se häiritsee ja herättää nukkujan kääntyilemään ja hakemaan toista asentoa kun kasvoihin tulee epämukava painepiste ja jopa puutuminen . Ja vielä faktana tämä, että polyesteri materiaali hiostaa. Se ei ole memoryfoamia, ei edes heikkolaatuista sellaista. Tiedoksi tämäkin, että Polyester on kestävyydeltään erittäin heikkolaatuista, eli siitä tehdyt tyynyt menevät lyttyyn hyvin nopeasti, jolloin ne eivät ole enää pehmeitä eikä myöskään tukea antavia, ja pesut varsinkin muussaavat materiaalia entisestään. Näistä ominaisuuksista ja materiaalin halpuudesta johtuen polyester-tyynyt ovat hyvin edullisia. Eikä ominaisuudet parane tyynyn kikkailu-muotoilulla.

    • Virve Vee

      Hei Arto,

      Pahoittelen, jos nyt käsitit minun jotenkin ”arvostelleen” nimenomaan teidän Tempur-tyynyänne. En itse tosiaan nuku tuolla, sillä kuten postauksessa kerroin, on se mieheni tyyny ja käytin sitä kuvituksena lähinnä kuvaamaan, miltä oma naamani näyttää tyynyn kanssa nukkuessa (ja miltä myös sillä nukkuvan mieheni naama näyttää, sillä kyseessä on X-mallinen tyyny, jolla hän nukkuu yleensä vatsallaan).

      Minulla ei ole mitään kyseistä tyynyä vastaan ja mieheni nukkuu sillä mielellään. Koska tämä yksi lause nyt selvästi aiheutti mielipahaa niin poistin sen postauksesta, sillä Tempur-tyyny ei tosiaan liity tyynynä tähän postaukseen mitenkään muuten kuin siten, että kyseisessä kuvassa näkyi Tempur-tyynyn kulma. 🙂

    • Virve Vee

      Kyseessä on siis tämä Tempur Ombracio-tyyny ja kuten näissäkin kuvissa näkyy, menee naama sen kanssa väkisinkin ryttyyn tyynyä vasten:

      http://www.metropoli.eu/files/big_product_image/64910/Tempur_tyyny_Ombracio.jpeg

      https://www.slaapcomfort-center.be/sites/default/files/nodes/product_displays/ombracio%20sfeer.jpg

      🙂

  5. h

    Onko tuo tyyny kuinka hiostavaa materiaalia? Joskus tullut ostettua sellainen tavallinen polyester-hirvitystyyny, joka sitten jäi käyttämättä.

    • pillow

      Tyyny on 100% polyesteriä, kuin myös tyynyliina. Tyynyliina paljastui harmillisen huonolaatuiseksi kun otin sen pesua varten pois. Huonosti viimeistelty, langanpätkiä todella paljon sisäpuolella.

      Tässä juuri tutkin pesuohjeita, pesitkö Virve tyynyä ennen käyttöä? Lukee, että pese kylmällä vedelle ja kuivata kuivausrummussa, mutta ei ole kyllä kuivausrumpua laisinkaan.

    • Virve Vee

      Minä en ole edes kurkkinut tyynyliinan sisälle ennen kuin nyt kun mainitsit asiasta. Ainakaan minulla nuo sisällä olevat huolittelemattomat langanpätkät eivät onneksi ole vaikuttanut tyynyliinan laatuun, eli on ollut pesun jälkeen ihan normaali. Olen pessyt itse tyynyliinan koneessa 40 asteessa muun pyykin mukana ongelmitta. Olen aika huoleton näissä asioissa usein enkä edes ollut katsonut pesuohjeita tarkemmin… 😀

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *