Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

MISSHAA TÄNNE!!!

Tänään on vuorossa asiaa aiheesta, josta en vain enää millään malttanut pysyä hiljaa.
Sain vähän aikaa sitten ehkä yhden bloggaajaelämäni parhaista yhteistyöpaketeista. Sen kylki nimittäin näytti tältä:
Mutta tiedättekö mitä? Tämä korealaisen kosmetiikkaihmeen paketti ei olekaan peräisin Etelä-Koreasta vaan jostain paljon lähempää. Nimittäin lahden toiselta puolelta Virosta.
Jep. Misshaa on nimittäin saatavilla virolaisen Missha Balticsin kautta, JOKA TOIMITTAA MEILLE SUOMEENKIN TUOTTEITA!
Saahan niitä kätevästi netistäkin, mutta nyt kun niillä on näinkin lähellä maahantuoja tarkoittaa tämä myös sitä, että tuotteet on täytynyt todeta sisällöltään myös EU:n lainsäädännön kriteerit täyttäviksi. Monilla nimittäin kynnys Aasiasta Misshan tilaamiselle ei ole ollut pelkästään se, että kaupankäynti sinne asti olisi pelottavaksi koettu juttu vaan myös se, ettei ole välttämättä ollut varma, löytyykö tuotteista vaikkapa sellaisia ainesosia, joita meillä EU:ssa ei sallita.
No, nyt ei löydy ja ihan vielä varmuuden vuoksi tietysti jopa varmistin heiltä asian, vaikka sen tottakai pitäisi olla itsestäänselvyys. 
Ja tiedättekö, mikä on parasta? Hinnat! Verkkokaupan valikoimaa ei nimittäin todellakaan ole hinnoilla pilattu, katsokaa vaikka itse! Nyt esimerkiksi vaikkapa noita ihania BB-voiteiden 20 ml pikkukokoja (ja niiden vaaleita sävyjä!!) saa niinkin halvalla kuin kahdeksalla eurolla! 
Arvatkaapa, millaisessa pienessä ekstaasissa olin asian iskostuttua kaaliini! 
Postikulut Suomeen näyttäisivät olevan vähän yli kahdeksan euroa kaikille paketeille (tai ainakin sen mukaan, mitä yritin laskurilla leikkiä) ja loistavaa on myös se, että postitusvaihtoehdoksi on lähiaikoina tulossa Itsella SmartPost myös Suomeen. 
Wau, wau ja vielä kerran wau. Olin ensinnäkin jo taivaissa siitä, että tuotteita saa tosiaan tilattua noin helposti. Vielä enemmän olin taivaissa siitä, että tuotteissa on oikeasti englanniksi pakkausmerkinnät. Yhä enemmän olin fiiliksissä siitä, että tuotteiden sisällöt täyttävät myös EU:n lainsäädännön kriteerit. Ja kirsikkana kakussa hinnat tosiaakin saivan jalat altani täysin, sillä niissä ei näyttänyt olevan käytetty ollenkaan sitä meille tuttua ”pientä” maahantuonnin lisää.
Kiljuminen ja fanfaarisoitto ei tosiaan loppunut osaltani vielä siihenkään, sillä kuvio jatkui sillä, että sain heiltä blogikokeiluihini melkoisen kasan mitä kiinnostavimpia tuotteita. Muutama tuotteista oli itse valitsemiani, pari pientä ylläriä ja lisäksi paketti oli kuorrutettu näytteillä. Tässä riittää melkoisesti fiilisteltävää hetkeksi teille, arvon lukijat!
Minun oli tarkoitukseni pysyä tästä hiljaa siihen asti, kunnes SmartPost-vaihtoehto tulisi käyttöön, mutta luuletteko, että olisin enää millään kyennyt siihen enää kauempaa? No en todellakaan!
En kyllä muista, että olisin hetkeen ollut mistään yhteistyöstä ihan näin innoissani! Odottakaas vaan kun pääsette näkemään, mitä kivoja, hieman uniikimpia tuotteita poimin itselleni kokeiluun.
Kuka muu alkoi kiljumaan? 

Kommentit (41)

  1. pupunen

    Minä pohdiskelen Misshan Perfect Cover BB-voiteen sävyjä. Yleensä aina joudun meikkivoiteista valitsemaan kaikista vaaleimman sävyn. Olen kertaalleen aiemmin päässyt kokeilemaan juurikin Perfect Coveria sävyssä no. 13, bright beige. Voide oli kuitenkin turhan vaalea. Nyt mietinkin, että laittaisinko tilaukseen sävyn 21 vai 23, sillä koostumus kyllä miellytti. 🙂

  2. Mila

    Missha tuotteet on myynnissä Helsingissäkin Felicita nimisessä kauneushoitolassa:) Ei enää tarvitse tilatakaan vaan voi tulla hakemaan. Kalevankatu 38

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *