Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Mittarissa 30 – ikäkriisin paikka?

Olen jostain syystä aina odottanut kovasti sitä, että täytän 30. Se on tuntunut minusta ihan huippumahtavalta iältä ja olen aina ollut jotenkin todella varma, että siinä vaiheessa olen jo ehtinyt tekemään niin monta asiaa oikein (sekä niin monta opettavaista virhettä…), että olen löytänyt paikkani, tiedän kuka olen ja mitä elämältäni tahdon sekä onnistunut päätymään hyvään elämäntilanteeseen.

Ostolakossa Virve ikä

Olen pyöristänyt ikäni ajatuksissani ”kohta kolmekymppiseksi” jo viiden vuoden ajan ja kun tänään täytän 30 tuntuu se todella hyvältä.  Vihdoin!

En ikimaailmassa tahtoisi olla enää vaikkapa 24. Ajatusmaailmani on muuttunut niistä ajoista monien asioiden suhteen, olen oppinut paljon ja elämässäni on tapahtunut ihania asioita. Olen saanut asua kahdesti Lontoossa, hankkinut vihdoin sen estenomin tutkinnon, saanut mahtavan työpaikan ja löytänyt rinnalleni sen tyypin, jollaista olen aina mielessäni kaivannut. Olen saanut muuttaa Tukholmaan, matkustaa ja nauttia elämästä sekä mennyt kihloihin ja tulevana kesänä menen naimisiin.

Ei tulisi pieneen mieleenikään toivoa, että olisinpa taas se hieman hukassa oleva 24-vuotias, joka ”hankkii koulutuksen sitten joskus”, ”on työssä, jossa etenemis- ja urankehitysmahdollisuudet ovat nolla, mutta jossa on niin ihanan helppoa olla” ja joka ei muutenkaan ole ihan varma, mitä elämältään tahtoo.

Ostolakossa Virve ikä

Kosmetiikkabloggaajankin näkökulmasta on mukavaa olla 30.

Ensinnäkin voin nyt ihan ”luvan kanssa” käyttää kaikkia niitä ihania anti-age-voiteita ja vaikka mitä ihania tuotteita, joita kaksikymppinen ei kuulemma vielä tarvitse ja joiden vaikutusta hän ei ihollaan kuitenkaan kuulemma vielä huomaa.

Toisekseen voin nauttia siitä, että olen joka tapauksessa käyttänyt niitä jo parikymppisenä ja saatoin nyt olla tänäkin aamuna peiliin ensimmäistä kertaa 30-vuotiaana katsoessani tyytyväinen siitä, että olen pitänyt ihostani huolta eikä se näytä vanhemmalta kuin mitä sen kuuluisikaan näyttää.

Ostolakossa Virve ikä

Ihoni sävy on aina ollut epätasainen ja pisamat sekä punoitus ovat olleet riesanani jo ala-asteelta lähtien. Eniten olenkin kuitenkin jännittänyt, koska niiden rinnalle alkaa tulla niitä varsinaisia ikääntymisen merkkejä eli ryppyjä ja juonteita. En suhtaudu niihin pelokkaasti vaan lähinnä uteliaana, sillä kun niiden aika koittaa, voin vihdoin olla entistä monipuolisempi bloggaaja ja testata jälleen uusia tuotteita ja raportoida niiden vaikutuksia.

Ostolakossa Virve ikä

Ihoni pinta kuivuu helposti ja pidän mattapintaisen tuntuisesta meikkipohjasta, joten hennot juonteet silmänympärysiholla ovat olleet arkeani oikeastaan aina. Kun se yhdistetään kiireisen elämän aikaansaamiin huonoihin yöuniin ja väsymykseen, vanhenevat silmänympärykseni heti vuosia, mikäli niiden kosteutus ja riittävä lepo eivät ole kunnossa. Toistaiseksi olen kuitenkin vielä välttynyt selkeämmiltä uurteilta silmien ulkonurkissa, joihin harakanvarpaat yleensä ilmestyvät ensimmäisinä ikääntymisen merkkeinä.

Paitsi että aion keskittyä kolmekymppisenä varmistamaan, että jatkan silmänympärysihoni tehokasta kosteutusta yritän myös muistaa, että hyvät yöunet ovat tärkeä juttu – muutenkin kuin vain ulkonäöllisistä syistä.

Ostolakossa Virve ikä

Olen myös kuitenkin hieman pelännyt, koska otsajuonteistani tulee pysyviä ryppyjä. En rypistele otsaani liiemmin muuten, mutta meikatessa ja erityisesti ripsiväriä laittaessa kohottelen kulmiani ja rypistelen otsaani reilusti, minkä seurauksena otsalla näkyy pitkään hennot uurteet – jotka eivät muuten enää nykyään katoa yhtä nopeasti kuin ennen!

Ne eivät vielä kuitenkaan ole muuttuneet pysyviksi rypyiksi, joten yritänkin kiinnittää yhä enemmän huomiota siihen, etten rypistele otsaani meikatessa.

Ostolakossa Virve ikä

Parasta kolmekymppiseksi tulossa on kuitenkin ehdottomasti se, etten enää stressaa samalla lailla ulkonäöstäni kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten tein. Olen sinut ulkonäköni kanssa ja siinä missä kaksikymppisenä olin päättänyt esimerkiksi pyhästi, että leikkautan nenäni pienemmäksi ennen kuin täytän 30 olen jo muutaman vuoden ajan osannut nauraa tälle ajatukselle.

Olisin varsin mielelläni ottanut pienemmän nenän, mutta varsinkin viimeisten vuosien aikana olen tajunnut, ettei yksikään niistä asioista, jotka minut oikeasti tekevät elämässäni onnellisiksi ole mitenkään riippuvainen nenästäni.

Parikymppisenä olin vielä varma, että olisin onnellisempi, jos minulla olisi pienempi nenä. Nyt tiedän, että onneen tarvitaan paljon muutakin eivätkä asiat olisi järjestyneet elämässäni yhtään erilailla, vaikka nenäni olisi ollut pienempi. Varmasti olisin toki ollut tyytyväisempi selfieihini, mutta melko harvan meistä elämä menee oikeille ja onnea tuoville urille  vain hyvillä selfieillä.

Ostolakossa Virve ikä

En silti lähde väittämään, että olisin nykyään ihan täysin väliinpitämätön ulkonäköni suhteen, sillä tottakai haluan pitää siitä huolta ja pidänkin. Hoidan ihoani monipuolisesti nimenomaan ennaltaehkäistäkseni ikääntymisen merkkejä ja tykkään näyttää huolitellulta. Voin mennä kaupungille ja kauppaan ilman meikkiä, mutta minulle ei tulisi mieleenikään mennä ilman meikkiä töihin. Nyt ymmärrän, että aina ei tarvitse panostaa ja tiedän, milloin taas kannattaa panostaa.

Ostolakossa Virve ikä

Ikääntyminen on minusta mahtavaa kaikkien sen tuomien kokemusten ja opetusten vuoksi. Tuntuu huippukivalta ja samalla myös vähän jännältä aloittaa kolmekymppisen elämä – jonka myötä minun pitänee varmaan lopettaa myös itseni kutsuminen tytöksi ja koittaa muistaa käyttää sanaa nainen.

Virve Ostolakossa 30 vuotta

Miten te suhtaudutte ikääntymiseen?


Lue myös nämä postaukseni:

NYX valopuuteri kokemuksia Revlon meikkivoide kokemuksia Tummat silmänaluset huulipuna

Kommentit (26)

  1. Katarooma

    Syntymäpäiväonnittelut! Ite tuun ens viikolla perässä samalle lukemalle.

    Mää oon hyvin tyytyväinen siihen, että ikää tulee koko ajan lisää. En kaipaa elämästäni ennen 25 ikävuotta mitään. Viimeiset 5v oon käyny taistelua itseni eteen ja se kyllä kannattaa, vaikka taistelu jatkuukin vielä. Kummasti ikä tuo jonkinlaista lempeää hyväksyntää omaa itseään kohtaan.

  2. A

    No et sinä ainakaan 30-vuotiasta nuoremmaltakaan näytä :D… Rypyt ei kerro kaikkea

    • Virve

      Kiitos! Minusta on ihanaa näyttää vihdoin itseni ikäiseltä, joten tästä kommentista tuli ihan poikkeuksellisen hyvä mieli! 🙂

  3. Hanna

    Onneksi olkoon . Kyllä se elämä vaan on mukavampaa ja seesteisempää kun ikää tulee. Oli todella rasittavaa olla parikymppinen ja hukassa itsensä kanssa, ilman että tietää mitä elämältä haluaa.

  4. Meikkivoideihastus: Lancôme Teint Idole Ultra Wear – Ostolakossa

    […] Mittarissa 30 – ikäkriisin paikka? […]

  5. Pinkit hiukset: L'Oréal Paris Colorista Washout #Pinkhair – Ostolakossa

    […] mietin, että oliko tämä nyt sitä kolmenkympin kriisin alkua. Että piti väkisin vielä 30-vuotiaana yrittää pitää jotain […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *