Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Maailman paras kosteusnaamio

Sain blogipostina tammikuun LivBoxin, josta löytyi eräs suosikkituotteeni.
Kyseessä on melko uusi tuote, mutta voin silti jollain tapaa kutsua sitä kaikkien aikojen suosikkituotteekseni. 
Minulla ja Lumenen kosteuttavalla naamiolla on nimittäin ollut jo yli kymmenen vuotta rakkaussuhde, joka on kestänyt läpi eri elämänvaiheiden ja muutosten. Siitä lähtien, kun teininä laitoin ensimmäisen kerran kasvoilleni Lumenen silloista kosteuttavaa naamiota olen tiennyt minulla aina olevan jemmoissani mitä parhain pikapelastaja kuivuuden iskiessä ihoani vastaan.
Myös naamion uusin versio Sensitive Touch Moisturizing & Calming Mask on ilahduttanut minua varsinkin viimeaikoina erityisen usein.
 Erityisesti herkälle iholle suunnatu, Allergia- ja Astmaliiton leimankin ansainnut naamio on edeltäjiensä tapaan aivan loistava tuote, jota suosittelen jokaiselle, jonka iho kaipaa lisää kosteutta.
Tuote on nimittäin oikea tehopommi kuivalle ja pintakuivalle iholle!
Ihan erityisen ja poikkeuksellisen loistavaa tässä naamiossa on sen koostumus, joka kosteuttaa tehokkaasti, muttei silti tunnu liian paksulta tai rasvaiselta. Tiedättehän ne kosteusnaamiot, joiden jäljiltä iholle tuntuu jäävän tahmeanpaksu kerros ja jotka saisi paketin mukaan jättää kasvoille, mutta joita ei vaan huvita niille tuon fiiliksen vuoksi jättää? Tämä on kaukana siitä.
Tämä on itseasiassa siitä niin kaukana, että suosittelisin tätä jopa niille epäpuhtaastakin ihosta kärsiville, jotka kokevat ihon paikoittain tai vaikkapa vaan pinnalta kuivaksi. Itse käytin tämän vanhempaa versiota säännöllisesti myös Roaccutan-kuuria syödessäni enkä olisi todellakaan pärjännyt ilman.
Rakastan itse kosteusnaamioita, jotka voi jättää iholle. En tykkää ideasta, etä ensin kosteuttaisin kasvoni naamiolla ja sitten puunaisin sen iholtani pois. Tuntuu, ettei hyötysuhde ole silloin ollut kovinkaan suuri. Sen sijaan tällaiset ohuet, mutta hyvin kosteuttavat naamiot ovat mitä parhaimpia tuotteita, sillä ne voi levittää iholla yötä vasten hitusen reilumpana kerroksena ja jättää yön yli ilman, että iho tuntuu liian rasvaiselta.
Itse korvaan pahimman kuivuuden iskiessä yövoiteeni varsin usein tällä naamiolla enkä vaan voisi kuvitella elämää ilman Lumenen kosteusnaamiota. Vuodesta toiseen olen kosmetiikkamyyjänkin tehtävissä jopa käänyyttänyt arvokkaampia selektiivisten merkkien kosteusnaamioita hakemaan tulleita ihmisiä tämän puoleen ja saanut kuulla heiltäkin siitä jälkikäteen kehuja.
Olen esitellyt tämän naamion edeltäjiä blogissani jo parin version verran ja vaikka usein tuntuu, että joku uudistus sabotoisi lempparituotteen koostumusta täytyy minun sanoa, että olen ollut tyytyväinen tähän tuotteeseen vuodesta toiseen yhä edelleen sen jokaisen uudistuksen myötä.
Tällä hetkellä olen ollut jopa niin tyytyväinen, että kun samaa naamiota on satanut minulle blogikokeiluihin jo kolmesta eri suunnasta en ole edes harkinnut, että jakaisin niitä eteenpäin kuten yleensä helposti ylimääräisiksi kokemieni tuotteiden kanssa teen. Nämä eivät nimittäin todellakaan ole ylimääräisiä, sillä tätä tuotetta kuluu kasvoille vähintään sen pari kertaa viikossa!
Onko joku muu ollut yhtä ihastunut Lumenen kosteusnaamioon?
Lumenen naamiolla on hintaa noin 17,90 euroa.

Kommentit (33)

  1. Anonyymi

    Hei, Olen ollut koukussa ja täysin riippuvainen Lumenen aiemman sensitive touch -sarjan kosteuttavaan seerumiin, joka auttoi minut läpi viime talven, ei ollut pintakuivuudesta johtuvia näppyjä! Nyt kun tuo Sensitive -sarja on uudistunut, en ole löytänyt seerumia siitä enää.. Onko sinulla tietoa seerumista?

  2. Anonyymi

    Onko mitään muita tollasia paikkoja mistä tilata paketteja ku livbox?

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *