Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Minimalistista elämää: haaveilen pakettiautossa asumisesta

Olen luonteeltani hurahtaja-tyyppiä. Voin innostua hetkessä jostakin asiasta ja uppoutua siihen sitten täydellä antaumuksella pitkiäkin ajanjaksoja asiaa jatkuvasti päässäni pyöritellen. En tiedä aluksi asiasta mitään, mutta pian voin jo jo olla valmis pitämään siitä tunnin luennon syvennyttyä siihen niin perusteellisesti.

Kerroin alkuviikosta, kuinka lanseerasin itselleni Pako Ruotsista -projektin, jossa vähennän kotoa myös kosmetiikkaa, jotta voin lopulta paeta Ruotsista, jossa en ihan kauhean hyvin viihdy. Kuten mainitsin, ei minun ole vielä mahdollista lyödä lukkoon mitään tiettyä päivää, jona voisin napata laukkuni ja lähteä Ruotsista pidemmäksi aikaa, sillä meneillään on muutamia juttuja, jotka vaativat täällä asumista. Aina voi kuitenkin unelmoida ja suunnitella, joten aloin heti tehdä niistä molempia.

 Ostolakossa minimalismi pakettiauto asuntoauto

Olen jo pidemmän aikaa haaveillut pienessä talossa asumisesta. Sellaisessa erittäin kompaktissa ja minimalistisessa, jossa kaikki asiat on järjestelty erityisellä tavalla, jotta ne yhdessä muodostavat funktionaalisen ja kätevän kokonaisuuden. Olen pinnailut Pinterestissä valtavan määrän pienien asuntojen pohjapiirroksia ja sisustusratkaisuja sekä katsellut YouTubesta aiheeseen liittyviä videoita haaveillen meidän omasta pienestä asunnostamme.

Lopulta homma on kuitenkin tyssännyt, sillä tonttiasioiden ja muiden juttujen vuoksi pienen talon rakentaminen tulee oikeasti aika kalliiksi, hommaan liittyy kauheasti rajoituksia ja enhän minä edes osaa rakentaa kuten ei miehenikään. (Toki otin siis näistä kaikista heti jo selvää.) Ei tosin sillä, että edes haluaisin tänne Ruotsiin mitään uutta rakentaakaan. Toinen juttu on myös se, että itseasiassa rakastamme molemmat asuntoamme emmekä edes halua muuttaa täältä pois pysyvästi. Vaikka en viihdy Ruotsissa, niin omassa asunnossani sentään kyllä viihdyn ja tämä tuntui sekä hyvältä kiintopisteeltä että sijoitukselta.

 Ostolakossa minimalismi pakettiauto asuntoauto

Ajatus pienestä talosta vaihtui aluksi pyörillä kulkevaan asuntoon ja siitä sitten lopulta asuntoautoon, jolla voisi lähteä kiertämään Eurooppaa, kun oman kodin laittaisi vuokralle. Asuntoauto vaikutti ensin houkuttelevalta kunnes aloin katsella niiden hintalappuja. Uudet maksoivat pienen asunnon verran ja vanhat edullisemmat näyttivät sisältä aivan kamalilta, hämäriltä loukoilta hirveine huonekaluineen ja materiaalivalintoineen eikä niissä asuminen kiehtonut yhtään.

Asuntoauto ei myöskään ole kätevin tapa kiertää paikasta toiseen, sillä sen koko asettaa rajoitteita. Sitä ei voi parkkeerata minne vain eikä se ole kätevin auto kaupunkiajossa. Asuntoautoissa oli myös käytetty paljon meille turhaa tilaa ylimääräisiin nukkumapaikkoihin, sillä meille riittää niitä kaksi ja muutenkin vaikutti siltä, etteivät ne olisi meidän juttu, sillä emme haaveilleet elämästä leirintäalueella vaan isojen kaupunkien kiertelystä ja välillä ehkä hieman vuoristossa ja maaseudulla ajelusta. Myös esimerkiksi laivaan tai lauttaan ajo olisi pakettiautolla edullisempaa kuin asuntoautolla.

 Ostolakossa minimalismi pakettiauto asuntoauto

Pian löysin itseni pinnailemasta juttuja asuntoautoksi muutetuista pakettiautoista ja katsomassa aiheesta opetusvideoita YouTubesta. En tiedä lähtökohtaisesti tippaakaan autoista eikä ole montaakaan vuotta kun vasta opin, ettei Volvo ole vain lyhennys Volkswagenista. Tämä kertonee jo tarpeeksi siitä, minkä verran tiedän autoista eikä miehenikään ole niiden suhteen sen kummempi asiantuntija, sillä elämme autotonta elämää.

Siitäkin huolimatta löysin itseni ottamasta selvää asiaan sopivista pakettiautoista, opiskelemasta Mercedes-Benz Sprintereiden ja Ford Transit -autojen malleja ja mittoja sekä lopulta selvittelemässä, mihin niistä olisi paras rakentaa oma asuntoauto.

 Ostolakossa minimalismi pakettiauto asuntoauto

En ole koskaan rakentanut mitään Ikean kokoamisohjeilla varustettuja huonekaluja lukuunottamatta eikä meillä ole edes kunnon työkaluja, mutta silti katselin videoita siitä, kuinka kuorma-auton takatila revitään tyhjäksi, vaimennetaan tärinästä ja äänistä, eristetään ja paneloidaan. Googletin tietoa erilaisista eristeistä, teipeistä ja työkaluista, katsoin videoita siitä, millainen vessaratkaisu pakettiautoon olisi paras rakentaa, kuinka suihkutilan saisi parhaiten toteutettua, millainen ilmastointilaite kannattaa asentaa ja mallailin mittanauhan kanssa olohuoneen lattiaan hahmotelmaa siitä, minkä kokoisia autojen takatilat olivat.

Selvittelin, minkä kokoista autoa saan ajokortillani ajaa ja haluaisinko kenties päivittää ajokorttini niin, että voisin ajaa vieläkin isompaa tai painavampaa autoa. Katsoin jopa kuinka paljon tällaiset kurssit nykyään maksavat, missä niistä järjestetään ja kuinka kauan ne veisivät aikaa. Astuin ihan täysin uuteen ja kiehtovaan asuntoautoiksi muuttuneiden pakettiautojen maailmaan aivan innoissani.

 Ostolakossa minimalismi pakettiauto asuntoauto

Minun ei tarvinnut puuhailla asian kanssa kauaa yksin, kun sain miehenikin jo kiinnostumaan siitä. Meillä on molemmilla peukalo yhtä keskellä kämmentä mitä remppajuttuihin tulee eikä kumpikaan osaa käyttää mitään muuta kuin vasaraa ja ruuvimeisseliä, mutta yhtäkkiä innostuimme molemmat kovasti ajatuksesta, että rakentaisimme oman asuntoauton pakettiautosta ja hurauttaisimme sillä maailmalle. Eihän se nyt voisi olla rakettitiedettä ja netti on pullollaan ohjeita. Se vain vaatisi hieman perehtymistä ja viitseliäisyyttä.

Kumpikaan meistä ei ole näillä näkymin ainakaan kiinnostunut muuttamaan pysyvästi pakettiautoon, mutta muutaman kuukauden irtiotto ruotsalaisesta arjesta pakettiautossa asuen kuulosti houkuttelevalta ajatukselta. Päässäni on tietysti romanttinen kuva siitä, kuinka auton takaovet ammollaan nautimme aamukahvia katsellen jossain Italiassa rantaviivaa ja kurvailemme autollamme läpi niitä Euroopan kaupunkeja, joissa en ole koskaan ollut. Se kuulostaa väkisinkin houkuttelevalta, vaikka todellisuus on varmasti vähän jotain muuta. Aina saa kuitenkin haaveilla.

 Ostolakossa minimalismi pakettiauto asuntoauto

Siitä huolimatta siis, että pakettiauton muuttaminen asuntoautoksi olisi näillä olemattomilla taidoillani haastava juttu, innostuin siitä silti. Kun pakettiautoksi valitsee sopivan kokoisen auton, ovat sen tuomat mahdollisuudet Euroopan kiertelyyn nimittäin aivan huikeat.

Pakettiauto ei herätä suurta huomiota, joten sen voi parkkeerata tavallisen auton tapaan moneen paikkaan muuallekin kuin vain leirintäalueelle. Koska se näyttää ulospäin vain tavalliselta autolta, ei se myöskään ole erityistä varkaiden kiinnostusta herättävä kohde kuten ehkä asuntoauto voisi olla, jos se seisoo parkissa tyhjänä. Pakettiautolla on helppoa ajaa kaupungissa, mutta sen säilytys täällä Ruotsissa ei myöskään edellytä erityisen parkkipaikan rahaa vievää vuokrausta, vaan auto mahtuisi tavalliseen parkkiruutuun talomme pihalla.

Kääntelimme ja vääntelimme asiaa ja auton mittoja useasta eri näkökulmasta katsottuna ja päädyimme jo hieman jopa päättämään, minkä automallin valitsisimme. Tai no, oikeastaan olemme vielä parin mallin välillä, sillä molemmissa on puolensa.

 Ostolakossa minimalismi pakettiauto asuntoauto

Todellisuudessa juttuhan on toki niin, ettei meillä ole vielä edes parkkipaikkaa eikä siihen ole vielä hetkeen mahdollisuuttakaan. Asumme pienkerrostalossa, jonka pihalla on vain rajattu määrä ruutuja ja olemme niihin jonotuslistalla. Voi siis mennä vielä vuosi tai parikin, että meille vapautuisi oma parkkiruutu.

Jos joku miettii, että mitä me sillä parkkiruudulla tekisimme, jos hurisuttelisimme autolla pitkin Eurooppaa, niin kyllä se aika välttämätön olisi varsinkin auton rakennusvaiheessa, joka vie varmasti meiltä useamman kuukauden sekä sitten, kun palaisimme tien päältä. Poissaollessamme ruutua voisi vuokrata eteenpäin, mutta sen olemassaolo tuntui parhaalta vaihtoehdolta.

 Ostolakossa minimalismi pakettiauto asuntoauto

Tällä hetkellä kuitenkin ajatus siitä, että voisimme ostaa pakettiauton, muuttaa sen juuri meidän näköiseksemme asuintilaksi ja kurvailla sillä pitkin maailmaa houkuttelee aivan hirveästi ihan vakavasti otettavalla tasolla. Koska projektin toteuttamisen aloitus ei juuri nyt olisi kuitenkaan vielä järkevää, jään toistaiseksi vain nettiopiskelemaan itseni asuntoauton rakentamisen amatöörimestariksi ja ottamaan selvää kaikesta mahdollisesta aiheeseen liittyvästä odottaen, että talonyhtiöstämme vihdoin vapautuu parkkiruutu merkiksi ylemmältä taholta siitä, että suunnitelmaan on aika tarttua.

Vaikka asia ei siis vielä olekaan konkreettisella toteutustasolla hetkeen ajankohtainen, tuntuu kuitenkin hyvältä ja vapauttavalta leikkiä mielessä tuolla ajatuksella. En tiedä, tulemmeko ihan oikeasti toteuttamaan sitä, mutta juuri nyt se kutkuttelee meitä molempia kovasti. Haaveilu tekee kuitenkin aina hyvää!

 Ostolakossa minimalismi pakettiauto asuntoauto

Haaveileeko joku muu maailman kiertelystä autolla tai onko jollain jopa kokemuksia siitä jaettavana?


Lue myös:
Minimalistista elämää: Pako Ruotsista -projekti starttaa
Luovuimme sängystä – menikö minimalismi jo överiksi?

Kommentit (11)

  1. Aurinkoinen

    Kylläpä Pinterestistä löytyi hienoja kuvia, kyllä ihmiset ovat kekseliäitä mitä pieneen tilaan voikaan tehdä, upeaa. Auto antaisi vapautta siirtymisiin, mutta itse olen sen verran vanhempi ja sen myötä varovaisempi sekä mukavuudenhaluinen, että taitaisin tyytyä yksiön tms. vuokraukseen esim. kuukaudeksi kerrallaan. Nautin siitä, että saan käydä lämpöisessä suihkussa ja pestä tukan kunnolla. Ja vatsavaivaisena kunnon vessa on luksusta. Pienestä se on näköjään ilonsa otettava 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *