Erinomainen kivipuuteri rasvoittuvalle iholle

Rakastan mattaisen tuntuista ihoa. Rakastin sitä ennen niin paljon, että minulla oli aina suorastaan pakkomielle saada painella iho puuterivipalla erittäin, erittäin mattaisen tuntuiseksi. Klähmäisen rasvaiselta tuntuva iho ei miellyttänyt tippaakaan, sillä se myös tarkoitti, että meikki katoaisi kasvoiltani hetkessä ja iho näyttäisi suttuiselta.

Ihastuttuani Stylenanda Love 3CE Baby Glow Cushion -tyynymeikkivoiteeseen pakkomielteeni helpotti hieman. Tyynymeikkivoide jättää iholleni peittävän sekä heleän pinnan ja pysyy kasvoillani kauniisti.

Maybellinen Fit Me Matte+Poreless Powder Puuteri Kokemuksia

Aloin kuitenkin kaivata kätevää mattapuuteria täällä Aasian hiostavan kuumassa ilmastossa. En tehnyt asian suhteen suurempaa aloitetta muuten, kuin pohtimalla sen hankintaa mielessäni. Kun reilu kuukausi sitten matkustimme Malesiaan, bongasin siellä eräässä liikkeessä superalen, jossa Maybellinen hyllyä myytiin tyhjäksi tarjoten lähes kaikki tuotteen puoleen hintaan.

Olin kuullut paljon kehuja Maybelline Fit Me Matte+Poreless Powder -kivipuuterista, joten halusin tulkita tilanteen kosmetiikkajumalilta annetuksi merkiksi siitä, että minunkin olisi vihdoin aika tutustua tuotteeseen.

Maybellinen Fit Me Matte+Poreless Powder Puuteri Kokemuksia

Maybelline Fit Me -puuteri on suunniteltu nimenomaan normaalille ja rasvoittuvalle iholle. Oma ihoni saattaa kuivua pinnalta helposti, joten tämä puuteri ei ole se optimaalisin tuote päivittäiseen käyttöön, mutta sopii täydellisesti silti niihin tilanteisiin, kun haluan meikiltäni erityistä kestoa ja pitää kiiltelyn minimissä.

Valitsin omalle iholleni täällä Aasiassa vaaleimman saatavilla olevan sävyn eli 110 Porcelain, joka on oikeastaan varsin täydellinen. (Sävyä ei tosin näytä olevan Suomen valikoimassa, mutta Suomesta löytyy kyllä vielä vaaleampi sävy.) Puuterissa on sävyä, eli se ei ole mikään ohut, läpikuultava ja superkevyt huntu, vaan enemmänkin tuote, joka täydentää vielä sen alla olevan meikkivoiteen ja/tai peiteaineen luomaa lopputulosta ja tasoittaa paitsi ihon sävyä myös ihan kevyesti ihon pintatekstuuria. En koe, että puuteri tekisi ihan nimensä mukaista, ihohuokoset täysin häivyttävää efektiä, mutta kevyttä häivytystä silti.

Suomessa tarjolla on lisäksi sävytön Translucent-vaihtoehto, mutta koen itse, että osa tämän puuterin juttua on myös siinä, että se tasoittaa ihon sävyä sävypigmenttiensä avulla.

Maybellinen Fit Me Matte+Poreless Powder Puuteri Kokemuksia

Peilillä varustetun puuterirasian alaosassa tulee mukana puuterivippa, joka on ihan hyvä apuväline, mikäli puuterin haluaa painella iholle oikein kestävänä. Kevyempi lopputulos syntyy, jos puuterin sivelee kasvoille puuterisiveltimellä. Koen pakkauksessa tulleen vipan ihan hyväksi, mutta jotenkin puuteria tuntuu silti pakkautuvan siihen paikoitellen hieman liikaakin, mikä tekee meikkipohjasta helposti vähän liian paklatun näköisen.

Tykkäänkin käyttää puuterin levitykseen  LH Cosmetics The Powder Puff -puuterivippaa, jota olen ylistänyt paljon jo aiemmin. Sen avulla puuteri levittyy iholle tasaisempana ja luonnollisemman näköisenä.

Maybellinen Fit Me Matte+Poreless Powder Puuteri Kokemuksia

Maybelline Fit Me -puuteri luo kasvoille todella mattaiselta näyttävän lopputuloksen. Iho tuntuu puuterin jäljiltä silkkisen öljyttömältä, eli puuteri sopii todellakin nimenomaan niille, joiden ihon pinnasta tulee helposti rasvainen. Kuivaihoisena karttaisin tätä kuitenkin kuin ruttoa, sillä kuivan ihon tämä saa taatusti mattaisuutensa vuoksi jopa kiristelemään.

Maybellinen Fit Me Matte+Poreless Powder Puuteri Kokemuksia

Jatkuvaan käyttöön tämä mattapuuteri ei siis minullekaan sovi, mutta varsinkin näin Thaimaan oloissa olen silti voinut hyvin käyttää tätä useita kertoja viikossa ilman ongelmia ja nauttia erittäin pitkäkestoisesta ja oikeastaan jopa kellon ympäri mattaisena pysyvästä ihosta.

Maybelline Fit Me Matte + Powerless Powder -kivipuuterilla on hintaa noin 10 euroa ja sitä myy verkossa esimerkiksi eleven.fi*.

Maybellinen Fit Me Matte+Poreless Powder Puuteri Kokemuksia

Onko teillä vinkkejä hyvistä mattapuutereista?


Katso myös kaikki muut suosittelemani puuterit.

virve-fredman-taydellinen-iho-opas-korealaiseen-ihonhoitoon

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!

Kommentit (11)
  1. Tämä on munkin mielestä ihan hyvä puuteri muuten, mutta inhoan tuota rasiaa jossa se tulee, se on jotenkin liian korkea ja tosi halvan tuntunen, ei yhtään sellainen siro puuterirasia, joka tekisi mieli ottaa laukkuun mukaan. Sen peilikin on ainakin omassa versiossakin aina suttuinen kun se puuterisieni osuu siihen ja se rasian alaosa ei myöskään pysy tukevasti kiinni. Harmi ettei pakkaukseen oo kauheesti panostettu sillä ominaisuuksiltaan puuteri on tosiaan kivan mattaisen pinnan antava.

    1. Joo, rasia on kieltämättä vähän halvan oloinen (=saatu sillä hyvin myyntihinta edulliseksi) eikä kovin kompakti kantaa mukana. Omalla ihollani tämä tosin onneksi luo niin hyvän pohjan, ettei puuteria tarvitse päivällä lisätä, joten ei tarvitse kuljettaa mukana, mutta voisin kuvitella, että jos paljon kulkee mukana niin ei kyllä paras rasia. :/

  2. Heidi Minna
    17.4.2018, 12:20

    Olen käyttänyt Fit me! -puuterin set+smooth-versiota (Life glam guru Tatin suositus), vaikka se on tarkoitettu normaalille ja kuivalle iholle ja minun ihoni on pikemminkin rasvoittuva. Siinä on aavistus hohdetta, jolloin lopputulos ei keikahda niin helposti kuivan ja ylipuuteroidun näköiseksi. Pidän myös rasiaa kohtuullisen kätevänä ja vippaa toimivana, joten tämä kulkee mukana käsilaukussa. Tuo matte+poreless kuulostaa kyllä myös oikein hyvältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *