Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Matt Fat

Ilman pienimpiäkään ärsytyksen, inhon tai suoranaisen vihaamisen merkkejä haluaisin kertoa, että olen tavannut maailman surkeimman hiuspuuterin. Siis ihan totaalisen hanurista olevan. Tai minun käytössäni ainakin aivan täysin hyödyttömän.
Englannista ostamani Lee Staffordin hiuspuuteri osoittautui koostumukseltaan joksikin niin kamalaksi, etten toivu siitä varmasti koskaan. Inhon väreet hiipivät vieläkin selkänikamiani pitkin, kun vilkaisen vain kahta aineosaa (VP/VA Polymer, Silica) sisältävää pinkkiä purkkia! Hyrrrr!
Tämän pitäisi antaa hiuksiin tuuheutta ja runsautta ja sirottelinkin tätä suoraan hiusteni tyveen ohjeita noudattaen sillä hädän hetkellä, kun olin kiirellä lähdössä lauantai-illan rientoihin kaadettuani juuri soluhuoneeni lattialle alkoholipitoista aikuisten limonadia sisältäneen tölkin. Ja voi sun salama, että tämä osasi sabotoida iltaani vielä pahemmin kuin lattiani kärpäspaperiksi tehnyt iloliemi!
 
Tämä tuntui päänahassani ihan oikeasti siltä, kuin olisin juuri heittänyt sinne Saharan hiekkaa. Tämä ei siis sulanut, kadonnut tai ylipäätänsäkään tehnyt päänahassani minkään näköistä hokkus pokkus tai kippas kappas temppua vaan jäi sinne vain pieninä rakeina, jotka lähempää katsottuna näyttivät siltä, kuin lähes mustassa tukassani olisi ollut harvinaislaatuisen hienojakoinen hilseongelma. Tai että vaitoehtoisesti olisin muuten vaan juuri rikkonut humalapäissäni Alias-pelin tiimalasin päähäni pelkästään siitä kihisevästä kiukusta, ettei pelikumppanini tajunnut minun esittäneen kummituseläintä.
 Äff uu cee koo, minä kiljuin ja hankasin päänahkaani sormenpäitä rakoille hioen ja  päälaki lattiaa kohti osoittaen. Nappasin hankailuihin mukaan pyyhkeenkin, sillä hiekasta oli vaan pakko päästä eroon.
Ja no, pääsinhän minä siitä eroon ainakin suureksi osaksi pääni osalta. Minne tuo ihana valkoinen rantasanta sen sijaan päätyi, oli huoneeni pissistä väkevämmällä tahmattu lattia, jossa jokainen tuon niin kutsutun hiuspuuterin nokare nyt oli tekemässä paljaiden varpaideni alla minulle illuusiota siitä, että kävelin juuri rantalomakohteen hiekkarannalta hotellihuoneeni patiolleni kuivattelemaan. Sillä erotuksella tosin, ettei kasvoilleni paistanut minkään sortin aurinko enää tuossa vaiheessa.
Vastoinkäymisistä huolimatta saatoin lähteä viettämään iltaani. Tukkani tuntui rasvattomalta, mutta tyvi näytti veltolta ja hiukseni laskeutuivat päätäni pitkin kuin suihkun alla seisovalla Jone Nikulalla. Nättiä.
Helsingin yö vei mennessään ja tanssilattialla liikehtiminen sai lopulta (okei, kahdessa minuutissa) aikaan valtoimenaan hikoilevan päänahan. Ja tässä vaiheessa tämä tuhkimotarinan käänteisilmiön lailla toimiva tuote päätti kellon kumahdettua puolen yön lyönnit alkaakin toteuttaa itseään ja toimimaan. Tai no, yrittää toimia. Yhtä hyvällä menestykselläkin kuin mitä Tuhkimon siskot lasikenkää koipiinsa iskiessä suoriutuivat… 
Hikoilun seurauksena päänahassani jäljellä olleet hiuspuuterin hippuset nimittäin sulivat hiuspohjaani luoden kyllä mieletöntä runsautta, mutta saaden päänahkani samalla tuntumaan siltä, kuin sinne olisi ruiskittu pula-aikojen kampausnestettä, veden ja sokerin itseliuotettua tahmaista sotkua. Iiiuuuuhhh, kuinka fantsua!
Juu, en minä tätä missään tapauksessa inhonnut. Tämähän oli suorastaan ”ihan kiva”. Ja kaikki me naisethan tiedämme, mitä ”ihan kiva” tarkoittaa…

Onko teille sattunut kohdalle joku ”ihan kiva” hiuspuuteri?

PS. Muistattehan käydä osallistumassa Rococo-kynsilakan arvontaan kertomalla, minkä mahdollisesti jo kulttimaineessakin olevan merkin tuotteita haluaisitte nähdä Candy Shopin valikoimissa! 

Kommentit (13)

  1. Liisa

    Mahtava teksti!! 😀 Mä en oo noita hiuspuutereita koskaan kokeillut, oon kuivashampoiden suurkuluttaja.

    • virve

      Kiitos! Minä siirryin kuivashampoista pikkuhiljaa hiuspuutereihin, sillä tykkään enemmän niiden tuuheuttavasta efektistä kuin kuivashampoiden "puhdistavasta" vaikutuksesta. 🙂

  2. Anna

    Hahaha, suihkun alla seisova Jone 🙂 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *