Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Miltä SEN jälkeen tuntuu

Minulla on parhaillaan menossa hiusteni kanssa kasvatusvaihe, minkä vuoksi käyn kampaajalla melko harvoin. Värjään itse hiuksieni tyvikasvun, joten en malta istahtaa kampaajan penkkiin kuin ehkä lähes puolen vuoden välein.
Syy ei ole täysin siinä, ettäkö yrittäisin epätoivoisesti saada tukkaani kasvatettua vaan oikeastaan vaan siinä, etten ole varmaankaan koskaan lähtenyt kampaajalta täysin tyytyväisenä lopputulokseen.
Kampaajareissun pitäisi kuulemma olla hemmotteleva ja naisen itsetuntoa nostava hetki. Sinne mennään innolla ja sieltä palataan aina upean hiuskuontalon kanssa työkavereiden ja lähipiirin kehuessa uutta ilmettä. Ja kun jonkun tukka näyttää muuten vaan erityisen hyvältä, kysytään häneltäkin, kävikö hän juuri kampaajalla.
Miksei minulle tule koskaan kampaajalla käytyäni tunnetta siitä, että päästäni kasvavat karvat ovat jotenkin erinomaisen upealla tavalla asettuneita ja että näytän suorastaan häikäisevän mahtavalta? Miksi minulla on aina enemmän sellainen tunne, että tahdon äkkiä kotiin tutkimaan tukkaani tarkemmin ja löytämään syyn, miksi pitäisin siitä nyt?
Onko vika minussa vai kampaajissa?
Enkö vain ole osannut kertoa kampaajille, mitä haluan? Vai eikö heitä ole kiinnostanut kuunnella? Vai onko meillä vaan ollut kaikkien kanssa niin erilainen maku ja niin erilaiset näkemykset?
Muistan käyneeni kampaajalla kerran niin, että olin aivan uskomattoman tyytyväinen lopputulokseen. Kaikki muut kerrat ovat olleet jotain sinnepäin ja suurimman osan kerroista olen keksinyt vasta muutaman päivän viiveellä, miksi kampaajalla käynti oli ihan jees juttu.
Viimeksi kampaajalla käydessäni kerroin, että yritän kasvattaa tukkaani, mutta että latvat kaipaisivat lähinnä vain siistimistä. Kerroin vihaavani lookkia, jossa hiustenlatvat olisivat kuin vain suoraan saksilla leikatut ja että kääntelen niitä raudalla ja kihartimilla sen verran usein, että tykkään niiden olevan ohuehkot ja hieman hapsutetut. Luulin hänen ymmärtäneen.
Reilua viittä minuuttia myöhemmin kampaaja oli käynyt pääni läpi ja ilmoitti olevansa valmis. No joo, olihan hän toki siistinyt kaikki haperot pois. Mustaa kappaa vasten en nähnyt tummia hiuksiani kunnolla, mutta pyysin häntä kuitenkin vielä ohentamaan latvoja hieman.
Pienen ohentelun ja laskun maksamisen jälkeen totesin omassa rauhassa omasta peilistä katsoessani, että kampaajakäynti oli ehkä elämäni nopein ja että hiusteni latvat näyttivät yhä liian tasapitkiltä ja että pituutta oli lähtenyt enemmän kuin oletin, vaikka kampaaja oli todennut latvojen olevan hyvässä kunnossa ja kaipaavan vain hyvin pientä lyhennystä.  Harmitti.
Seuraavana päivänä hiuksia muotoiluraudalla taivutellessani huomasin, että latvat kyllä taipuivat nyt paremmin, mutta ettei kampaamokäynnin lopputulos ollut mitenkään erityinen vaan ihan vaan pelkkä luokkaa ”ihan kiva, että pääsin huonoista latvoista eroon”.
Päätin, että ensikerralla maksaisin itseni kipeäksi ja menisin lontoolaiselle miespuoliselle huippustylistille toivoen, että mies tosiaan on ansainnut palkkansa. Sitä ennen kerään kuitenkin vielä kuukausien ajan rohkeutta ja hiuksiini lisäsenttejä.
Millainen fiilis teillä on kampaajalla käynnin jälkeen? Kuljetteko katuja pää pystyssä leijaillen vai kiroatteko, ettette ottaneet pipoa mukaan?

Kommentit (63)

  1. Anonyymi

    Olen aika samoilla linjoilla, aina en ole ollut supertyytyväinen. Toisaalta lopputulos on lähes aina ollut sellainen, että hiuksia kuitenkin kelpaa katsella 🙂

    Olisi kiva, jos joskus ehtisit tekemään postauksen siitä, miten laitat hiuksiasi 🙂 Erilaiset kampaukset ym.

    1. Ruby Rose

      Yleensä kampaajalla käynnin jälkeen on pakko hiplailla hiuksia, kun tuntuu että ne on niin paljon lyhyemmät, vaikka senttejä ei oikeasti ois niin paljon lähtenytkään. Oon myös varmaan kaikkien kampaajien inhokkilistalla, kun meen kampaajalle yleensä asenteella ''en vielä tiedä mitä haluan hiuksilleni tapahtuvan, auttasitko keksimään :3''

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *