Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Näin hoidan hiuksiani – 10 vinkkiä

Minulta on usein pyydetty postausta, jossa kertoisin, kuinka hoidan hiuksiani. Nyt kun ne ovat vihdoin saaneet kasvaa pitkiksi enkä ole enää vuosiin käsitellyt niitä, on elämä ollut niiden kanssa hyvin helppoa ja tuntuu, että niiden hyvinvoinnin salaisuus on nimenomaan siinä, etten ole liiemmin tehnyt niille mitään.

Olaplex shampoo hoitoaine tuotteet kokemuksia Ostolakossa blogi Virve Vee

Tosiasiassa teen kuitenkin lähes päivittäin pieniä valintoja, jotka auttavat ylläpitämään hiusten hyvinvointia ja mahdollistavat niiden kasvun. On toki myönnettävä, että minua on muutenkin siunattu hyvillä hiusgeeneillä, mitä tulee hiustenkasvuun ja seitsemänkymppisillä vanhemmillani on edelleet tuuheat tukat. Tehtävänäni onkin siis lähinnä vain varmistaa, että käsittelen hiuksiani niin, että ne saavat kasvaa rauhassa pitkiksi.

Tässä siis summattuna, kuinka hoidan hiuksiani:

1. Trimmaan hiuksiani itse kotona

Hiusten latvoja voi olla helppoa trimmata kotona, mutta saksia kaipaavat tavallisesti myös muutkin hiusosiot. Kun löysin tekniikan, jolla saan trimmattua hiuksista pois niiden pituuksia koristavia kaksihaaraisia ilman, että hiusten yleisilme lyhenee tuntui, että löysin suoranaisen oikopolun hyvinvoivien hiusten kasvatukseen.

Tästä aiemmasta postauksesta voi lukea lisää käyttämästäni tekniikasta. 

2. Pesen hiukseni aina pää alaspäin

Jotta pääsen kunnolla käsiksi hiuspohjaani ja saan sen varmasti puhtaaksi, pesen hiukseni aina pää alaspäin. Se tuntuu hiuksille hellävaraisimmalta ja parhaalta vaihtoehdolta. Tässä asennossa saan myös levitetty hoitoaineen tai hiusnaamion hyvin kaikkialle hiusten pituuksiin ilman, että niitä menee hiuspohjaan.

Nykyään kieputan hoitotuotteen levityksen jälkeen hiukseni pienelle sykerölle pään päälle ja kiinnitän sen Invisibobblella. Hoitavat ainesosat saavat sitten muhia hiuksissani sen aikaa, kun pesen suihkussa kasvoni ja vartaloni.

Hiustenpesutekniikastani voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.  

3. Kaksoispuhdistan hiuspohjani

Vannon kaksoispuhdistuksen nimeen paitsi kasvojen ihonhoidossa, mutta myös hiustenhoidossa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vaahdotan hiukset aina kahteen kertaan, jotta hiuspohja varmasti puhdistuu kunnolla ja tukka jää ilmavaksi. Hiukseni ovat melko paksut ja usein tuntuu, ettei yksi vaahdotuskerta riitä puhdistamaan niitä kunnolla eikä niistä tule tarpeeksi ilmavia. Usein en vielä edes saa ensimmäisellä vaahdotuskerralla shampoota edes levittymään kaikkialle hiuspohjaan ja siksi vasta toinen vaahdotuskerta tuntuu pesevän hiuspohjan kunnolla.

Käytännössä hiusten kaksoispuhdistus voi esimerkiksi tarkoittaa, että puhdistan hiukset ensin yhdellä tavallisella shampoolla ja jälkimmäisellä vaahdotuksella käytän niihin jälkimmäisellä vaahdotuskerralla hopeashampoota.

Hiuspohjan kaksoispuhdistuksesta voi lukea tästä aiemmasta postauksestani. 

4. Föönaan hiukset kuiviksi lähes jokaisella pesukerralla

Usein sanotaan, että hiuksia kannattaa altistaa kuumuudelle mahdollisimman vähän ja moni välttelee siksi fööniä. Föönaan itse hiukseni kuiviksi oikeastaan jokaisella pesukerralla, sillä itseasiassa se on hiuksille hellävaraisempaa kuin se, että hiusten antaisi kuivua luonnollisesti.

Kun hiukset ovat märät, ovat ne venyneessä ja hauraassa tilassa ja mitä enemmän ne siinä tilassa ovat, sitä alttiimpia ne ovat vaurioille. Paljon ja toistuvasti venyneessä tilassa oleminen voi siis jopa haurastuttaa hiuksia – aivan kuin jatkuvasti venyneenä oleva kuminauhakin voi hapertua. Jos hiukset sen sijaan föönaa pesun jälkeen kuiviksi maltillisella lämpötilalla, ovat ne lyhyemmän aikaa turvonneessa tilassa, mikä tarkoittaa käytännössä, että hiuksien föönaaminen kuiviksi luonnollisen kuivumisen sijaan voikin itseasiassa olla hiuksille hellävaraisin vaihtoehto.

Vuonna 2011 tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että hiusten föönaaminen aiheuttaa vahinkoa nimenomaan hiusten pinnalla, mutta käytetystä föönauslämpötilasta huolimatta hiusten sisällä olevan kuitukerroksen ei todettu vaurioituvan. Sen sijaan hiusten sisäosassa havaittiin vaurioita ainoastaan hiuksissa, joiden oli annettu kuivua ilman föönausta. Tutkimuksen lopputuloksena todettiin, että vaikka föönaus voikin aiheuttaa luonnollista hiustenkuivumista enemmän vaurioita hiusten pinnalla [korkean lämpötilan käytön lisätessä vaurioita matalampaan föönauslämpötilaan verrattuna], on hiusten föönaaminen kuiviksi [vähintään] 15 cm etäisyydeltä hiustenkuivaajaa jatkuvasti liikuttaen hiuksille vähemmän vaurioita aikaansaavaa kuin antaa hiusten kuivua luonnollisesti.

Asiasta voi lukea lisää aiemmasta postauksestani.

5. Suosin hellävaraista hiustenkuivaajaa

Minulla on jo reilut 1,5 vuotta ollut käytössä blogikokeiluun saamani Dyson Supersonic -hiustenkuivaaja enkä enää halua olla ilman sitä. Koska föönaan hiukset useita kertoja viikossa, on hyvä ja tehokas sekä ennen kaikkea hiuksille hellävarainen fööni ehdoton juttu.

Föönaamisessa hiuksille haitallisinta on liiallinen kuumuus, joka haihduttaa hiuksista kosteutta ja aiheuttaa vaurioita niiden pinnalla. Jos fööni on liian kuuma ja hiukset föönaa täysin kuiviksi on riskinä, että hiuksista haihtuu liikaa kosteutta. Jos hiukset kuitenkin kuivaa sopivalla lämmöllä ja vaihtaa fööniin päälle jopa viileän puhalluksen hiusten alkaessa olla kuivat, kuulostaa jopa täysin loogiselta, että hiusten hyvinvoinnin kannalta onkin jopa parasta föönata ne kuiviksi sen sijaan, että niiden antaisi kuivua luonnollisesti.

Vanhoissa fööneissä hiuksiin kohdistuu tavallisesti liikaa kuumuutta, joten vaikka käyttöön ei valitsisikaan kallista luksusfööniä, kannattaa hiustenkuivaaja silti päivittää moderniin, hiuksille hellävaraiseen vaihtoehtoon. Tästä postauksestani löytyy vinkkejä hiustenkuivaajan valintaan.

Dyson Supersonic -hiustenkuivaajasta voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.

6. Käytän latvasuojaa

Bonacuren latvasuoja on ollut suosikkituotteitani teinistä lähtien. Hiukseni olivat yläasteella aina takussa ja erityisesti niskaan kertyi ikävä takkupallo. Kun sitten sain ystävältäni vinkin tästä tuotteesta, mullistui maailmani täysin. Niskatakut olivat yhtäkkiä kadonneet, hiusten latvat olivat sileämmät ja tukka saattoi kasvaa helposti pidemmäksi.

Tämä latvasuoja on siis ollut käytössäni jo yli 15 vuotta tuoteuudistuksesta toiseen. Olen välillä kokeillut elämää ilman sitä, mutta sitä löytyy minulta kotoa aina. Käytän tätä hiuksiin jätettävien hoitotuotteiden päällä varmistamassa, että hiusteni latvat pysyvät suojassa eivätkä ne haaroitu.

Bonacure Repair Rescue Sealed Ends -latvasuojasta voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.

7. Syön biotiinia

Aloin syödä Helein Biotin+ -kauneusravintolisää vähän yli kaksi vuotta sitten ja se auttoi vahvistamaan paitsi kynsiäni myös tehostamaan hiusteni kasvua. Jälkimmäiseen en itse kiinnittänyt aluksi niinkään huomiota, mutta aloin saada kollegoiltani töissä yhtäkkiä paljon kommentteja asiasta ja moni kyseli, mitä noitatemppuja teen vapaa-ajallani, kun tukkani kasvaa niin kovaa vauhtia.

Tämä ravintolisä on toiminut minulla loistavasti ja söin sitä kahden vuoden ajan. Nyt viimeisimmät varastoni ovat loppuneet (tilasin sitä viimeksi Suomesta vuoden satsin), mutta aion taas laittaa tuotetta tilaukseen.

Helein Biotin+ -kauneusravintolisästä voi lukea lisää aiemmista postauksistani.

Olaplex shampoo hoitoaine tuotteet kokemuksia Ostolakossa blogi Virve Vee

8. Hellin hiuksia Olaplex-tuotteilla

Viimeisimpiä tukkarakkauksiani ovat olleet Olaplex-tuotteet eivätkä suuret ja palavat tunteeni niitä kohtaan ole varmastikaan jääneet kellekään epäselviksi. Olen erityisen ihastunut Olaplexin shampooseen ja hoitoaineeseen, jotka silottavat hiukset ja tuovat niille upeaa kiiltoa ilman, että tukasta katoaa ryhti. Näiden tuotteiden hiuksia vahvistavien koostumuksien avulla hiusten kasvatus onnistuu jatkossakin varmasti.

Olaplex-kotihoitotuotteet sopivat paitsi vaalennetuille ja käsitellyille hiuksille, mutta myös käsittelemättömille ja tummille hiuksille. Myös kiharahiuksiset ovat hehkuttaneet niitä. Tästä aiemmasta postauksestani voi lukea aiheesta lisää.

Aiempi postaukseni Olaplexin shampoosta ja hoitoaineesta löytyy täältä.

9. Muotoilen hiukset laadukkaalla muotoiluraudalla

Jos käytössä on huono rauta, joutuu samaa suortuvaa vetämään raudan läpi useita kertoja, mikä tarkoittaa, että hiukset altistuvat kuumuudelle enemmän. Hyvän, lämpöä tasaisesti jakavan ja hiuksissa vaivatta liukuvan raudan ansiosta samaa suortuvaa ei tarvitse käsitellä useaan kertaan.

Minulle hyvä ja laadukas rauta tarkoittaa myös nopeaa hiustenmuotoilua. Kun rauta lämpenee nopeasti, säästyy aamuisin aikaa ja kun hiusosioille riittää yksi raudan veto, syntyy suora ja siloiteltu hiustyyli alle kahdessa minuutissa eikä koko pään kiharoihin tai laineisiinkaan mene viittä minuuttia kauempaa – hyvä jos sitäkään edes!

Minulta lähtee iso suositus Cloud Nine The Touch -muotoiluraudalle, josta voi lukea tästä aiemmasta postauksestani. 

10. Käytän erilaisia hopeatuotteita kirkastamassa hiusten sävyä

Omat hiukseni ovat hyvin kirjavan sävyiset, sillä niissä on hieman yli vuosi sitten laitettuja raitoja ja paljon auringon vaalentamia osioita. Ne ovat päältä vaaleammat kuin alta, joten sana ”eloisa” kuvaa varmasti hiusväriäni, jos asiaa lähestytään positiivisen kautta.

Luonnostaan hiuksissani on kuitenkin hieman lämmin vivahde, joka näkyy hyvin tämän postauksen ylimmissä ja alimmassa kuvassa, joissa hiuksissani ei ole hetkeen käytetty hopeatuotteita. Erilaiset hopeatuotteet ovatkin minulle lähes välttämätön juttu, mikäli tahdon taittaa kellertäviä vivahteita pois.

Hopeashampoot ovat tehokkaita, mutta vielä niitäkin enemmän pidän hopeahoitoaineista ja hopeanaamioista, sillä hiusteni tyvessä on jo valmiiksi enemmän tummuutta kuin muualla eikä se niinkään kellerrä kuten hiusten latvat tekevät. Usein pesen hiukseni syväpuhdistavalla shampoolla ja hellin niitä sitten hopeatuotteilla.

Tästä aiemmasta postauksestani löytyy vinkit omista hopeatuotesuosikeistani.

Olaplex shampoo hoitoaine tuotteet kokemuksia Ostolakossa blogi Virve Vee

Toivottavasti tästä summauksesta oli apua hiusvinkkejäni kaivanneille!

virve-fredman-taydellinen-iho-opas-korealaiseen-ihonhoitoon

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!

Kommentit (20)

  1. Jade

    Kiitos vinkeistä. Kaksoispuhdistus on täälläkin käytössä, mutta pää alaspäin pesua voisinkin kokeilla. Kuivaan samoin aina pitkät hiukseni kuivaajalla, mutta kiireessä tulee käytettyä ehdottomasti liian kuumaa puhallusta. Ja nuo niskatakut, niin tuttua. Kampaajani on joskus joutunut leikkaamaan takun pois…Tähän asti mikään hoitoaine ei ole onnistunut pitämään niitä poissa ja aina ne tulevat yhteen ja samaan kohtaan (hius on jotenkin karkeampaa ja ehkä kiharaisempaa siitä kohti, vaikka hiukseni ovat suorat muuten. Täytynee ottaa latvasuoja käyttöön.

    1. Sonja

      Onko vinkkiä halvemmasta hiustenkuivaajasta? Mulla on ikivanha, joka kuumenee niin, että sammuu itsekseen ei ehkä kaikista turvallisin käyttää enää. Toi dyson ois mahtava, mut ei kyllä budjetti veny millään

      1. Virve Vee

        Esimerkiksi Remingtonilta löytyy paljon hyviä föönejä. Hiustuotteisiin keskittynyt merkki tekee ammattilaistenkin käyttämiä laitteita, joten uusista malleista ei varmasti huonoja löydykään. 🙂

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *