Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Markettilöytö hiuksille: Biozell Syväpuhdistava Shampoo

Kuten moni varmasti tietää, olen sydämeltäni halpistuotteiden ystävä. Lempparihommaani on löytää edullisia tuotteita, jotka ovat vieläpä hyviä elleivät peräti loistavia ja sitten ilmiantaa niitä teille. Mikä voisikaan olla mukavampaa kuin päästä kertomaan, että parilla eurolla voi saada kaupasta jotain todella kivaa!

Olin kaipaillut hiuskriisieni keskellä syväpuhdistavaa shampoota ja ajattelin sellaisen tietysti löytyvän helposti markettihyllystä. Syväpuhdistavan shampoon idea kun on pohjimmiltaan olla vain ihan erityisen pesevä tuote, joka jättää ne turhat hiuksenhellimiset pois. Tuntui siis hölmöltä ajatukselta maksaa erityisen paljon siitä, minkä voisin melkeinpä jopa tehdä käsitiskiaineellakin.

Onnekseni löysin markettini hyllystä tämän Biozellin tuotteen. Kyseessähän ei siis missään tapauksessa ole mikään uutuus vaan ihan vain jotain sellaista, jonka olen itse vain täysin missannut. Oli kuitenkin mahtavaa huomata, että markettihintaan löytyi edes yksi syväpuhdistava shampoo -tämä nimittäin oli koko Citymarketin pitkän hiustuotehyllyn ainoa syväpuhdistaja, joka silmiini osui.

Syväpuhdistavan tuotteen käyttö voi olla mukava idea, jos hiuksissa käyttää paljon muotoilutuotteita. Useimmat niistä lähtevät vallan hyvin pois tavallisilla shampoilla, mutta välillä hiusväriä voi jopa kirkastaa se, että hiukset saa pestyä oikein kunnolla. Oma käyttötarpeeni ei kuitenkaan johtunut muotoilutuotteista vaan siitä, että yritin sillä hetkellä vain saada hiuksistani pois color maskin jämiä.

Biozellin syväpuhdistavan shampoon suositellaan annettavan vaikuttaa hiuksissa 1-5 minuuttia, jonka jälkeen se huuhdellaan pois. Tuote ei jätä hiuksia niin natisevan puhtaiksi kuin oletin, mutta puhdistaa kyllä ne ja päänahan todella huolella kirkastaen varsinkin vaaleiden hiuksien väriä.

Suosittelen käyttämään syväpuhdistavan shampoon jälkeen hiuksia kosteuttavaa tehohoitoa, sillä syväpuhdistavan tuotteen jälkeen hius on erityisen hyvillään saamastaan ekstrahoidosta. Itse olen käytellyt tätä tuotetta nyt jopa parikin kertaa viikossa yrittäessäni saada color maskin jämiä katoamaan hiuksistain enkä ole kokenut, että tällä peseminen olisi ollut yhtään liian kuivattavaa hiuksilleni.

Shampoo on ollut minulla käytössä nyt parisen kuukautta ja suosittelen sitä kaikille, jotka etsivät syväpuhdistavaa tuotetta edulliseen hintaan.

Oletteko te sattuneet kokeilemaan tätä? Tai onko teillä suositella muita erityisen hyviä syväpuhdistavia shampoita?

Biozellin Syväpuhdistavalla Shampoolla on hintaa n. 8,90 euroa.


Joko luit nämä postaukseni?

Hiusten mineraalikertymät Hyvä hopeanaamio Kirkastava shampoo

Kommentit (29)

  1. Tia

    Ihan perus Linna shampoo !! Sama sisältö kuin herbinan syväp. ei tee hiusta sellaseks syväpuhdistavalla pestyn tuntuiseksi. Suosittelen.

  2. Picou

    Huomasin että Biozellin syväpuhdistavassa shampoossa on parabeeneja. Tarkemmin sanottuna 3 eri parabeeneja, näkyy tuotteen INCI-listalla.

    Tokmanni-kaupan sivunlinkki, (INCI) ainesosien lista:
    https://res.cloudinary.com/tokmanni/image/upload/6411463062506_et1.pdf

    Tietoa parabeeneista:
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Parabeenit

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *