Miksi se täytyisi kätkeä?

”Kel’ onni on se onnen kätkeköön” kuuluu suomalainen kansansanonta. Paskat, sanon minä. Silläkin uhalla että on todella epäsuomalaista ja suorastaan pröystäilevää kertoa, miten hyvin asiat menevät aion kertoa sen silti.
 
Elämä on nimittäin tällä hetkellä aivan uskomattoman ihanaa. Se kaikki turhautuminen, pelko ja jännitys, joita koin vielä jonkun aikaa sitten tulevaisuuttani koskien on poissa ja tuntuu, että liitelen vain pehmeissä pilvilinnoissa ja että kaikki mihin kosken muuttuu kullaksi. (Tai jos muuttuukin paskaksi, niin ainakaan se ei haise pahasti tai ole ripulia ja valu sormien välistä.)
Kerroin jo aiemmin, että päätin lakata stressaamasta. Yritin miettiä, että kaikki kyllä järjestyy, mutta tottakai takaraivossa oli jatkuvasti pieni pelko: mitäs jos ei järjestyisikään? Mitäs jos en löytäisikään Lontoosta mukavaa asuntoa syyslukukaudeksi? Mitäs jos en osaisikaan koulussa mitään ja olisin aivan luuseri kosmetiikan kemiassa? Mitäs jos mistään ei vaan tulisikaan mitään?
 
Olen yrittänyt olla ajattelematta ikäviä asioita ja elää hetkessä, mutta viime työpassissa huomasin alitajuntani selkeästi olleen stressaantunut. Verenpaineeni hipoi pilviä ja minulla oli jatkuvasti fyysisesti paha olo. Kokoajan vaan etoi. Vauvauutiset eivät missään tapauksessa kuulu tähän elämänvaiheeseeni, joten syynä ei voinut olla muu kuin alitajuinen stressi. Oloni kuitenkin palautui normaaliksi kun kaikki vihdoin ratkesi.
Suomesta käsin tuntui aluksi mahdottomalta yrittää löytää asuntoa Lontoosta. Muuttoon ei ollut lopulta kuin alle kuukausi aikaa eikä minulla yhä edelleenkään ollut kuin menolippu ostettuna. Kaikki netistä etsimäni asunnot tuntuivat olevan vapaina heti tai niitä olisi mentävä katsomaan paikan päälle. Minuun iski jo epätoivo ja tein alustavan hotellivarauksenkin, jotten joutuisi Lontooseen ihan tyhjänpäälle.
 
Ja sitten se löytyi: Täydellinen pieni kaksio ja ihan vaan minulle itselleni. Lontoossa on harvinaista saada asua yksin asuntojen korkeiden hintojen vuoksi ja on ihan normaalia jakaa vielä kolmikymppisenäkin kämppä tuntemattomien ihmisten kanssa ja maksaa siitä silti kiskurihintaa, mutta minulla kävi tuuri. Olin säästellyt koko kesän palkkojani ja koska en ole mikään tuhlari olin antanut itselleni luvan maksaa vuokraa vaikka vähän enemmänkin. Talouttani se ei kaataisi ja saisin ainakin viimeisen kerran elämässäni asua Lontoossa ja nauttia ”minun Lontoostani” täysin siemauksin.
Vuokranvälittäjä oli halukas Skype-treffeihin, keskustelimme hommat läpi ja hän halusi vuokrata asunnon minulle. Riemullani ei ollut rajaa, sillä kaksioni sijaitsee aivan lähellä vanhaa asuntoani oikeastaan suoraan Tower Bridgen toisella puolella. Saisin siis edelleen nähdä joka päivä Lontoossa asuessani lempialueeni ja sen näyn, joka edusti minulle sitä itselleni kaikkein rakkainta Lontoota. En voisi olla onnellisempi!
Lähtöön on aikaa viikko ja pian saan jälleen sanoa Lontoota kodikseni sillä erotuksella, että tällä kertaa minun ei tarvitse matkustaa sieltä pois kymmenen päivän välein töihin toisin kuin viimeksi laivalla työskennellessäni, vaan nyt saan nauttia kaupungin arjesta ja juhlasta lähes jouluun asti. Aivan mieletöntä!
 
 
Kuinka ihanalta elämä voikaan tuntua, kun kaikki asiat vaan osuvat kohdalleen ja hommat järjestyvät! Joskus tuntuu, ettei voisi olla kiitollisempi olo ja että ihan halkeaa kun tajuaa, kuinka hyvin asiat ovatkaan. God, I’m blessed!
Mitä ihanaa teille on tapahtunut viimeaikoina?
Kommentit (17)
  1. Ihan mahtava kuulla, että kämppä järjestyi! Jään odottelemaan Lontoo-postauksia. 😉

  2. Oi, isot onnittelut! (:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *